lauantai 20. maaliskuuta 2021

Näin ompelet farkkujen tikkaukset

Tässä on ompeluvinkkejä miten onnistut farkkujen saumojen ompelussa. Ota avuksi korkeudentasoituslevyt tai saumanylitysapu, niin saat farkkusaumat näyttämään tehdastekoisilta. Näppärän korokepalan voit tehdä myös itse farkusta taitellen. Näillä apuvälineillä paksujen saumojen tikkaaminen sujuu kuin tyhjää vain.


Paksujen saumojen ompelu

Lapsen toiveesta lähdin ompelemaan farkkuja. Kaikki materiaalit löytyivät valmiina kaapista. Kangas on leikattu minun vanhoista äitiysfarkuista. Tikkauslanka, ompelumerkki ja farkkunappi ovat mummilta perittyjä. Näistä taisi tulla muistojen farkut.

Farkkujen kaava  on Ottobre 6/2019 lehdestä New World vakosamettihousut. Kaavoissa on kapea mitoitus. Kaavassa on koot 98 - 128 cm. Meillä on käytössä koko 128 cm.

 

Vinkit farkkujen ompeluun


Kaavan sovitus

Kaava oli uusi tuttavuus, joten en tiennyt miten se istuisi käyttäjälleen. Varminta oli sovittaa ensin housuja ja vasta sitten aloittaa saumojen ompelu ja tikkaus. Harsin kappaleet yhteen ompelukoneella piston pituudella 5 mm. Käytin harsinlankana vaaleanpunaista lankaa, joka erottuu hyvin tummansinisestä farkusta. 

Sovituksen jälkeen revin saumat auki riuhtaisemalla. Farkku kestää hyvin tällaisen riuhtaisun ja aikaa kului alle minuutti ratkomiseen. Yhden sovitusmuutoksen tein, housuihin tarvittiin istumasyvyyttä enemmän. Leikkasin uuden ja korkeamman takakaarrokkeen. 

 

Farkkujen tikkaaminen


Farkkusaumojen tikkaaminen

  • Leikkasin kappaleisiin 1, 5 cm saumanvarat, jotta tikkaukset mahtuvat saumanvaran päälle.
  • Ompelukoneeseen valitsin neulan nro 90. Kaikista paksuimpiin kohtiin, kuten vyölenkkeihin neulan nro 100.
  • Tikkauksissa piston oli 3 mm. 
  • Tikkaukset erottuvat parhaiten kun käyttää normaalia paksumpaa tikkauslankaa.
  • Kaikista tärkeintä on silittää saumat ennen tikkaamista. Silitys avaa saumat kunnolla ja poistaa rutut, ettei niitä tule tikattua mukaan.

Tikkauksia ommellessa kannattaa seurata paininjalan merkintöjä. Ensimmäisessä tikkausompeleessa paininjalan varpaan sisäpuolen kulma seurasi saumaa. Toisessa tikkausompeleessa paininjalan reuna seurasi saumaa. Vältän sitä, että ompelisin toisen tikkausompeleen seuraten ensimmäistä, koska mahdolliset mutkat tikkauksessa toistuisivat. 
 
Ompelukoneessani on neulan aseman säädin, jolla neulan paikkaa voi säätää sivuttaissuunnassa. Tällä säädöllä voin hienosäätää tikkauksien etäisyyttä toisistaan.

 

Tässä kuvassa näkyy ompelumerkki, joka on peritty mummilta. Merkki taitaa olla peräisin jopa 70-luvulta. Sama kotka toistuu sekä ompelumerkissä, että takataskujen tikkauksissa.

Farkkujen tikkaus


Varaompelukone säästää tikkauslankojen vaihdolta, tai sitten ei

Miten voikin olla näin paljon epäonnea matkassa. Minulla oli tarkoitus valjastaa toinen, lasten käyttämä ompelukone, tikkauslangalla ja oma ompelukoneeni tavallisella ompelulangalla. Näin minun ei tarvitsisi vaihtaa lankoja ja neuloja koko ajan. Mutta lasten ompelukone ei suostunut pihahtamaankaan. Vaihdoin sähköjohdotkin, kun meillä on samanmerkkiset ompelukoneet, mutta niissä vika ei ainakaan ollut.

Kun jäljellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa kunnon potku ompelukoneelle, niin ajattelin että on viisainta pakata ompelukone huoltoa varten. Jotta pystyin minimoimaan lankojen ja neulojen vaihdot niin yritin ommella työvaiheita lomittain.

