maanantai 7. syyskuuta 2015

Maissipainantaa

Facebookin ompeluryhmässä tuli vastaan hauska ja omaperäinen haaste, johon oli aivan pakko tarttua. Tehtävänä oli kuvioida kangasta maissilla. Kypsyttelin ideaa reilun kuukauden ja sillä välin tuli maissia syötyä kilokaupalla. Ostin jääkaappiin maissintähkät valmiiksi odottamaan kankaanpainantahetkeä, sitten laitoinkin maissit grilliin, ostin uudet maissit odottamaan....

Maissipainannan lopputuloksena on eteläpohjalaista lakeutta latoineen.


Sekoitin kangasvärin itse pigmenteistä ja peittopastasta, yritin hakea samaa vihreän sävyä kuin hihoissa. Leikkasin maissintähkän puoliksi, lyhyemmällä maissilla oli helpompi rullata väri kankaalle. Latoja varten leikkasin sapluunan kalvosta ja töpöttelin ne kankaalle hopealla kangasvärillä. Latojen ääriviivat vahvistin ruskealla kangastussilla. Musta kangastusssi oli päässyt kuivumaan. Oikeastaan ruskea väri sopikin rajaamiseen paremmin. Traktorin kuvan tein applikoiden.


Paidat ovat takaa yksivärisiä vihreitä. Sovituskuvassa hihat ja helma ovat osin vielä kääntämättä, kun mittailin sopivaa pituutta. Paitoihin tuli tarkoituksella hyvin kasvunvaraakin.

Pienempi paita on kokoa 98 cm, kaava David -trikoopaita Ottobre 4/2013. Suurempi paita on kokoa 122 cm, kaava Metal Button Ottobre 4/2013.


13 kommenttia:

  1. Tosi kivat paidat, tykkään ideasta ja toteutuksesta.

    VastaaPoista
  2. Tosi kivat paidat, tykkään ideasta ja toteutuksesta.

    VastaaPoista
  3. Kiva kun löysit minunkin painatukset :) Nää on ihan huippuja ja kuinka erilaista jälkeä syntyy eri tekijöiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta, ei kyllä ollut kahta samanlaista toteutusta maissilla painannasta. Yleensä näistä vihanneksista voisi ammmentaa ideoita koko loppuvuoden käsitöihin.

      Poista
  4. Kivoja paitoja. Hauskan näköistä jälkeä tuosta maissiata tuleekin. Montaa eri tekniikkaa olet samoihin paitoihin saanut käytettyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Yllättävän tasaisesti tuo maissi peittää pintaa, eikä jää kovin suuria tyhjiä aukkoja, vaikka aluksi epäilin.

      Poista
  5. Upea lopputulos, laakee pelto!!

    VastaaPoista
  6. Jäänyt ihan vallan huomaamatta sinun kommentti blogissani :/ Mutta voi että kun nämä onkin ihania! Ihanat maissipellot <3

    VastaaPoista
  7. Jäänyt ihan vallan huomaamatta sinun kommentti blogissani :/ Mutta voi että kun nämä onkin ihania! Ihanat maissipellot <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.