keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Baby Born nukelle vaatteita & kaavat

Rakkaalla nukellamme on vaatepula. Leikin lomasta kuuluu valittelua, että paita, housut tai molemmat puuttuvat. Piirsinkin omat kaavat Baby Born nuken vaatteisiin. Laitan nämä kaavat jakoon teille muillekin ompelijoille. Näillä kaavoilla valmistuu liivihame, vartalonmyötäinen t-paita, leggingssit, vaippa ja raglanhihainen mekko. Esittelen myös muutaman helpon, mutta näyttävän vaatteen, jonka voi ommella ilman kaavoja.

Huom. Postauksen lopusta löydät linkkejä muihin nukenvaatteisiin.

pitsiliinasta nukelle hame


Sisällytin jokaiseen  nuken vaatteeseen pienen yksityiskohdan. Nappaa vinkit talteen, voit käyttää näitä samoja jujuja lastenkin vaatteissa.


Viisi kaavaa Baby Born nukelle


Aloitin ompelemalla Baby Bornille liivimekon. Kankaasta sain inspiraation tehdä lisäksi intiaanipäähineen. Hoynenet ovat samoja mitä sidomme pääsiäisenä pajunoksaan. Samanlaiset intiaanipäähineet voisin tehdä lapsillekin, niin he voisivat keppihevosillaan leikkiä Hiawathaa. Höyhenet pysyvät hyvin siksakilla kiinni kankaisessa pannassa.

Baby Born nukelle liivimekko


Seuraavaksi ompelin paitoja. Paidan kaavaa on helppo pidentää mekoksi. Kaavasta saa helposti takin, kun jättää halkion eteen ja lisää leveyttä ke- ja kt-kohtiin. Muodikas paita syntyy, kun pidentää vain takakappaleen helmaa. Tähän mekkoon ompelin piparkakkureunan helmaan koristeeksi.
Tässä on ohjelinkki piparkakkureunan ompeluun.

paitakaava nukelle


Nukkemme sai mekon, paidan ja fleecetakin. Paitaan kiinnitin virkatun kukkasomisteen.

ompele nukenvaatteet



Paidasta voi jättää hihat pois, niin saa topin. Tässä olen yhdistänyt hihattomaan yläosaan runsaasti poimutetun helman. Toisella nukella on päällään päällystakki pitsihihoilla.

kaavoja Baby Born nukelle


Mekon helman koristeellinen poimutus syntyy, kun ompelee poimutuslangan siksakin muotoon. Kun kiskaisee poimutuslangasta, niin kangas menee kauniille mutkille aivan itsestään. Kutsun tätä tekniikkaa nimellä köyhän miehen pitsi. Tätä tekniikkaa voisi soveltaa myös tytön juhlahameeseen.

Helman kangas on kaksinkertaista sifonkia ja silitin käänteen kankaan yläreunaan, ennen poimutuslangan ompelua. Poimutusompeleen ei tarvitse kulkea symmetrisesti ja tasaisesti, erimuotoiset siksakin mutkat kelpaavat. (Kuvassa violetit viivat kuvaat ommelta.)


ompele poimutus mekkoon


Seuraavaksi ompelin housuja täydentämään Baby Bornin vaatekaappia. Tässä nukella on päällään silmukoidut leggingssit ja pitsinen paita.

ompele nukelle leggingssit


Silmukointia varten kaavaan lisätään väljyyttä sivusauman kohdalle 2 cm ja pituutta 4 cm lisää. Sivusauman kohdalle tehdään n. 3 cm pitkiä viiltoja, kuten kuvassa näkyy. Virkkuukoukun avulla lenkit virkataan/ silmukoidaan kauniiksi letiksi.

Jos kiinnostuit lisää silmukoinnista, niin täältä löydät tuunausvinkit paidan pääntielle ja shortsien lahkeeseen.

lahkeen silmukointi


Tässä on kaikki housut/ leggingssit Baby Bornille.
(Housujen kaava on Suuresta Käsityölehdestä 11-12/2003.)

ompele nukelle housut


Raglanhihainen mekko on helppo ja nopea ommella. Tämä mekko on tehty puuvillasta. Nukella on jalassaan aikaisemmin virkkaamani tossut.

Tämän linkin takaa löytyy suurpiirteinen ohje nuken kenkien virkkaamiseen.

nuken mekkokaava


Meidän Baby Born nukke on pissivää mallia, joten ompelin nukelle vaippoja.
Vaippojen ompelu ei ehkä ole niin tuttua kaikille, joten kirjoitan niihin lyhyen ohjeen.

