sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Kauluri kapeilla palmikoilla ja ohjevideo palmikkoon

Tämä kauluri on neulottu ylhäältä alaspäin. Parasta kaulurissa on se, ettei tästä jää jämälankaa, kun kaulurin voi päätellä kolme metriä ennen kuin lanka loppuu. Eli varaathan riittävästi lankaa kaulurin päättelyyn, ettei käy niinkuin minulle, lanka loppui kesken päättelykerroksen. Postauksessa on myös ohjevideo miten kapea palmikko neulotaan ilman apupuikkoa.

Drops merino extra fine langasta kauluri

 

Kauluri neulotaan 2 oikein ja 2 nurin joustinneuleena. Oikeat silmukat neulotaan ristiin joka kolmas kerros, toisin sanoen oikeilla silmukoilla neulotaan kapeaa palmikkoneuletta.

 
Keksin oivaltavan tavan lisätä silmukoita ja leventää kauluria, samaan aikaan palmikkoneuleraidat jatkuvat tasaleveinä. Lisäsin silmukoita nurjien pystyraitojen kohdalla. Kun lisäyksiä oli tarpeeksi aloitin uuden palmikkoneuleraidan oikeilla silmukoilla. Eli kaulurin palmikkoneuleraidat tuplaantuivat kaulurin hartiaosuudella.


Kauluri Drops Merino Extra Fine langasta

 

Kaulurin kaulaosuuden voi taittaa kaksinkerroin tai nostaa ylös leukaan asti. Kaulurin voi kääntää kaksinkerroin sisäänpäin, jolloin palmikkoneule jää paremmin näkyviin. Kauluri yltää lapsen olkapäille asti ja toimii hyvin lisäkerroksena talvipakkasilla.

Kauluri ohje

 

Kaulurin neuleohje

Lanka: Drops merino extra fine, 100 % villaa, superwash
Koko: Kaulurin ympärysmitta kapeimmasta kohdasta 32 cm (mitattuna ilman venytystä)
Sopii noin 10 -vuotiaalle ja jopa aikuisellekin


Puikot 2,5 ja 3
Neuletiheys: 26 silmukkaa = 10 cm, 30 krs. = 10 cm
Vyötteessä oleva suositeltava neuletiheys 21 s = 10 cm ja 28 krs. = 10 cm

Mallineule 2o, 2n, oikeilla silmukoilla palmikkoa, 2 välikerrosta ja 3. krs:lla palmikonkierto


Ohjevideo palmikoiden neulomiseen



Kaulurin neulonta alkaa

1. Luo puikoilla 2,5 108 silmukkaa. Neulo 2 o 2 nurin joustinneuletta 12 cm. Oikeilla silmukoilla tehdään palmikkoneuletta eli neulotaan silmukat ristiin. Palmikonkiertojen välissä on kaksi välikerrosta.

2. Vaihda työhön puikot nro 3. Lisää 1 nurja silmukka jokaiseen nurjaan pystyraitaan. Silmukkamäärä lisääntyy siis 27 silmukalla ja silmukoita on yhteensä 135. 

3. Neulo 2 välikerrosta tahdissa 2 o, 3 n. Lisää 1 nurja silmukka jokaiseen nurjaan pystyraitaan. Silmukkamäärä lisääntyy siis 27 silmukalla ja silmukoita on yhteensä 162. 

4. Neulo 2 välikerrosta tahdissa 2 o, 4 n. Lisää 2 oikeaa silmukkaa nurjan pystyraidan keskelle. Näin syntyi kokonaan uusi palmikko. Silmukoita on yhteensä 216. 

5. Neulo 9 välikerrosta tahdissa 2 o, 2 n, 2 o, 2 n.  Lisää 1 nurja silmukka jokaiseen nurjaan pystyraitaan. Silmukkamäärä lisääntyy siis 54 silmukalla. Silmukoita on yhteensä 270. 

6. Neulo kauluri valmiiksi tahdissa 2 o, 3 n. Päättele silmukat, kun lankaa on jäljellä noin 3 metriä.


Huomio: Levennyksiä ei tarvita näin paljon. Suosittelen neulomaan enemmän välikerroksia lisäysten väliin. Esimerkiksi kohdassa 3 ja 4 voisi olla 3 välikerrosta. Kohdan 5 lisäyksiä ei ehkä tarvitse ollenkaan, vaan kaulurin voisi neuloa valmiiksi 216 silmukalla.

Kauluri neuleohje


Yritin aluksi neuloa kolme välikerrosta palmikonkiertojen väliin. Rytmi kääntyi kuitenkin itsestään siihen, että neuloinkin kaksi välikerrosta. Loppujen lopuksi en meinannut pysyä laskuissa enää mukana ja kaulurin alkuun tuli vuorotellen kaksi tai kolme välikerrosta.

Tämä eriparisuus ärsyttää kuin pientä oravaa, jolla on käpy jäässä. Päätin, etten pura! Opettelen hyväksymään epätäydellisyyttä. Sananlasku "hullu ei huomaa ja viisas ei sano mitään" sopii tähän kohtaan. Toivon siis ettei välikerrosten eriparisuus herätä huomiota, jos joku fiksu sen huomaa, niin älyää myös olla osoittamatta virhettä :D 

 

Neulo kauluri

Lämpimiä neuleideoita


 Hyppää mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.