Kun tuli aika viedä varaompelukone huoltoon, niin ajattelin vielä viimeisen kerran testata töpseliä pistorasiaan. Lähtihän se kone heti käyntiin. Mahtuiko tuo pelätä ompelukonehuoltajaa niin kuin minä pelkään hammaslääkäriä. Harmi vaan kun farkkut olivat jo valmiit.

 

Halusin kuluttaa tikkauslankoja pois ja tikkailin urakalla kaikki mahdolliset saumat kahteen kertaan. Jos mietit paljonko minulla on tikkauslankaa, niin paljon että lapsenlapsenikin ovat vielä omavaraisia sen suhteen. Olen perinyt mummilta pienen pahvilaatikollisen tikkauslankaa. Lankarullat eivät ole mitään pieniä vaan saumurin lankakartion kokoisia.



Takataskun käänteen ompeluun vinkki

 

Tällä ompeluniksillä saat takataskun ylänurkan taitettua siististi, eikä valmiissa taskussa saumanvarat törrötä taskun alta. Tätä työtapaa voi soveltaa kaikkiin muihinkin paikkataskuihin.

  1. Taita käänne taskun oikealle puolelle. Käänne voi olla yksinkertainen tai kaksinkertainen. Kaksinkertaisessa käänteessä kangas muodostaa Z-kirjaimen näköisen poikkileikkauksen.  
  2. Ompele apuommel pystysuoraan käänteen päälle saumanvaran etäisyydelle reunasta. Tämä apuommel jää piiloon valmiissa taskussa. Alla olevassa kuvassa punaiset nuppineulat osoittavat ompeleiden paikat.
  3. Ohenna saumanvarat ja käännä taskun nurkka oikein päin. Silitä lopuksi taskun saumanvarat nurjalle.


Tee näin farkkusaumat


Takataskun koristetikkaus

Tavoittelin vähän erikoisempaa tikkausta, jotain mitä ei valmisvaatteissa ole. Piirsin ensin veikeän ja laiskanpulskean pitkänokkaisen tukaanin. Vastaanotto oli kuitenkin oli melko PLÄÄH. Piirsin sitten terävänokkaisen ja ylvään kotkan. Vastaanotto oli suorastaan innokas. Tämän jälkeen sain tiedusteluja joka päivä, onko farkut jo tänään valmiit. Kotka-aihe toistuu myös ompelumerkissä, jonka ompelin takakaarrokkeeseen.

Piirsin kotkan kaavapaperille. Neulasin kaavapaperin kiinni takataskuun ja ompelin viivoja pitkin. Päättelin langanpäät vetämällä ne nurjalle ja solmimalla.


Farkkujen takataskun tikkaus



Ompelun apuvälineet farkkusaumojen tikkaamiseen

Paksun farkkusauman ylitykseen on olemassa monenlaisia jippoja ja apuvälineitä.

Saumanylitysapu: H-kirjaimen muotoinen harmaa muoviosa. Toinen puoli H-kirjaimesta on paksumpi ja toinen ohuempi, sopiva puoli valitaan sauman paksuuden mukaan. Saumanylitysapu laitetaan paininjalan takaosan alle ja ommellaan H-kirjaimen jalkojen välistä. Tätä samaa apuvälinettä käytetään myös nappilusikkana. Eli ompelukoneella ja nappilusikalla voi ommella napin irti kankaasta, näin napille saa jätettyä kaulan. Tämä on Husqvarnan ompelukoneiden lisätarvike.

Korkeudentasoituslevyt: Viuhkamaiset muoviset läpyskät. Viuhkasta voi valita 1-3 levyä sauman korkeuden mukaan. Näitä voi puolestaan tiedustella Bernina ompelukoneiden tarvikemyyjiltä. Korkeudentasoituslevyjä ja saumanylitysapua voi aivan hyvin käyttää kaikissa ompelukoneissa merkistä riippumatta.

Alla olevassa kuvassa näet  saumanylitysavun, korkeudentasoituslevyt ja itse tehdyn korokepalan.

 

ompelun apuvälineet farkkujen tikkaamiseen

Miten korokepalan/ saumanylitysavun voi tehdä itse?

Tätä muoviosaa ei välttämättä tarvitse lähteä ostamaan ompeluliikkeestä, vaan sen voi rakentaa itse farkkutilkusta. Farkkusuikaleen voi taitella juuri niin paksuksi kuin ylitettävä saumakin on, esimerkiksi vyölenkkejä ommellessa 6 -kertaiseksi. Itse tehty korokepala on hieman turvallisempi. Jos vahingossa ompelee korokepalaan, niin muoviin osuessaan neula katkeaa, mutta kankaiseen korokepalaan osuessaan neula säilyy ehjänä.

