maanantai 2. kesäkuuta 2014

Lisävirtaa ompeluun

Aloin saada sähköiskuja ompelukoneestani, kun muutimme uuteen kotiimme. Ompelukoneeni oli 9 vuotta vanha Bernina 153. Aina koskettaessani koneen metallisia osia sormenpäihin tärähti. Metallisia osia olikin ompelukoneessani paljon, sillä koko paininjalan alus ja sen viereinen työtaso olivat metallia.  Ensin luulin vain kuvittelevani, mutta  mieheni sai samat sähköiskut. Vein ompelukoneeni huoltoon, josta se sai terveen paperit. Sähköiskut kotona jatkuivat. Kone lähti uudelleen takuuhuoltoon, jossa sähkömittarilla (vai mikä se laite nyt onkaan) saatiin lukemaksi 20 voltin jännite koneen metalliosista. 

Kaikenlaista kokeiltiin. Maahantuojan mekaanikkoa konsultoitiin. Jossain tapauksissa ompelukoneeseen voisi laittaa maadoituslistan, mutta tähän malliin sitä ei saisi, ja olisi kyseenalaista auttaisiko se. Joku ehdotti töpselin kääntämistä pistorasiassa eripäin. Kokeilin ompelua jatkojohdolla ja ilman. Siirsimme ompelukoneen eri huoneeseen. Sähkömies tuli kotiimme tarkistamaan pistorasiat. Ainut mikä auttoi oli se, että ompelin ompelukoneellani 40 km päässä kotoani ompeluystävän luona.

Pahimmillaan käteni tärisivät jo valmiiksi, kun ryhdyin ompelemaan ja pelkäsin sähköiskuja etukäteen. Ryhdyin suunnittelemaan ompelukoneen vaihtoa. Kerroin ompelukonekauppiaalle ongelmasta ja hän kertoi, että ongelma ei välttämättä poistuisi konetta vaihtamalla. Käsityömessujen tuliainen, Bernina 550 muutti vaihdossa meille asumaan. Saan edelleen sähköiskuja, mutta en niin paljon, kun käsien alla oleva työtaso on tässä mallissa muovia. Jos sormet koskettavat langoittamisen yhteydessä langannostimen edessä olevaa metallista listaa, niin mojova sähköisku on taattu.

Taas testailin tuliterällä ompelukoneellani erilaisia ompeluniksejä: Ompelukone sijoitettiin muovisen kirjoitusalustan päälle. Virtajohdo vaihdettiin uuteen. Ompelin kengät jalassa ja sukkasillaan. Ompelin jalat lattialla ja jalat työtuolin muovisten sakaroiden päällä.

Omituisinta on, että maahantuojan valtuuttamat ompelukonemyyjät eivät ole kuulleet tälläisesta viasta koskaan aikaisemmin. Ei liioin maahantuojan kouluttaja, joka opasti minulle koneen käyttöä messuilla. Lopuksi minulle kerrottiinkin, että sähköiskut eivät ole ompelukoneeni vika vaan ominaisuus. Onko kaikissa Berninoissa tämä sama ominaisuus?

Vanhassa kodissani en saanut ompelukoneestani sähköiskuja, siellä oli puulattiat. Nyt meillä on betonin päällä muovimatto. Ehkä kallistun sille kannalle, että jotakin meidän huoneilmassa tai lattiarakenteissa on sellaista, että tunnen sähköiskut paremmin.

Haluaisin jo kovasti ommella ilman sähköiskuja. Pitäisikö minun vaihtaa ompelukoneeni Pfaffiin tai Husgvarnaan. Mutta yritäpä ehdottaa Bemarikuskille vaihtoa Saabiin. Minä olen syntynyt Berninakuskiksi. Pitäisikö minun seuraavaksi ottaa yhteyttä Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (=TUKES) tai Sähköturvallisuuden edistämiskeskukseen (=STEK). Olisiko heillä vinkkejä sähköiskujen välttämiseen? Saako sellaisia ompelukoneita myydä, joissa on 20 voltin jännite? Tai pitäisikö minun ommella tästä eteenpäin kumihanskat kädessä?!

Illan hämärinä tunteina ompelu piristää kivasti, kun saa mukavia sähköiskuja tasaisin välein. Hyvä mainoslause Bernina-ompelukoneelle, eikö vain?

Nyt haluaisinkin kuulla saatteko te arvoisat kanssaompelijat sähköiskuja omasta Bernina ompelukoneestanne? Kokeilkaa koskettaa ranteella tai käsivarrella jotain metalliosaa, jos sormiin ei tunnu. Jos kotoa löytyy sähkömittari, niin tarkistakaapa saatteko viisarin heilahtamaan. Haluaisin tietää onko minun Berninani poikkeusyksilö.

