tiistai 24. heinäkuuta 2018

Ohtakari ja Vattajanniemen hiekkaranta Lohtajalla

Lähdimme retkeilemään Lohtajan Ohtakarille puisen tunnusmajakan eli pookin kutsumana. Pooki toimii samalla näköalatornina, joten kiipeilymahdollisuus "majakkaan" oli hyvä houkutin. Ohtakarin saarelta löytyy myös jatulintarha, kivistä rakennettu spiraalimainen muodostelma, jonka polkumaisten muotojen välissä ei liioin kovin usein pääse tallamaan. Kolmanneksi halusimme kokea Vattajan hiekkarannan lämmön.

Ohtakari  pooki

Ohtakarin pooki


Ohtakari sijaitsee Lohtajalla Pohjois-Pohjanmaalla. Ohtakari on kauan sitten ollut saari, mutta mantereen kohoamisen seurauksena sinne pääsee nykyisin helposti autolla. Kokkolasta matkaa tulee 45 km, valtatie 8:lta tarvitsee poiketa vain 13 km. Navigaattoriin voi syöttää koordinaateiksi Ohtakarintie, jota ajetaan niin pitkästi kuin autolla pääsee. Tiedät olevasi perillä, kun tähystät kapean pengertien tien päällä vastaantulevia autoja ja mietit mahdutko ohittamaan vastaantulijan.



Ohtakarin pooki

 

Puinen tunnusmajakka on rakennettu maamerkiksi saaren korkeimpaan kohtaan kalastajia varten, jotkut puhuvat kalastusloistosta. Pookin huipulla töröttää pieni lyhty, mistä lie tuikkeensa saanut. Näköalatornina toimivassa pookissa on kolme tasannetta. Minä ja perheemme 5-vuotias apina kiipesimme ylös asti. Tornin ulkopuolella jatkuivat vielä yhdet tikkaat lyhtyyn asti, mutta noille tikkaille olisi astunut vain todellinen huimapää.

Ohtakarin tunnusmajakka

Ohtakari majakan lyhty


Näkötornista avautuivat näkymät saaren ympäri. Tämä kuva on mantereen suuntaan. Kuvassa näkyy saarelle johtava pengertie ja Vattajanniemen hiekkarantoja.

näköala pengertie


Ohtakarin saaren kiertävä luontopolku


Luontopolku alkaa ja loppuu pookin juurelta. Luontopolun varrelle sijoittuvat myös muut saaren nähtävyydet, luotsitupa ja jatulintarha. Onneksi otimme kuvan saaren kartasta ennen lähtöä, sillä olimme hukasssa jo ensimmäisessä mutkassa. Jos sinäkin harhailet ensimmäisen vastaantulevan mökin pihalla, niin vinkiksi, että polku jatkuu vadelmapensaan läpi mökin takana. Jos kävelet rantaviivaan asti, olet jo kävellyt liian pitkälle. Muuten luontopolku on merkitty hyvin valkoisilla kiviin maalatuilla pisteillä ja puusta rakennetuilla kolmion muotoisilla merkeillä.

Ohtakari kartta

Polun varrella on paljon infotauluja saaren luonnosta, eläimistä ja kasvillisuudesta. Saaren luonto onkin ihmeellisen monipuolinen. Saaren uloimmassa päässä polku kulkee hetken matkaa kivikon päällä. Sen jälkeen sukelletaan tiheiden katajapensaiden lävitse. Tarjolla on myös tavallista polkua merimaiseman ja rantaviivan tuntumassa, sekä metsäpolkua suurten jättimäntyjen suojissa. 

Ohtakari luontopolku

Luontopolun pituutta on vaikea arvioida, veikkaan että 3-4 km. Me emme pitäneet kiirettä ja patikoimme yli kaksi tuntia pysähdellen välillä kuvaamaan, ihmettelemään, eväitä syömään ja muuten vaan huilaamaan. 7-vuotias ja 5-vuotias jaksoivat kävellä luontopolun sinnikkäästi läpi. Pienin lapsi matkusti kantorepussa. Polun varrelta löytyy kaksi kotaa eväiden syöntiä varten. Me nautimme välipalan kuitenkin rantakivillä aallon loisketta kuunnellen.


Laiskan Jaakon rinki eli Jatulintarha


Kivikon ja puisen, punaisen merimerkin jälkeen saavuimme yllättäen jatulintarhalle. Olisimme kävelleet sen ohi suoraan luotsituvalle, mutta onneksi paikalla oli korkea kyltti. Kyltissä lukee Laiskan Jaakon rinki. Jatulintarhoilla on monia nimityksiä, kuten nunnatarha, jätinpolku, Pietarin leikki, Jerusalem...

