tiistai 29. joulukuuta 2015

Tonttulakkeja ja Pipoja

En ole jaksanut esitellä jokaista tekemääni pipoa erikseen, joten nyt pamahtavat eetteriin kaikki syksyn ja alkutalven aikaansaannokset kerralla.

Jouluaattona ehtii hyvin vielä ommella neljä tonttulakkia. Tämä jouluinen kangas on Paapiilta. Kun sitä tarkemmin katsoo, niin siinä on ihan selvästi poronsarvia lumihiutaleiden keskellä. Mutta jos kääntää kankaan ylösalaisin, niin siinä onkin joulukuusenoksia koristepalloineen.


Virkkasin pojalle pipon. Kaksinkertaisella langalla pipo valmistuisi yhdessä illassa, jos ei tarvitsisi purkaa liian pienen koon takia. Tiedän tämän, koska kokeilin. Vuoritin pipon trikoolla, ettei tuuli puhalla niin helposti läpi. Tykkään tästä kohokuvioisesta mallista, siitä saa kauniin yksivärisenä tai raidallisena. Kuvio on yksinkertainen tehdä pylväillä.

Ohjeet pipon virkkaamiseen löytyvät tästä postauksesta. Sieltä löydät myös videon miten kohopylväät ja puolipylväät virkataan siten, että ruutukuvio muodostuu.





Kudoin miehen toiveiden mukaan tummansininen peruspipon joustinneuleella ilman minkäänlaisia kommervenkkeja. Edellisen pipon taisin kutistaa pesukoneessa pilalle. Nalle-lanka loppui 2 cm ennen maalia, joten jatkoin pätkällä parhaiten sopivaa jämälankaa. Ei sitä kukaan päälaelta huomaa.



Osallistuin FB-ompeluryhmän pipovaihtoon. Lähetin pipon, jossa oli virkattuja perhosia koristeena. Posti toi vaihdossa keltaraitaisen tähtipipon. Poika vei sen heti omaan vaatekoriinsa ja sanoi, että "Kyllä nyt Eemeli hämmästyy" tarkoittaen leikkikaveria naapurista.
Ohje pienempään perhoseen, joka valmistuu yhden kerroksen aikana.
Ohje isompaan perhoseen.

Lankojen paksuutta ja koukun kokoa vaihtelemalla saa vielä hienosäädettyä perhosten kokoa. Virkkasin pari ylimääräistäkin perhosta harjoituskappaleiksi.



Tonttulakit taisivat jäädä vuoden viimeisiksi ompeluiksi. Laskin jo saldon, kuinka paljon on tullut ommeltua vuoden aikana, 39,5 m. Lukuun mukaan on laskettu vain uusista kankaista ommellut tuotteet, kierrätyskankaiset ja tilkkutyöjutut tulevat vielä kaupan päälle.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Jouluaskarteluja

Lapset ovat innoissaan saadessaan tehdä joulukoristeluja. Tulosta on syntynyt. Keittiön sivuikkunaa koristaa lumiukkojen rivi. Porokin siellä kurkkii ikkunasta sisään.


Lumiukkoverho

Lyhyet ja pitkät organza-, satiini- ja pitsinauhat pääsivät nauhalaatikosta tuulettumaan, kun ripustimme lumiukot verhotankoon roikkumaan.




Kyllästynyt tonttuihin...

Leikkaa poro kartongista ikkunalle kurkistelemaan. 

Poron siluetin voit ladata omaksesi tästä.


Kirjan sivuista palloja joulukuuseen

Ohje löytyy täältä.



Karkkikuuset

Karkkikuusiin tarvitaan iso ja pieni styroxkartio ja kolme pakettia konvehteja. Kartion voi päällystää vihreällä silkkipaperilla, niin valkoinen ei paista läpi konvehtien raoista. Konvehdit kiinnitetään styroxiin päättömillä nuppineuloilla. Karkkikuusen koristeluun sopivat helminauhat.



Mehiläisvahakynttilät

Lasten kanssa on turvallisinta tehdä kynttilöitä mehiläisvahasta rullaillen. Lämmitin ensin kymmenen sekuntia mehiläisvahalevyä uunissa, niin levy taittuu paremmin tiiviille rullalle. Toinen vaihtoehto on lämmittää levyä hiustenkuivaajalla. Ohjeita kynttilöiden tekoon löytyy googlettamalla, tässä yksi.



Omenakynttiläjalka

Jouluinen kynttiläteline ei vaadi muuta kuin omenaporan. Tein pikaiseen vielä huopapalloista mansetin.


P.s. Kangaskorjaamon joulukortit on tehty myös tänä vuonna vanhan kirjan sivuista.
Kannattaa kurkata myös tilaa säästävä joulukuusivinkki.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Talvifarkut ja muita lämpöisiä ompeluja

Kunnon talvi antaa odotuttaa itseään. Olen kuitenkin varautunut talven tuloon ommellen. Tyttö sai talvifarkut, näillä ja toppatakilla on näppärämpi lähteä kauppareissulle kuin toppahaalarilla. Vuoritin farkut bambutrikoolla.




Lahkeeseen ja takataskuun tein vapaalla konekirjonnalla tähtikuvion. Apuna käytin bsr-tikkausjalkaa. Inspiraation tähden koukeroihin sain aikuisten värityskirjoista, joissa on paljon pikkutarkkaa väritettävää. Taskun suuhun ompelin tähtirivin.

Täältä löydät yksityiskohtaiset ohjeet vapaaseen konekirjontaan ja lisää ideoita mitä tavallisella ompelukoneella voi kirjoa.

Etutasku ja lahkeen tähtikuvio

Takataskut

Kovilla pakkasilla farkkujen alle voi pukea meronovilllaiset pitkikset, niin varmasti tarkenee. Poika sai pitkisten lisäksi vielä merinovillahaalarin, vilukinttu kun on.


Lahkeisiin ja hihoihin jää hyvin kangas rutulle, eli kasvunvaraa tuli puolivahingossa vaatteisiin mukaan ainakin yhden talven verran.


Merinovillakangasta riitti vielä kypärälakkiin.