sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Paikka paikan päälle

Muuten hyviä housuja, mutta niissä oli reikä lahkeessa. Käytin kaiken taiteellisen luovuuden kehittelemällä paikkoja, jotka eivät näytä paikoilta. En tiedä maksaako vaivaa paikata vaatteita enää nykyaikana, kun melkein uusia saa kirppikseltä edullisesti. Mutta tulipahan askarreltua.

Ensimmäiseen erän paikkasin linnulla, omenalla, kruunulla ja kettukankaasta leikatulla sydämellä.

Toisessa erässä reiät olivat aivan lahkeen alareunassa, joten leikkasin reiät pois. Ruskeisiin housuihin ompelin jatkopalaksi resorin. Violetit housut huolittelin lahkeensuusta trikookaitaleella.

Tämä erä valmistui niin nopeasti, että piti askerrella vähän rusetteja kaupanpäälle. Leikkasin pinkistä trikoosta suorakulmion muotoisen tilkun ja sidoin sen keskeltä kirjontalangalla. Violettien housujen koristerusetti syntyi siten, että leikkasin trikoosta pystysuuntaan suikaleen, venytin sitä niin että reunat rullaantuivat, solmin rusetiksi ja ompelin paikoilleen. Kaikki rusetit ovat pysyneet hyvänä käytössä ja pesussa, vaikka  reunoja ei ole sen kummemmin huoliteltu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.