maanantai 31. maaliskuuta 2014

Vaippashow

Ajattelin ensin etten esittele näitä vaippaompeluksia ollenkaan täällä blogissa, kun olen jo tehnyt yhden vaippapostauksen. Mutta haluan kuitenkin jakaa muutaman vinkin pul-kankaan ompeluun.

Meillä on vaippashow edennyt siihen vaiheeseen, että potalla ja pöntöllä käydään ahkerasti. Ompelin siis kuivaksiopetteluvaippoja. Vaipoissa on sisäpuolella bambujoustofroteeta ja ulkopuolella pul-kosteussulkukangasta. Nämä ovat taskuvaippoja, joten tarvittaessa vaippaan voi lisätä imuja, mutta tarkoitus on vaihtaa kuiva vaippa aina pissan yllättäessä.

Näillä vinkeillä sain pul-kankaan luistamaan saumurin paininjalan alla:

- Ruuvasin paininjalan puristuksen löysemmälle.
- Säädin piston pituuden 3,5 (normaalisti 2,5)
- Autoin kangasta käsivoimin eli toisella kädellä "kiskoin" ja toisella "työnsin" kangasta eteenpäin.


Jukin saumurissa paininjalan puristusta löysätään ruuvaamalla ruuvia koneen päällä kolikolla.

Vaippojen tarrat ompelen mahdollisimman lähelle reunaa, niin pienet sormet eivät saa näprättyä vaippaa ihan heti auki. Saumuriin sekä ompelukoneeseen vaihdan ohuen, nro 70 neulan, ettei kosteussulkukankaaseen tule turhan isoja reikiä.



Vaippakaavan olen tulostanut kestovaippainfon sivulta ja muokannut sen meille sopivaksi.
Tässä muutamia mittoja. (Sisältäen n. 0,5 cm saumanvarat) Vaippa on sopiva yhdeksän kiloiselle ja sitä suuremmalle taaperolle.
leveys takasiivekkeen kohdalla 47 cm
leveys etuläpän kohdalla 22 cm
leveys haaran kapeimmalla kohdalla 15 cm
koko vaipan pituus 44
tarranauhan leveys 5 cm
kuminauhakujan pituus selän puolella (=täyttöaukkko) 22 cm
kuminauhakujan pituus reiden kohdalla 26 cm

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Boleron tahtiin

T-paitakausi alkakoon. Jos ei ihan vielä tarkene t-paidalla,  lämmikkeeksi voi kietaista tälläisen boleron. Bolero on puuvillaneulosta (Pehemiän verkkokaupasta) ja on muuten todella lämmin.




Kaavat boleroon sain lyhentämällä t-paidan kaavaa.  Jotta etukappaleesta tulisi paremmin istuvampi, levitin kaavaa rinnan alta 2 cm. Ylimääräisen väljyyden poimutin poimutuslangoilla ennen reunakaitaleen ompelua. Kaikki reunat huolittelin velourista leikatulla kaitaleella.

 Boleroon riitti tasan 60 cm kangasta, kun kankaan leveys oli 180 cm. Hintaa kankaalle tuli 15 euroa.
Tilkuista ompelin korvaläppiin uudet päälliset.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Jalkapallohupparit

Mies sai jalkapalloaiheisia työhuppareita kaksin kappalein. Nämä ovat minun ensimmäiset ompelukseni puuvillaneuloksesta. Eipä tuo neulos ollut sen hankalampaa ommeltavaksi kuin muu joustava materiaali, ihan turhaan etukäteen jännitin.


Ensimmäisen hupparin ompelin kokonaan jalkapallokankaasta. Kaavan otin Suurestä Käsityölehdestä 8/2008. Hupun tilalle laitoin pystykauluksen, jonka tein suorakaiteen muotoisesta palasta. Hupparista tuli vähän väljähkö, sanoisinko pusakkamainen.

Toiseen huppariin leikkasin vain etukappaleen jalkapallokankaasta ja loput osat leikkelin harmaasta joustocollegesta. Nyt osasin jo muokata kaavaa sopivammaksi ja mallista tuli vartalonmyötäisempi. Kauluksestakin tuli parempi, kun pienensin pääntietä ja leikkasin pystykauluksen kahdessa osassa kaarevan muotoiseksi.

Tukikangasta en säästellyt. Laitoin sitä kaulukseen, vetoketjujen alavaroihin ja taskunsuihin. Tässä kuvassa on menossa alavarojen, resorin ja kauluksen kiinnitys vetoketjuun. Vetoketjun harsin käsin kiinni ennen ompelua, niin sain kuviot kohdistettua. Yritin selvitä vain nuppineulaamalla, niin purkamiseksihan se meni.

Kauluksessa oli paikoin neljä kerrosta kangasta, joten harsin ne yhteen ompelukoneella, mutta työhön jäikin kangaskerrosten väliin nuppineula. Pamautin saumurin terät nuppineulaan ja huoltoreissuhan siitä tuli. Yläterän teroitus ja alaterän vaihto maksoivat onneksi vain 14 euroa.