Ajan hammas tai turistien kengät ovat saattaneet vähän siirrellä huolella poluksi aseteltuja kiviä. Minä en ainakaan meinannut erottaa spiraalimaista kuviota tästä ringistä. Kuvien perusteella se on ollut aikoinaan taidokas symmetrinen asetelma. Kasvillisuuskin oli jo ehtinyt peittää osan jatulintarhasta. Tässä on 8 vuotta vanha kuva samaisesta jatulintarhasta, kuvassa ringin spiraalimainen muoto erottuu paljon selvemmin.

jatulintarha

Ohtakari jatulintarha


Jatulintarhojen tarkkaa tarkoitusta ei tiedetä. Jatulintarhat voivat olla kalastajien ajankuluksi rakentamia kiviasetelmia tai kalaonnen takaamiseksi tehtyjä pyhiä paikkoja. Ehkä jatulintarhat ovat toimineetkin kyläläisten piirileikkipaikkana, kuka tietää. Jatuli tarkoittaa jättiläistä, joten jatulintarha on osuva nimi isolle kiviasetelmalle.

Laiskanjaakon rinki


Ohtakarin luotsitupa

 

Jatulintarhan vieressä on keltainen luotsitupa. Pinkki muovipeitto ikkunalaudan alla oli kieltämättä persoonallinen piristys, vaiko sittenkin merkki kunnostuksen tarpeesta. Ihmekös tuo, kun viimeiset luotsit ovat asuneet saarella vuonna 1961.

Ohtakari luotsitupa

Ohtakarin luotsitupa


Vattajanniemen hiekkaranta

 

Vattajanniemen hiekkarannat ovat kauniita ja maisemallisesti ainutlaatuisia dyynimuodostelmia. Alue kuuluu Natura 2000 luonnonsuojeluohjelmaan. Kokkolan matkailun sivuilla hiekkadyynien mainitaan olevan Suomen laajimmat ja luonnontilaisimmat. Hiekkarantaa riittää 15 kilometrin matkalle.

Aamupäivän patikoimisen jälkeen oli virkistävää uittaa varpaita merivedessä, minä en kuitenkaan tarennut polvia syvemmälle. Uimareita oli liikkeellä muitakin, isolta rannalta löytyi tilaa kaikille. Uimarannan pienelle parkkipaikalle mahtui muutama auto ja loput olivat teiden varsilla parkissa. Samaan aikaan alueella oli käynnissä palokuntanuorten leiri, heillekin riitti osa hiekkarannasta. Lapset saivat uimisen lomassa ihmetellä jatkuvaa paloautojen virtaa.

Huomio!
Puolustusvoimat käyttää Vattajanniemen hiekkarantaa harjoitusalueenaan. Ammuntojen aikaan alueella on rajoituksia liikkumisessa, joten kannattaa tarkistaa ennen retkelle lähtöä puolustusvoimien sivuilta ammuntojen ajankohdat.

Ohtakarin saareen pengertie
Saarelle vievä pengertie on kapea.

 

Muita nähtävyyksiä ja palveluja Ohtakarilla

 

Kalastusmuseo: Aukioloajat heinäkuussa klo 15-18. Me valitsimme museon sijasta hiekkarannan, yksi päivä ei riittänyt ihan kaikkeen.

Katiska-Baarissa saa virvokkeita ja grillituotteita. Tilaamamme hampurilaiset olivat maittavia.

Sley:n ylläpitämä leirikeskus. Vierailumme aikana siellä oli palokuntanuorten leiri, nyt parhaillaan Ohtakarilla leireilevät partiolaiset.

Mökkejä vuokrattavaksi. Saaren mökit ovat pääosin yksityisten kesämökkejä, mutta pari mökkiä on vuokrattavissa.

Karavaanareille sorakenttä, löytyy heti pengertien jälkeen rannan tuntumasta hyvältä paikalta. Sähkötolppia ei kuitenkaan näkynyt.

Huoltorakennus karavaanareille ja turisteille. Hyvät ja siistit yleiset vessat.

Vierasvenesatama
Luontopolkuja, lintutorneja, laavuja



Lisää lukemista Ohtakarista


9 kommenttia:

  1. Ohtakari on ihan mahtava paikka hiekkarantoineen. Mökkeilimme siellä yksityisellä vuokramökillä viime kesänä viikon verran. Upeat lenkkimaastotkin ihan rannan tuntumassa. Olemme loppuviikosta jälleen menossa sinne, joskin nyt majoitumme Kokkolan leirintäalueelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko mahdollista saada ohtakarin mökkin vuokraajan tietoja?

      Poista
  2. Mahtavaa kesälomaa teille! Aikaa kannattaakin varata enemmän kuin meillä oli vaan yksi päivä. Ei siinä paljoa ehtinyt, kun aikuiset tahtoivat eri suuntaan ja lapset eri suuntaan.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Joo, luonto oli monipuolinen ja ihmeellinen, alueen rakennuskanta vanhaa tai vanhan näköistä. Ainutlaatuinen paikka suorastaan.

      Poista
  4. Aivan loistava matkailuvinkki, kiitoksia :) Hyvää loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä :) Kiitos samoin hyvää loppu kesää, vielä ehtisi jonkun reissun tehdä.

      Poista
  5. my friend live in yellow hut

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.