sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulukuusennauhasta joulukuusi ja muita joulukoristeita

Minulla on kaksi periaatetta joulukoristelussa. Joulukoristeiden pitää mahtua yhteen pahvilaatikkoon, enempää en säilö kausituotteita kodinhoitohuoneen yläkaapissa. Toisekseen kaikkia joulukoristeita ei tarvitse purkaa laatikosta joka joulu. Muutamalla joulukoristeella viettää hyvin yhden joulun.

Joulukoriste numero yksi syntyi maalarinteipistä, kuusen latvatähdestä sekä neljästä ja puolesta metristä joulukuusenkoristenauhaa. Ensin heijastin taskulampulla kuusen pienoiskuvan seinään ja merkitsin oksien paikat. Näin sain melkein symmetrisen joulupuun aikaan. Tämä meidän joulukuusi ei varsise, eikä vie tilaa, eikä tuoksu liikaa, eivätkä lapset saa kaadettua sitä kumoon.



 Latvatähti paikoilleen.




Joulukoriste numero kaksi syntyi lasipurkista, jäkälästä, merisuolasta ja kynttilöistä. Uskaltaisinko väittää, että tämä on turvallinen tapa polttaa kynttilöitä lapsiperheessä. Suolassa kynttilät pysyvät tukevasti pystyssä. Jos kynttilä kaatuisi, niin kuuma tali valuisi purkin pohjalle, eikä liekki saisi tulipaloa aikaan. Tuo yksi kynttilä on vaan vielä liian pitkä.



Ensi jouluksi mieleni tekisi virkata joulukuusi tai pari. Tässä olisi ohjettakin, sama englanniksi ja suomeksi.

Vihreän joulukuusennauhan etsiminen oli yllättävän haastavaa, neljännestä tavaratalosta löytyi. Opin myöskin, että nauhaa kutsutaan punokseksi.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.