Näin ompelet nuken vaipat:
- Leikkaa kaksi vaippakappaletta.
- Ompele kappaleet reunoistaan yhteen, jätä kääntöaukko.
- Ompele venyttäen kuminauhat saumanvaroihin jalanteille ja keskelle selkään.
- Käännä vaippa oikein päin, sulje kääntöaukko.
- Ompele tarrat paikoilleen.

ompele nukelle vaipat


Tässä on linkit Baby Bornin vaatteiden PDF-kaavoihin:

Liivihame/ intiaaniasu
T-paita (Paidan kaava on päivitetty ja ompeluohje lisätty 2/2020. kts. linkki alla)
Leggingssit
Raglanhihainen mekko
Vaippa

Kaavoihin leikataan 0,5 -1,0 cm saumanvarat.  Vaatteet ovat vartalonmyötäistä mitoitusta. Jos haluat väljemmät vaatteet, niin lisää kaavoihin hieman leveyttä. Pienten lasten on helpompi pukea nukke, jos vaatteet eivät ole liian tiukat.

Leggingssien vyötärölle voi ommella kuminauhan, lisää tällöin 4 cm käänteen ompelua varten. Vaihtoehtoisesti leggingssien vyötärölle voi ommella 2 cm korkean resorin. Leggingseissä ei ole vaippavaraa.

Vaatteiden kiinnittimiä valitessa on hyvä miettiä monipuolisuutta ja lapsen ikätasoa, niin lapsen sorminäppäryys kehittyy samalla kun hän pukee/ riisuu nuken vaatteita.

Tässä ovat ompeluohjeet Baby Born nuken paitaan

Ohjeessa neuvotaan myös miten paitakaavasta voi muokata liivin tai takin.


Jos ompelet nukenvaatteita lahjaksi, niin mittasin sinulle valmiiksi Baby Born nuken mitat, joilla saat sopivia vaatteita ilman sovittamista.

Baby Born nuken mitat:

Nuken koko pituus: 43 cm
Nuken pituus olalta varpaisiin: 31 cm
Käden pituus olalta ranteeseen: 13 cm
Ranteen ympärysmitta  9 cm
Jalan pituus haarasta nilkkaan: 10 cm
Olalta haaraan: 22 cm
Hartioiden leveys takaa/ kädentieltä kädentielle: 10cm
Rinnan leveys edessä/ kädentieltä kädentielle: 13 cm
Pään ympärys: 33 cm
Päälaelta korvan alle: 13,5 cm
Vyötärön ympärys: 30 cm (paksuin kohta)
Jalanpohjan pituus: 6 cm
Nilkan ympärysmitta 11 cm

Seuraavaksi muutama esimerkki miten voi ommella vaatteita nukelle ilman kaavoja.

Ihana prinsessahame syntyy pitkästä suorakaiteen mallisesta palasta, jonka päät pyöristetään. Päät asetellaan sopivasti päällekkäin, jonka jälkeen ommellaan kuminauhakuja. Lisäsin hameen helmaan röyhelön. Nukella on yllään myös pitsinen huntu.

ompele nukelle hame ilman kaavoja
 

Tämän hameen pohjana on myös suorakulmion muotoinen palanen. Itse asiassa suorakulmioita on kaksi. Ohuen vihreän sifongin olen taittanut kaksinkerroin, niin minun ei tarvinnut ommella helmapäärmettä ollenkaan. Ompelin palaset lieriöiksi. Vihreän sifongin poimutin siten, että ompelin venytetyn kuminauhan päältä. Yhdistin lieriöt sisäkkäin ja taitoin yläreunaan kuminauhakujan.

Baby Born nukelle vaatteita ilman kaavoja


Nukella on päässään hupullinen viitta, jonka voi myös ommella ilman kaavoja.

Helppo viitta nukelle


Nuken kellohame ommellaan ympyränmuotoisesta palasta. Ympyrän keskelle leikataan ympyränmuotoinen aukko. Näissä nukenvaatteissa ei onneksi ole niin tarkkaa, jos joskus ympyrä muistuttaa vähän neliötä :)  Kuminauhakujaa varten leikataan kaitale, joka ommellaan kaksinkerroin vyötärölle.

helppo kellohame nukelle


Innostuin tekemään vielä toisen kellohameen vanhasta pitsiliinasta. Tästä tuli minun suosikki.

hame nukelle pitsiliinasta


Ompelin nukelle asusteiksi hunnun ja hupullisen viitan. Huntu syntyi helposti suorakaiteen muotoisesta pitsikankaasta, jonka  reunat huolitellaan ja yläreunaan ommellaan nyörikuja. Pujotin kujaan kengännauhan. Kengännauhaan rusetti on helpompi solmia kuin liukkaaseen satiininauhaan.

Hupun muodon voi piirtää paperille pään profiilin avulla tai lainata Luomalla-blogin jumpsuitista hupun kaavaa. Viittakankaasta leikataan suorakaide, joka poimutetaan ja ommellaan hupun alareunaan. Lopuksi eteen lisätään solmimisnauhat.

ompele helpot asusteet nukelle



Palautetta ja parannusehdotuksia otetaan vastaan. Mielellään kuuntelen, miten ompelu kaavoilla  on onnistunut. Olisi myös kiva nähdä mitä olet ommellut, joten kiitoksia jo etukäteen, jos tagaat minut Instagramissa kuviisi @Kangaskorjaamolla.

