torstai 29. lokakuuta 2015

Postilaatikolle puku ja katuharjalle kaulaliina

Taisin innostua ihan huomaamatta ympäristötaiteesta eli arkisemmin sanottuna tulin vaatettaneeksi pari arkipäiväistä esinettä.

Postilaatikon nimikyltin pidike haurastui ja kyltti tippui pois. Ensimmäinen vaihtoehto olisi ollut liimata/ teipata nimikyltti postilaatikon kylkeen. Toinen vaihtoehto oli piristää postiljoonia sekä postinhakijaa ja vaatettaa koko postilaatikko uudelleen. 


Kaapin perältä löytyi monta sopivaa vanhaa pitsiliinaa, tytär sai valita sopivimman. Kirjoin pitsiliinaan nimen. (Piilotin sen näistä kuvista kuvankäsittelyn keinoin.) Sitten ompelin liinan yhdessä puuvillakankaan kanssa lieriöksi ja pujotin asusteen postilaatikon ympärille. Porasin reiät postilaatikon yläreunaan ja kiinnitin asusteen nippusiteillä. Liinan yläreunasta leikkasin suikaleen pois, sen kiinnitin liimalla kannen päälle. Katsotaan miten liimaukset kestävät talven yli, tuoteselosteessa ainakin mainittiin liiman soveltuvan ulkokäyttöön.


Keräsin pussiin pienet jämälankakerät lahjoitettavaksi johonkin lasten askartelupajaan. Kaupunkireissulla näin yhdessä porraspielessä katuharjan, jolla oli kaulaliina varren ympärillä. Minä tahdoin myös sellaisen harjan oven pieleen, etu- ja takakuistille omansa ja vielä varastoonkin yksi. Tämän jälkeen minulla ei ollutkaan enää jämälankoja.


Virkkaamiseen jäi koukkuun... vielä tämä  yksi raita, vielä tämä yksi jämälanka, sitten ripustan pyykit... Näitä puettuja katuharjoja voisi virkata myös joulunajan tuliaisiksi.


Harjanvarsi on päällystetty virkkaamalla kiinteitä silmukoita spiraalina. Lopuksi tuppilo on pujotettu varren päälle. Mitään kiinnitystä ei ole, sillä virkkasin tuppilosta riittävän tiukan.

Harmaat jämälangat käytin jo aikaisemmin keppihevoseen.

torstai 22. lokakuuta 2015

Silkistä, tyllistä ja organzasta...

...niistä on pienen prinsessan pinnisäilytin tehty.


Malli löytyi Pinterestin ehtymättömästä ideapankista. Tässä on kaava vartalo-osaan. Talletin Pinterest -tilini sisustuskansioon myös muita erinomaisia pinnisäilyttimiä: taulu, nukke, kukan varsi... jos haluat käydä kurkkimassa.

Hyödynsin pinnisäilyttimen ompelussa pitkään tilkkulaatikossa varjeltuja silkkitilkkuja. Ne olivat jääneet yli hääpuvustani. Samoin tylli on ylijäämää hunnustani. Vartalo-osan sisälle leikkasin vanhasta petauspatjasta muotin. Semmoisen pienen rajoituksen jouduin laittamaan valmiille ompelukselle, että sillä ei voi leikkiä. Pinnityyny pidetään huoneen seinällä naulakossa. En millään raaski antaa valmista työtä lattialle leikittäväksi ja tahrattavaksi.

Vyötärön kohdalle tein organzasta ns. "köyhän miehen pitsin" peittämään tyllin saumaa. Ensin ommellaan tuppilo, käännetään se oikein päin. Silitetään tuppilo litteäksi. Sitten ommellaan pisimmällä piston pituudella poimutusommel tuppilon päälle reunasta toiselle siten, että muodostuu siksakin mallinen kuvio. (kuvan oik. reunassa punainen viiva) Lopuksi tuppilo poimutetaan ja ommellaan keskeltä paikoilleen. Poimutusompeleen siksakit voi ommella hyvin myös erikokoisina, eikä niiden tarvitse ylettyä reunaan asti. Näin pitsiin saa enemmän vaihtelevuutta.

Tässä olen käyttänyt köyhän miehen pitsiä vieraskirjan kanteen. Kuvion pitäisi esittää sydäntä.

Tässä on vinkki miten tehdä nuken tai lapsen mekkoon köyhän miehen pitsi-poimutus vyötärölle.