P.s. Kummityttöni oli ostamassa uutta ompelukonetta toisessa maakunnassa. Hän oli kysynyt, että saako Berninasta sähköiskuja. Vastaus oli ollut kieltävä. Kun tyttö oli kertonut kummitädin ompelukoneen sähköiskuista, niin vastaus oli vaihtunut myöntäväksi. "Kyllä se välillä räpsii, mutta jos laittaa kumimaton kaasupolkimen alle, niin se auttaa."  

Tilanteen päivitys 8.2. 2015
Uusi ompelukoneeni on himpun verran tehokkaampi, jännite on 93 volttia ja virta 0,25 milliampeeria. Maahantuojan mekaanikko osaa kertoa, että nämä lukemat ovat sallituissa rajoissa, eivätkä ole vaaraksi ihmiselle! Joku sähkömies vinkkasi, että koneen metallipohjasta voisi laittaa johdon pistorasian metalliseen ulokkeeseen. Ei siis pistorasian sisälle asti, vain siihen "maadoitusosaan". Maahantuojan mekaanikko antoi hyväksyntänsä tuollaiselle lisäjohdolle. Nyt minulla on siis erikoisvalmisteinen sähköjohto, josta on virrantulo katkaistu eli niistä kahdesta metallisesta piikistä ei tule virtaa, kun johdon laittaa seinään. Johdon toinen pää on kuorittu, että  sähköjohdon voi kieputtaa ompelukoneen pohjassa ruuvin kannan ympäri tai ripustaa kolon reunaan. (Sähköliike ei vain suostunut tuollaista johtoa tekemään, kun se ei ole asetusten mukainen. Lisäjohto pitäisi asentaa kiinteästi koneeseen.) Kuvat alla todistavat, että sähköiskut loppuivat heti. Tämä oli helpotus, voittajafiilistä pukkaa päälle!


Jos joku innostuu tutkimaan oman Berniinansa lukemia, niin kerrottakoon vielä, että sähkömittareiden kuormittuvuudessa on eroja. Taskuun mahtuva sähkömittari näytti nollaa, mutta salkusta kaivetulla suuremmalla mötikällä saimme kuvan osoittamat lukemat.

9 kommenttia:

  1. en ole ikinä kuullut. tosi outoa.

    VastaaPoista
  2. kylläpä tulee sähköiskuja minunkin koneestani. bernina 440 ja nimen omaan koskiessani metalliosaan paininjalan oikealla puolella, ei räpsi aina, mutta usein räpsii. toisinaan tosiaan pelottaa koskea koko koneeseen, mutta ommeltava on. t peekaan paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko käyttänyt ompelukonettasi huollossa, mitä ovat sanoneet? Saako metalliosista mitattua jännitteen?

      Poista
  3. Jos uudesta tai korkeintaan muutaman vuoden vanhasta koneesta olisi kyse, palauttaisin myyjälle viallisena ja vaarallisena. Minusta se, että he eivät osaa kertoa, mistä jännite tulee ja korjata sitä, kertoo siitä, että he eivät voi 100% varmuudella todistaa, ettei se tule suoraan verkkovirrasta.

    Vaihtoehtoisesti lähtisin varmaan selvittämään asiaa STEKin "kysy sähköstä" lomakkeella: http://www.stek.fi/Kysymystori/fi_FI/kysy_sahkosta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyin STEK:lta ja vastasivatkin jo, että kyse voi olla staattisesta sähköstä. Ongelmaa voisi yrittää poistaa kosteammalla huoneilmalla. Ja sitten voisi kokeilla erilaisia kumimattoja koneen ympärille. Eli vielä jatketaan ompelua sähköisellä koneella... Kaikkeen sitä ihminen suostuu rakkaan harrastuksen tähden :D

      Poista
    2. http://www.stek.fi/Kysymystori/kodin_sahkolaitteet/fi_FI/bernina_ompelukoneesta_sahkoiskuja/

      Poista
  4. Mä luulin että tää ongelma oli poistunut koneen vaihdolla, mutta sä saatkin näitä edelleen... Tavallinen muovimatto voi kyllä varmaan aiheuttaa tota staattista sähköä, ainakin sähköpääkeskuksiin pitää laittaa antistaattinen muovimatto. Joko kokeilit kumimattoa tai ilmankosteuttajaa? Tsemejä sinne!
    PS: Sun pitää varmaan kokeilla ompelumatkaa meille täs kesällä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei ole staattista sähköä, jos pidän sormia metalliosassa kiinni ja sormia nykii, sitä samaa sähköä on tullut myös joskus kokeiltua lehmien sähkölanka-aidassa. :) Staattisia sähköiskuja saan meidän oluhuoneen liukumäestä.

      Poista
  5. Toivottavasti ei tuu kuitenkaan yhtä kovana, muitoja mullakin lapsuudesta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.