 

Tässä kuvassa on itsetehty korokepala käytössä. Korokepalaa voi käyttää lahkeen päärmeen ompelussa paksun sivusauman ylittämiseen.

Farkkusauman ompelu


Miksi saumanylitysapua tai korkeudentasoituslevyä tarvitaan?

Farkkujen ompelussa tulee vastaan paksuja kohtia, joissa paininjalka ei pääsekään kipuamaan ylämäkeen paksujen saumojen yli. Kun paininjalka on vinossa, varpaat puoliksi paksun sauman päällä, niin syöttäjät eivät saa otetta kankaasta, eivätkä enää vedä kangasta tasaisesti eteenpäin. Sen seurauksena on lyhentyneet pistot, jopa kankaan jumiutuminen. Kun kangas jumittaa paikoilleen ja tikin pituus lyhentyy, niin farkkujen koristetikkaus ei näytäkään enää kauniilta. 

Tässä tilanteessa saattaa turvautua kankaan kiskomiseen, jolloin neula vääntyy ja katkeaa. Kun ottaa avuksi saumanylitysavun, niin ylämäkeen ompelu on helppoa. Saumanylitysavun kanssa syöttäjät saavat paremman otteen kankaasta ja vetävät kangasta tasaisesti eteenpäin, eikä kangasta tarvitse ylämäessä kiskoa itse. Näin tikkausompeleen piston pituus pysyy tasamittaisena.

Paksun sauman jälkeen puolestaan paininjalka saattaa tipahtaa sauman päältä, ja lopputuloksena on pidentynyt piston pituus. Joten saumanylitysavusta on hyötyä myös alamäessä, vaikka kangas kulkisikin hyvin ilman kiskomista eteenpäin. Alamäkeen ommellessa saumanylitysapu tai koroke tulee paininjalan etuosan alle.

Vaikka puhunkin nyt pelkästään farkkujen ompelusta, niin totta kai paksuja saumoja löytyy muualtakin. Ja siellä missä on paksu sauma, siellä on hyötyä näistä korokepaloista.

 


Vyölenkkien ompelu saumanylitysavun kanssa

Seuraavaksi käytännön esimerkkejä miten saumanylitysapu toimii. Vyölenkki on 6-kertaista farkkua, joten tässä saumanylitysapu on erityisesti tarpeen.  Koroke laitetaan paininjalan takaosan alle, jolloin paininjalka on suorassa. (Kuva alla.) Saumanylitysavun voi vaihtaa paininjalan varpaiden alle, kun peruuttaa takaisin vyölenkin yli.

Jos käyttää itse tehtyä korokepalaa tai korkeudentasoituslevyjä, niin ne laitetaan ihan samoin paininjalan takaosan alle. Neula ei osu korokepalaan, vaan aloittaa ompelun korokkeen edestä.

Näin käytät saumanylitysapua



Farkkujen lahkeen käänteen ompelu korokepalan avulla

Lahkeen päärmettä ommellessa kaikista hankalin ja paksuin kohta on tikattu sisäsauma ja sen ylitys. Eli taas pitäisi päästä 6-kertaisen farkkukankaan ylitse, niin että tikin pituus pysyy tasamittaisena.

H-kirjaimen muotoinen saumanylitysapu asetetaan paininjalan alle sauman eteen. (Huomaa ero: vyölenkkiä ommellessa korokepala on vain paininjalan takaosan alla ja nyt saumaa ylittäessä koko paininjalan alla) Eli korokepalalla paininjalka nostetaan ikään kuin toiseen kerrokseen, samalle tasolle paksun sauman kanssa. Neula mahtuu ompelemaan H-kirjaimen jalkojen välistä.

Korkeudentasoituslevyt tai itse tehty korokepala asetetaan paininjalan toisen puolen  alle. Kannattaa tarkistaa huolella, ettei neula osu muoviin. Toinen puoli paininjalasta jää ilmaan, tästä huolimatta syöttäjät kuljettavat kangasta hyvin eteenpäin. 

Kun paksu kohta on tikattu ja on aika laskeutua alamäkeen, niin saumanylitysapu/ korokepala vaihdetaan paininjalan etupuolelle. Ilman saumanylitysapua tikin pituus saattaa venyä liian pitkäksi alamäkeen ommellessa.


Kuvassa näkyy miten korkeudentasoituslevyt laitetaan paininjalan toisen puolen alle jo ennen saumaa.

