maanantai 16. maaliskuuta 2015

Traktoritunika

Valitsin omaan tunikaani vähän erikoisemman kankaan. Nyt voimme samistella pikkupojan kanssa. Ompelin helmikuussa nämä pojan sivusaumattomat housut, joihin kehittelin helpon taskuohjeen.


Hain pitseillä tähän traktorikuosiin vähän tyttömäisempää ilmettä. Koristelin taskun suut ja hiharesorit pitsinauhalla.

Ranneresorin pituus on 15 cm. Muotoilin resorin kaventumaan rannetta kohden.

Maatilan tyttärenä olen osallistunut tilan töihin ja traktoriakin on tullut ajettua. Nyt on jo kulunut tarpeeksi aikaa, että voin kertoa nolon alun traktorikuskin urastani. Traktorikortin sai tenttimällä, käytännön kokemusta ei tarvittu. Ensimmäistä kertaa ajelin pellolta kotiin ja isä oli antanut ohjeeksi pysäköidä traktorin liiterin taakse. Muuten tehtävä olisi onnistunut, mutta pysäköintipaikan maa oli kalteva. Sammutin traktorin ja hyppäsin pois kyydistä. Ihmettelin mitä tuo ryminä on, niin selän takana traktori oli lähtenyt vierimään mäkeä alas. Onneksi se pysähtyi kuivaajan ja riihen väliin pajupensaikkoon, eikä törmännyt mihinkään. Kyllä siinä isä kotiin tullessaan ihmetteli miten traktori oli pensaikkoon päätynyt. En minä tiennyt, että aina pysäköidessä jätetään vaihde päälle, samoin käsijarru päälle ja nostolaite eli se äes siellä perässä lasketaan alas.

Lisäksi ompelin itselleni parit yöpaidat. Kaikki nämä paidat ompelin samalla trikoopaidan kaavalla, joka löytyy Ottobre 5/2012 lehdestä (Patchwork). Helmoja muokkailin leveämmiksi ja pidemmiksi.


4 kommenttia:

  1. Kaunis tunika ja sopii sinulle hyvin, resorissa oleva pitsi on kiva lisä, pidän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. Verkkokaupasta kun tilaa tarvikkeita ei voi olla varma, että sävyt passaavat yhteen, mutta onneksi tuo turkoosi pitsi sopi yhteen kankaan kanssa.

      Poista
  2. Kiva kuosi, mutta ei minulla tulisi pidettyä... :) Pitsit on kivat somisteet. Yöpaidoissakin on kivat kuosit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin tätä kotipaidaksi, mutta se oli niin mukavan pehmeä, että laitoin jo kerhoonkin päälle.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti.