lauantai 19. syyskuuta 2015

Paikoillenne, valmiit, HEP

Arvaatteko mikä on 2-vuotiaan suosikkileikki? Mennään käytävän päähän, paikoillenne. Sitten mennään kyykkyyn, valmiit. Läpsäytetään kädet yhteen, HEP.  Juostaan kovaa ja toistetaan uudelleen alkaen käytävän toisesta päästä. Ulkona tämä leikki onnistuu parhaiten vesipyssyn kanssa.

Mies oli jo aikaisemmin keväällä valinnut collegehousuihinsa sinisen kankaan. Sininen väri toi mieleen suomiverkkarit, vain valkoinen raita puuttui sivusaumasta, että urheilukisojen tunnelmaan pääsisi täysillä mukaan. Siitä syntyi ajatus tallentaa lapsen leikkihetki ompelun keinoin. Kirjoitin tekstin valkoisella Tennesee -puuvillalangalla, jonka siksakkasin kiinni punospaininjalan avulla. Täällä on lisää kuvia, miten voi koristella ompeluksia nauhalla tai langalla. 


Kankaan leveydestä jäi hyvin vielä pojan housuihin kangasta, tein niin pitkät lahkeet kuin kangasta riitti. Nyt housuissa on ainakin kahden koon verran kasvunvaraa.  Pojan housuihin tein tekstin puolaamalla ohuemman virkkauslangan alalangaksi, ja ompelin kiemurrellen suoralla ompeleella. Ohjeen olen julkaissut täällä


Tulee mieleen ala-asteen kaunokirjoitusharjoitukset, kun käsiala oli haparoivaa, mutta parhaani yritin. Aivan niin kuin nytkin. 

Nämä housut sopisivat hyvin yhteen aikaisemmin ompelemani juoksurata-paidan kanssa,  ja samalla isi voisi leikkiä lasten kanssa smurffeja :D

8 kommenttia:

  1. Heih, blogissani olisi sinulle tunnustus. :)
    http://rapaajaroisketta.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-tunnus-kasityot.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset kun muistit blogiani tunnustuksella. Olen aika huono ottamaan osaa "kiertokirjeisiin", tässäkin on iso määrä, kun pitää yhdelletoista lähettää, saapa nähdä miten käy.

      Poista
  2. Aivan mahtavat housut! Tosi kiva idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelmallinen :) Joskus arjestakin löytyy hyviä ideoita.

      Poista
  3. Tässä olen aamupäivän blogiasi kahlannut ja nappaillut ideoita muistiin, välissä kävin jo koklaamassa nastaharppia, virkkauslankaa alalankana ja paksumpaa lankaa paininjalan reijästäkin kokeilin, kaksi ensimmäistä kivasti onnistuikin, kolmatta kokeilen uudestaan ja toivottavasti pian keksin uusille ideoille käyttöpaikankin. Ja nyt jatkan ideoiden metsästystä, vielä en ole kaikkia ehtinyt.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Hatatuu! Kommenttisi tuli juuri oikeaan aikaan ilahduttamaan tätä sänkypotilasta :) Onnistumisen iloa kokeiluihin ja ompeluihisi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.