Bernina ompelukoneen korkeuden tasoituslevyt


Muita käyttökohteita korokepalalle ja saumanylitysavulle

  • Takataskun ylänurkissa liikkeelle lähdettäessä
  • Farkkujen lahkeiden lyhentäminen 
  • Paksun sauman tai tikkauksen alussa, kun paininjalka jää vinoon, eikä syöttäjä saa otetta.



Vyötärölle kasvunvaraa kuminauhalla

Kun vaatteen ompelussa on nähnyt paljon vaivaa, niin onhan se hyvä laittaa kasvunvara mukaan, jotta vaate sopii mahdollisimman pitkään. Ajan trendejä on myös ekologinen ompelu, sisältäen ajatuksen siitä, että vaate saa mahdollisimman pitkän käyttöiän. Farkkuihin tuli kasvunvaraa vyötärölle ja lahkeisiin.

Vyötärökaitaleen sisään pujotin kuminauhan, jotta vyötärö kasvaa lapsen mukana. Ja onhan se kuminauhavyötärö vaatteessa vähän mukavampi käyttääkin kuin sellainen napakka. Kuminauhalle jätin pujotusaukot etutaskujen viereen. Kuminauhan päät ompelin kiinni vyötärökaitaleen päältä. Tummansininen ommel uppoaa ihan hyvin taustaan.

Kuvassa peukalon kohdasta voi tähyillä kuminauhan kiinnitysommelta. Hakaneulan kohdassa näkyy kuminauhan pujotusaukko.


Farkkujen ompelu

 

Lahkeeseen kasvunvaraa piilotettuna käännevaraan

Lahkeisiin tuli kasvunvaraa 8 cm. Ompelin kaksitaitteisen käänteen, jonka käännevarat ovat 4 + 4 cm. Tikkasin käänteen 2 cm päästä lahkeen alareunasta. Varmistin käsin ompelemalla, että ylimääräinen käännevara pysyy paikoillaan. Ompelin muutamalla pistolla käänteen kiinni saumanvaroihin.


Farkkujen ompelu


Tässä vielä lyhyt video farkkujen vyölenkkien ompelusta saumanylitysavun kanssa.


 

 

Farkkujen leikkuusilpusta aion ommella tilkkupussukan. Kirjoittelen siihenkin ohjeet kun saan valmiiksi. Tekniikka on kuitenkin sama kuin tässä pussukassa, joten pääset heti tutustumaan työtapaan.


Kierrätys- ja korjausideoita farkuille


Hyppää mukaan seuraamaan Kangaskorjaamon ompeluniksejä

 

6 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Olipa selkeä, hyödyllinen postaus! Opin paljon uutta ja ymmärsin sisällön hyvin, muutamat farkut jo ommelleenna ja näiden asioiden kanssa tuskaileenna 😀.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista. Mukava kuulla, että opit uutta. Toivotan myötäisiä ompelutuulia seuraavaan kertaan.

      Poista
  2. Löysin Sinun "Suden silmukoista",🧶🧦.
    Kirjauduin heti lukijaksi.
    Olen kans yhenlainen kierrättäjä,ja ompelija.
    Kiitos tästä varkku-tarinasta.
    Nyt juon aamukahavetta,mutta tuun ja luen paremmin ,Sinun blogisi;)
    Heti löysin sellaisen vinkin ISOSTI KIITETTÄVÄN 🌺 TUON YHENLAISEN OMPELUKONEEN APUVÄLINEEN harmaan,oon ommellu vuosikymmenet enkä oo ennen tieny mitä sillä tehhään.KIITOS.
    Hyvää uutta viikkoa! 🌞🌷
    jk.Minulla Arvonta- blogissa,käyppä vilikasemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mukava kuulla mistä kautta löysit tänne tiesi. Harmaa saumanylitysapu taitaa kiitellä sinua, kun vihdoinkin pääsee mukaan ompeluun :D
      Tervetuloa toistekin, ja kiitos kutsusta. Ehdottamasti tulen kurkkaamaan blogiasi, kierrätysjutut kiinnostavat :)

      Poista
  3. Hienoja ja hyviä vinkkejä! Hienot farkut lapselle teit!!
    Olen myös joskus tehnyt lapselleni ja itselleni farkkuja, pitäisi kyllä aktivoitua vaateompelussa hieman enemmän, mutta kun nuo tilkut vie...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät kiitokset Tilkkureppu :) Lapsi oli myös onnensa kukkuloilla, kun sai farkut. Minulla meinaa ompeluaika mennä vaatteiden korjaamiseen ja tavaran kierrättämiseen uuteen tarkoitukseen, kun en halua roskiin heittää mitään. Vaateompelun perään minäkin haikailen.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.