Lähikuva taskusta
Jalkapalloneulos on Pehemiän verkkokaupasta ja harmaa joustocollege Hannan Kankaasta. Kankaat maksoivat liki 60 euroa, vetoketjut 8 euroa ja saumurin terät 14 euroa. Eli kaheksankympin hupparit, jos ei lasketa työlle hintaa.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Rusettilaukku

En raaskinut heittää tytön ensimmäisiä, pikkuisia farkkuja roskiin, jotain piti keksiä... Ompelin vihreitä kukanvarsia tiheällä siksakilla, solmin rusetteja, kirjoin rusetin keskelle käsin pienen palluran. Lopuksi kiinnitin hihnan ja vetoketjun. Farkuista tuli laukku. Tähän työhön oli hyvä käyttää nauhalaatikon lyhyimmät pätkät. Nauhojen päät näyttävät rispaantuvan heti alkuunsa, joten taidan laittaa niihin tipat kangasliimaa tai väritöntä kynsilakkaa.


Yläreunaan keksin ommella avovetoketjun. Sen ompelu oli helpompaa kuin tavallisen umpivetoketjun ompelu.


Tässä oli lähtötilanne.



Muut mahtavat ideat vanhoista farkuista

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Ompelun apuvälineet osa 3: silitysraudan suojus

Silitysraudassani on ollut neljän vuoden ajan silikoninen suoja. Se on ollut niin mainio, että en ole kertaakaan irrottanut sitä. Tämän suojan ansiosta voin silittää kaikki materiaalit kolmella pisteellä ja täydellä höyryllä, eikä mikään kangas pala raudan pohjaan.... 
 
Kunnes tämä ruudullinen kangas sen tempun teki, ja meni sulamaan. No, kaikeksi onneksi suoja on myös helppo puhdistaa, sulanut kangastöhnä lähtee parilla pyyhkäisyllä. Samoin silitysraudan pohjaan sulanut tukikangas on helppo puhdistaa pohjasta.

silikoninen silitysraudan suoja


Olen tehnyt tilkkutöitä, joissa olen käyttänyt eri materiaaleja satiinista puuvillaan. Silloin tämä silikoninen suoja on lyömätön apuväline. Yhdellä kansalaisopiston tilkkukurssilla oli jonoa sille silitysraudalle, jossa oli tämä silikonisuoja. Minä fiksuna tyttönä päätin äkkiä silittää vähän sillä toisella silitysraudalla, jossa suojaa ei ollut. Ja hups vaan, sinne pohjaanhan se tilkkutyöni suli. Sitä tottuu niin nopeasti silittämään kaikki kolmella pisteellä, eikä muista enää tarkistaa kankaan oikeaa silityslämpötilaa.

Silitys sujuu todella nopeasti, kun silitysrauta saa olla kolmella pisteellä ja höyryäkin saa käyttää. Yleensä yksi pyyhkäisy riittää ryppyjen poistamiseksi. Silikoninen suoja on liukas ja silitysrauta liukuu hyvin kankaalla.
 

Silityskengän edut

  • Kangas siliää nopeasti, kun voi käyttää täyttä höyryä ja kolmen pisteen lämpöä
  • Herkinkään kangas ei sula silitysraudan pohjaan
  • Tilkkutyöt, joissa on eri materiaaleja voi silittää samalla lämmöllä 
  • Jos vahingossa liimaa pohjaan esim. tukikangasta, niin sen poistaminen on helppoa parilla pyyhkäisyllä.


sektorin muotoinen pussukka


meikkipussukan uusi muoto



Olen ostanut oman silitysraudan "silityskengän" Ullakan verkkokaupasta. Hinta oli kympin paikkeilla. Tämä tarvike kestää äidiltä tyttärelle, joten oli edullinen sijoitus.

P.s Seuraavana päivänä, kun yritin lavastaa kuvaa tänne blogiin, niin sama kangas ei enää suostunut sulamaan raudan pohjaan! Nyt jää kyllä arvoitukseksi, miksi ensimmäisella kerralla kangas suli silitysraudan alle.


Päivitys 2/ 2022: Silityskenkäni on ollut käytössä nyt kahdeksan vuotta. Tuona aikana kangas on sulanut kolmesti silitysraudan pohjaan. Toisella kerralla ohueen sifonkiin tuli pienet jäljet, mutta vaate säilyi vielä ehjänä ja käyttökelpoisena. Kolmannella kerralla tukikangas suli silikoniin kiinni, mutta irtosi pyyhkäisyllä.  Silityskenkä on edelleen kuin uusi, pohja on kirkkaan valkoinen.


Ompelun apuvälineet postaussarjasta löydät myös:

  • Bsr-tikkausjalka käsinvaraiseen kirjontaan Bernina 550 -ompelukoneella
  • Embroidery needle, konekirjontaneulalla ja metallilangalla ompelet kauniit tikkaukset vaatteisiin
  • Eristevanua kylmälaukun eristeeksi
  • Haihtuvajälkinen tussi ja piparkakkureunan ompelu
  • Saumanylitysapu, korkeudentasoituslevyt ja itse tehty korokepala. Ota nämä avuksi paksuihin farkkusaumoihin, niin ompelu sujuu kuin tyhjää vain.
  • Sprayliima väliaikaiseen kiinnittämiseen esim. applikointiin, irtirevittävälle tukikankaalle, takataskuihin
  • Sormisuoja  ompelukoneen neulan suojaksi
  • Kovikehuopa tukevoittamaan kangasta esim. reppuun, sämpyläkoreihin, lippalakin lippaan
  • Läpinäkyvä ompelulanka, siima, monivärisiin ompelutöihin 
  • Ympyränompeluohjain tsi-malli nastasta