keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Nuken kengät virkaten

Tyttö tahtoi kauppareissulla nukelleen kenkiä, miten hän voikin huomata kaikki pienet asiat ja vielä ylähyllyltä. Hinta kauhistutti, ne olivat kympin pari. Vastasin, että tehdään itse. 

Seuraavalla viikolla syksyn ensimmäisessä neulekahvilassa otin härkää sarvista ja virkkuukoukun käteen. Koukun numero oli 2,5 ja lankana Novita Tennesee. Ketjusilmukoita 11, käännös ja työn pyörittelyä spiraalimaisesti samalla lisäten silmukoita kantapään ja varpaiden kohdalla. Virkkasin pari kerrosta, kokeilin kengänaihiota nuken jalkaan ja jatkoin. Kaikkiaan viisi kerrosta pohjaan, sitten pari kerrosta ilman lisäyksiä ja päällisosa muotoillaan ja kavennetaan parhaan osaamisen mukaan.

Purkamiselta ei voinut välttyä, jokainen silmukka on tehty ainakin kahdesti, jos ei kolmesti. Kaikesta huolimatta ensimmäisenä valmistuivat oranssit crocsit. Siitähän tyttö innostui ja toivoi lisää kenkiä: sellaiset missä on nilkkaremmi, sitten varvastossut ja nauhakengät pitää myös olla... (Äiti pökertyi, eikä muista enää listan loppupäätä)

Seuraavana otin vihreän langan koukulle. Miten ne pohjan silmukat menivätkään, kunpa olisin kirjoittanut paperille muistiin. Vielä keltainen lanka koukulle. Tämähän alkaa sujua jo melkein automaattisesti. Eikä tarvitse purkaakaan! Haaste selätetty!
Lanka Novita Tennesee ja koukku nro 2
Tässä on linkki suuren nukenvaatepostaukseen. Baby Born nukelle löytyy todella monta käyttökelpoista kaavaa.
 
Neulekahvilassa viimeistelin myös nämä puuvillaiset kesävillasukat. Lankana on Katia Bombay vaihtuvanvärinen puuvillalanka ja puikon koko on 2,5. Nyt näitä sukkia on yhteensä kolme samanlaista paria. Kaksi 100 gramman kerää riitti kolmiin sukkiin, näihin viimeisiin laitoin vähän toista lankaa jatkoksi. Ihan viimeisiä kavennuskerroksia terässä kutoessa hoksasin jatkaa lankaa siten, että joka toinen kerros on violettia jatkolankaa ja joka toinen kerros alkuperäistä lankaa. Näin jatkolanka yhdistyy huomaamattomasti alkuperäiseen lankaan. Harmi, kun en hoksannut tuota jekkua tehdä jo varressa, vaan se tuli kokonaan vaaleanvihreästä kerästä.

Täältä löytyy aikaisemmin kudottu sukkapari ja neuleohje, miten vanhat kengät voi uudistaa neulomalla uudet varret päälle.

4 kommenttia:

  1. Ihania nukenkenkiä! :) Ja villasukatkin on kivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, olet ihana, kun jaksat käydä täällä kurkkimassa käsitöitäni :)

      Poista
  2. Suloisia pikkukenkiä! Nuo crocsit varsinkin ovat hauskat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mulle tuli mieleen se lastenlaulu, kenkärokki, kun näitä urakoin...Laulu on vaan niin vanha, ettei siellä mainita mitään crocseista :D
      Sadesäällä kumisaapas paras on
      Huopatossu pakkasella verraton
      Kiiltonahkakenkää silloin käytetään
      kun kavereiden synttäreitä vietetään

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.