Ompelin pinnisäilyttimestä myös matkaversion. Tein pienen tilkkupussukan soveltaen tätä aikaisemmin esittelemääni tapaa. Pinnit voi kiinnittää pussukan sivuun pienten taskujen reunaan ja pampulat voi laittaa pussukan sisälle. Koristeeksi virkkasin perhosen (Ohje). Toisen pussukan annoimme lahjaksi.
Edestä

Takaa


Innostuin vielä lisää ja tein hiuspannoille oman säilyttimen. Tähän tuli kaikkiaan 11 paikkaa, mahtuu siihen sitten minunkin pannat ja pinnit.


p.s. Tervetuloa seuraamaan Kangaskorjaamon sivuja myös Facebookkiin.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Jämälankaheppa

Yritin tehdä pienen, kevyen ja söpön keppihevosen harmaista jämälangoista. Vaikka parhaani yritin, niin söpöydessä tämä vetää kyllä vertoja Rölli-peikolle. Täältä Nuutikki-blogista sain inspiraation kauniista Primadonna-hevosesta, tällaista lopputulosta minäkin tavoittelin. 


En ole harmaan värin ystävä, mutta jostain syystä sitäkin väriä on kertynyt lanka-arkkuuni useampi pikkukerä. Sekaan laitoin vielä oranssia mohairia piristykseksi. Hepan esikuva oli virkattu, mutta minä tein omani neuloen, niin säästyin saumojen ompelulta.

Neuloin keppihevosen kärjestä aloitetun sukan ohjeella. Lisäilin ja kaventelin silmukoita aina kun siltä tuntui. Neuloin 2-4 lankaa rinnakkain. Puikkokokoa vaihtamalla sain myös muotoiltua hepan päätä ja kaulaa kapeammaksi ja leveämmäksi.

Keppihepan varsi on tehty rikki menneestä lasten haravasta. Puuvarsi oli mullasta mustana, joten verhoilin sen piiloon virkkaamalla putkea. Keltainen puuvillapitsi on kaupan hyllystä. Oranssi pitsiympyrä on irroitettu vanhasta liinasta.

Muutama vuosi sitten ompelin maatilamme ensimmäiset keppihevoset, täältä voi käydä katsomassa mallia miten saa nopeasti ja helposti tuuhean harjan ompelukoneella ommellen.

Lyhyellä varrella pääsee hyppimään hyvin esteiden yli.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Pienistä ja vielä pienemmistä tilkuista

Tämä on (äly-) vapaata tilkkuilua. Viivoitinta tai leikkuria ei tarvita, saumoja ei ole tarkoituskaan saada suoraan. Kankaat saavat olla eri materiaalia keskenään, jos yksi kangas loppuu, voi hyvin jatkaa toisella. Sen verran lajittelen tilkkuja, että kasaan yhteen sinisävyiset, toiseen kasaan vihreät jne... Tikkutyöhön voi upottaa kätevästi koristeeksi kaikki lyhyeksi jääneet nauhanpätkät, parittomat napit...

Ompelin tilkkupinnasta pieniä pussukoita, noin 13 cm x 10 cm. Nämä toimivat hyvin kirjekuorina. Laitan sisälle kolikoita tai raaputusarpoja, ja ojennan sitten päivänsankarille. Päivänsankari voi sitten itse keksiä pussukalle seuraavan käyttötarkoituksen.

Yhdistin samaan kuvaan pussukoiden etu- ja takapuolen, eli kuvassa on kolme eri pussukkaa.

Vasemman puoleiseen tein tiheällä siksakilla kiinalaisen kirjoitusmerkin "luck"

Kuvakollaasi ompeluvaiheista
1. Alimmaiseksi pohjakangas, pohjakankaan päälle asetetaan ensimmäinen tilkku.
2. Toinen tilkku vinottain ensimmäisen päälle ja ompelu.
3. Käännä ja silitä tilkku asentoonsa. Sauma jää piiloon kankaiden väliin.
4. Kolmas tilkku ommellaan toiseen reunaan kuin edellinen. Työn edetessä leikotaan ylimääräisiä pois.
5. Käännä ja silitä.
6. Koristeita voi lisätä matkan varrella, jos siltä tuntuu: nauhoja, pitsejä, koristeompeleita.
7. Ompele seuraava tilkku. Tilkun voi leikata sopivan kokoiseksi vasta ompelun jälkeen.
8. Käännä ja silitä.
9. Ompele seuraava tilkku. Tilkut voi myös leikata valmiiksi suikaleiksi.
Jatketaan niin kauan kunnes pohjakangas peittyy.

Pussukoiden jämäpaloista tein vielä onnittelukortit tilkkumaalaus -tekniikalla.
Kissatrio

Prinsessan vaatekaapilla

Jäätelökekkerit
Pussukoiden ja korttien ompelussa on vielä yksi hyvä puoli: Puolat tyhjääntyvät yksi toisensa jälkeen, kun ei ole väliä minka värinen alalanka on käytössä.

Ompelin lisää pussukoita, tässä mallissa on bonuksena pinnien säilytyslokero.

Korttigalleriasta löytyy lisää samalla tekniikalla ommeltuja kortteja.

Bsr-tikkausjalka on oiva apuri näissä tilkkumaalauksissa.