keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Huovutusta ja vetoketjuja

Ostin käsityömyyjäisistä huovasta ja vetoketjusta pyöritellyn rintaneulan. Se on tuossa kuvassa  turkoosi sydän. Ostoksesta innostuneena ajattelin huovuttaa itsekin muutaman rintaneulan. Aloitin puuhan vetoketjusydämellä.  Innostuin lisää ja kokeilin jotain haastavampaa, merihevosta.


Leikkasin vetoketjusta nauhan pois, jäljelle jätin vain hampaat. Harsin ketjun huomaamattomin pistoin ompelulangalla huopalevyyn, joka oli leikattu muotoonsa. (Huovutin levyt itse alusta loppuun.) Sittten leikkasin toisen huopalevyn taustaksi 1-2 mm suurempana. Ompelin vetoketjun ja päällimmäisen huopalevyn kiinni alimmaiseen helmilangalla. Pistelin neulalla jokaisen vetoketjun hampaan välistä.


Seuraavaksi lepuutin hermoja huovuttamalla palloja. Yhdistin pallot lumiukoiksi. Napeista syntyivät silinterit. Ompelin koko satsin kasaan valkoisella langalla. Niksipirkan tapaan väritin silinterin päällä pilkistävän valkoisen langan pätkän mustalla tussilla. Ripustuslenkit tein erikseen mustasta langasta. Nämä voi laittaa rintapieleen tai joulukuuseen. Minä kiinnitin jo yhden lumiukon villlakangastakkiini.


Sitten olin taas valmis tarttumaan monimutkaisempiin muotoihin; villasta syntyivät sydän ja sateenvarjo helmillä ja kirjontalangoilla koristellen.


Pari huovutettua omenaa lähtee lahjaksi lumiukon keralla.


Palasin vielä pelkän vetoketjun kimppuun ja pyörittelin ruusukkeen. Tähän meni 140 cm vetoketjua.


Pujottelin joulukuusen helmistä ja vetoketjusta. Yhteen kuuseen meni 40 cm vetoketjua. Tähän löysin idean Pinterestistä. Keräsin sinne paljon muitakin ideoita vetoketjuista ja huovasta. Ne löytyvät recycled - kierrätettyä kansiosta. (Ja oma Pinterest tilini löytyy blogin oikeasta laidasta.)


Yhteiskuva vielä huovutetuista ja vetoketjutetuista koruista. Aioin pistää näitä huovutettuja koruja kiinni villakangastakkiin ja laukkuihin. Nämä huopajutut erottuvat mielestäni enemmän edukseen ulkovaatteissa. En ompele näiden rintaneulojen taustalle valmiiksi hakaneulaa tai muutakaan kiinnitystä. Kiinnitys tapahtuu siten, että pistän hakaneulan takin sisäpuolelle ja koukkaan sillä koristeen kiinni takkiin. Näin rintaneula tulee tiiviisti kiinni takin kankaaseen, eikä se ole niin suuressa vaarassa takertua esim. auton turvavyöhön.


3 kommenttia:

  1. Hauskoja! Eli kiinni pysymätöntä vetskariakaan ei kannata heittää menemään.. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanista kommenteista. Se on totta, että mitään ei kannata heittää pois.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.