Lisää ohjeita nukenvaatteisiin

 

Barbille ja Kenille


Lisää erilaisia ompeluideoita lasten leluihin.

Tervetuloa seuraamaan Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä


28 kommenttia:

  1. Vautsi miten kattavat ohjeet ja vinkkilista myös! Kiitos näistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös sinulle yhteistyöstä. Minä haluaisin oppia ottamaan yhtä edustavia kuvia kuin sinäkin :) Olisi kiva kokeille myös jotain muuta yhteistä, mitä se voisi olla...? Kun tekee yhdessä toisen kanssa niin innostuu itsekin yrittämään parhaansa ja vähän ylikin.

      Poista
  2. Kiitos vinkeistä ja kaavoista!
    Joulun jälkeen lapsenlapsen Tiana ja hänen vielä salainen siskonsa saavat mummun ompelemia vaatteita.

    VastaaPoista
  3. Leggarit ainakin onnistuivat hyvin :)
    Kahdet tehtynä tälle illalle. Kuvia löytyy Instasta nimellä piiahaikola
    (Toki voin laittaa sinulle esim. sähköpostiin, jos niin haluat?)

    Raglanhihaisen mekon ohjetta tulin nyt tulostamaan, luultavasti muokkailen siitä peplum-mallisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Harjoittelen instagrammin käyttöä, joten eiköhän me siellä tavata.

      Poista
  4. Tässäpä olisi mummolle hyviä ohjeita. Kiitos.

    VastaaPoista
  5. Oijoi, hienoja! Meidän baby bornit ovat vain alkuperäisissä asuissaan, mutta ehkä mä nyt tsemppaan ja yllätän tytöt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit kiitokset Veera :) Tsempit täälläkin, jokainen peipparin omistaja ilahtuu kyllä varmasti uusista nuken vaatteista.

      Poista
  6. Hei. Voiko tuommoisen liivimekon ommella siistiksi ilman vuorta? Miten se tehdään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, liivimekon voisi ommella fleecesta, sen reunat eivät purkaudu ja tällöin säästyy kaikelta huolittelun vaivalta. Toinen vaihtoehto olisi huolitella liivimekon pääntie ja kädentiet kapealla vinonauhalla. Meidän Baby Bornin mekossa on puolivuoritus eli yläosa on leikattu vuorikankaasta ja sen avulla huoliteltu pääntie ja kädentiet. Ei sekään ole hankala toteuttaa. Kysyhän, jos tarvitset neuvoja lisää.

      Poista
  7. Olipas hienot mallit ja kaavat, kiitos! Kokeillaan kyllä kun ehditään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lene kommentista ja käynnistä Kangaskorjaamolla :)

      Poista
  8. Suurkiitojkset hyvistä nukenvaatteen kaavoista. Kiitollinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ihanasta kommentista. Hyvää joulun aikaa ja mukavia ompeluhetkiä :)

      Poista
  9. Iso kiitos kaavoista =) Oli apua joululahjapaniikkiin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olipa kiva kuulla, että Baby Born-kaavat pääsivät käyttöön. Meilläkin on nyt vuoden päivät leikitty näillä vaatteilla.

      Poista
  10. Moikka, kiitos kaavoista! Tässä mun ja tätien tekeleitä, ja yksi onnellinen nukenhoitaja http://honkysplace.blogspot.fi/2018/01/kasitoita-patkalle-joulupakettiin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi:) Pahoittelen että jostain syystä huomasin tämn vasta nyt. Kävinkin katsomassa nukenvaateet blogissasi, aika hurjan kasan olitte porukalla ahkeroineet. Kaunista ja huolella valitut kankaatkin.

      Poista
  11. Kiitos paljon näistä ohjeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä :) Ihania leikkihetkiä sinnekin uusien nukenvaatteiden kanssa.

      Poista
  12. Kaavoja tulosteltu ja yksi kysymys nousi: puseron kaavassa takakpl on leveämpi kuin etukpl. Onko takakappaleen tarkoitus olla leveämpi kuin etukpl vai onko puseron tarkoitus olla takaa auki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio ja aivan oikein olit päätellytkin. Paidan takakappale on leveämpi, koska se jää auki ja siihen reunaan ommellaan nepparit tai tarrat kiinnitimiksi. Enpä ollut huomannut merkitä tuota kaavaan.

      Poista
  13. Hei,tuntematon oivallisten nukenvaatteiden kaava"mestari" Olen tosi, tosi iloinen kun löysin sinun sivun ja lapsenlapseni hyppeli ja tanssi riemusta, saadessaan nukelleen "ihania uusia vaatteita" Sain melkein halauksen! (korona esti toteutuksen, äiti ehti muistuttamaan meitä:palatkaapa todellisuuteen) Siksi halusin välittää osan ilosta sinulle. Kaikkea hyvää jatkossa, pysytään terveinä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit kiitokset, mukava että nuken vaatekaavoista oli hyötyä. Hyvin välittyi viestistäsi ilo uusista nukenvaatteista. Toivottavsati taas pian päästää halaamaan ja leikkimään yhdessä.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.