keskiviikko 17. elokuuta 2022

Lierihatun pienentäminen ja 4 muuta korjausta kesävaatteille

Mitäpä ehdin korjata kesälomalla? Pienensin lierihatun kuminauhalla lapselle sopivaksi. Uudistin kurahousujen lahjekuminauhat siten, ettei lahje lyhentynyt liikaa. Korotin housujen vyötäröä reilusti mukavammaksi käyttää. Ompelin lenkkareihin uudet tarrat, kun vanhat aukesivat itsestään. Vaihdoin hiuspampuloiden katkeamispisteessä olevat kuminauhat uusiin. 


Lierihatun pienentäminen

 

Lierihatun pienentäminen kuminauhalla

Löysin kirpputorilta lierihatun, joka oli kuitenkin lapselle liian suuri. Hattu sopi ennen pienentämistä aikuiselle ja pienentämisen jälkeen 6-vuotiaalle. Joten aika reilun muutoksen saa aikaan 2,5 cm leveällä kuminauhalla. 

  1. Mittasin kuminauhasta päänympäryksen mittaisen pätkän ja ompelin sen renkaaksi.
  2. Kiinnitin kuminauhan ompelun ajaksi hakaneuloilla hatun sisäpuolelle ripsinauhaan.
  3. Ompelin kuminauhan käsin paikoilleen ripsinauhaan.

Hattu kasvaa lapsen mukana, kuminauhan voi helposti ratkoa pois ja hattu sopii seuraavanakin kesänä käyttäjälleen.

Tässä on video lierihatun pienentämisestä

Lierihatttu pienemmäksi


Kurahousujen lahkeen kuminauhan vaihto

Kurahousujen lahjekuminauhat olivat "kuolleet" eli niissä ei ollut enää joustoa. Korjauksessa lahkeiden ei saisi lyhentyä, kaikki pituus tarvitaan syksyn lätäkkökeleissä. Keksin leikata vanhan kuminauhan pois, näin lahje lyhenisi vain yhden sentin.

  1. Leikkasin vanhan hapertuneen kuminauhan irti.
  2. Ompelin leveällä siksakilla uuden kuminauhan lahkeen sisäpuolelle. Ommellessa venytin kuminauhaa melkein niin paljon kuin mahdollista.
  3. Lisäsin lahkeen eteen kuminauhalenkin, joka pujotetaan kumisaappaan alle. Näin lahje pysyy hyvin kumisaappaan varren päällä.

 

Kurahousun kuminauhan uusiminen

 

Housujen vyötärön korottaminen

Kaikista mukavimmat housut ovat, kun vyötärö yltää navan yläpuolelle. Housut ovat joustamatonta kangasta, silti niiden pariksi sopii joustava resori vyötärölle.

  1. Ratkoin vanhan vyötärökaitaleen irti. 
  2. Ompelin vyötärölle resorin.
  3. Nappilistan ompelin vanhasta vyötärökaitaleesta.
  4. Ompelin resorin yläreunaan kuminauhakujan, jonka sisään pujotin 4 cm leveän kuminauhan.

 

Housujen vyötärön korotus

 

Näillä ompeluvinkeillä tuunaat farkut sopiviksi

 

 

 Tarrojen uusiminen lenkkareihin

Tiesitkö, että tarranauhan lenkkipuoli väsyy ensimmäisenä? Kuulin tämän eräältä suutarilta. Kun lenkkareiden tarrat alkavat avautua itsestään, niin riittää tarran pehmeän puolen uusiminen. Tämä on helppo tapa pidentää lenkkareiden käyttöikää.

  • Ompelin tarranauhan päälle uuden tarranauhan.

Huom. kannattaa vaihtaa ompelukoneeseen nro 100 neula. 


Kuvassa uusi tarranauha näkyy mustana.

Uudet tarrat lenkkareihin

 

Hiuspampuloiden kuminauhojen uusiminen

Minun luottokampaukseni on palmikko, jonka päähän pyöräytän pampulan. Ahkerasta käytöstä johtuen pampuloiden kuminauhat olivat katkeamispisteessä. Ostin marketista aivan tavallisia hiuslenksuja. Jos hiuslenksun leikkaa poikki, niin sen ompelu uudestaan ehjäksi on hankalaa. Keksin ottaa avuksi palasen trikookangasta.


ponnareiden kuminauhojen uusiminen

 

  1. Leikkasin uudet hiuslenksut poikki ja pujotin pampulat paikoilleen.
  2. Leikkasin trikoosta kapean suikaleen, jonka sisään kiedoin leikatut hiuslenksun päät.
  3. Ompelin hiuslenksun ja trikookankaan päältä kolmiaskelsiksakilla.

 

Hiuspampulan kuminauhan vaihto

 
Punaiset pampulat ovat olleet minulla käytössä jo päiväkerhon 5-vuotisvalokuvissa. Pari kertaa pampulat ovat kadonneet, mutta ihmeen kaupalla löytyneet. Kerran löysin pampulan yliopistolla pyörien parkkipaikalta hiekasta. En ollut edes huomannut pampulan kadonneen. Sattumalta huomasin pampulan maassa. Se oli varmaan tippunut joku toinen päivä kaivellessani taskusta pyörän avaimia.
 
Toisella kerralla kadotin pampulan uimahallissa. Olimme vauvauinnissa vain matalassa altaassa, joten pampulaa oli helppo etsiä. Silloin jo pampulan kuminauha oli heikossa hapessa. Nyt sain vihdoin ja viimein uusittua kuminauhat.
 
 
Nyt ajattelin repäistä ja ottaa käyttöön muutaman uuden puuhelmen pampulaksi vanhojen punaisten lisäksi.
ponnareiden kuminauhan vaihto


Tässä lisää ohjeita korjausompeluun:


Hyppää mukaan seuraamaan Kangaskorjaamon ompeluniksejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.