perjantai 17. elokuuta 2018

Tulppaanin muotoiset taskut shortseihin

Ompelin koululaiselle pellavashortsit pussilahkeilla. Shortsien juju on tulppaanin muotoisissa taskuissa. Säästeliäänä ompelijana varmistin, että nämä kauniit shortsit sopivat myös ensi kesänä. Kasvunvaraa löytyy vyötäröltä ainakin 10 cm. Postauksessa on ohje taskuihin.

Ompele pellavashortsit




Lämpimän kesän kääntyessä lämpimäksi syksyksi koulun aloitukseen tarvittiinkin uusia shortseja. Lapsi toivoi shortseihinsa taskuja, koska juuri ompelimissani pikkuveljen pellavacapreissakin oli taskut. Sisarrakkaus (vai sisarkateus) yltää näköjään taskuihin asti.

ompele shortsit kasvunvaralla

Tulppaanin muotoiset taskut


Tulppaanitaskut ompelin kaksinkertaisesta pellavakankaasta. Näin taskut pysyvät parhaiten muodossaan, eivätkä terälehdet lörpötä lakastuneen näköisinä. Saumanvarat jäävät myös siististi taskun sisään.

  • Leikkasin vähän reilusti tulppaanin kokoiset kangaspalat 2 kpl/ tasku. Silitin toisen kankaan nurjalle puolelle tukikankaan. 
  • Nuppineulasin tulppaanin kaavan kahden kangaskerroksen päälle ja ompelin kaavan reunoja myöden. Jätin kääntöaukon kääntämistä varten taskun pohjaan. 
  • Leikkasin ylimääräiset kankaat pois ompeleen vierestä, saumanvaroiksi jätin n. 7 mm. Tein aukileikkauksia terälehtien alanurkkiin ja ohensin saumanvarat terälehtien ylänurkista.
  • Käänsin taskun oikein päin, silitin reunat tarkasti. Silitin kääntöaukon saumanvarat taskun sisälle piiloon.
  • Tikkasin taskun yläreunasta kolmen terälehden reunat. 
  • Ompelin taskun paikoilleen lahkeeseen. Samalla kääntöaukko tuli tikatuksi umpeen.

Lehden ja varren leikkasin puuvillakankaasta saumanvaroineen. Silitin niiden saumanvarat nurjalle. Ompelin lehden ja varren kiinni lahkeeseen suoralla ompeleella aivan reunasta. 

ompele tulppaanitasku


Kasvunvaran huomioiminen


Halusin huomioida shortseissa kasvunvaran, koska tälle syksylle ei varmaan tule montaa käyttöpäivää shortseille. Pellava kestää materiaalina hyvin, joten vaatteen käyttöikää kannattaa pidentää pienillä ompeluteknisillä ratkaisuilla. Lisäksi säästän omaa aikaani, kun ensi kesälle ei tarvitse ommella uusia shortseja.

Shortseihin tuli vyötärölle kuminauhakuja ja vetoketju. Kaavassa oli lantiolla valmiiksi väljyyttä 10 cm, joten shortsit mahtuisi pukemaan ilmankin vetoketjua. Lisäsin kuitenkin vetoketjun, että shortsien pukeminen on mahdollista lapsen kasvaessakin.

Kuminauhakuja on nyt 4 cm leveä. Tarvittaessa voin purkaa kuminauhakujan auki ja tehdä uuden kapeamman käänteen kuminauhaa varten, jolloin saan haaramittaan lisää pituutta. Napinläven ompelin erilliselle tilkulle ja liitin sen kuminauhakujan jatkoksi. Tällöin napinläpi ei ole purkamisen tiellä.

Mallissa lahkeet olivat valmiiksi väljät ja pussimaiset. Lahkeiden ylimääräinen väljyys poimutettiin kuminauhalla kasaan. Lahkeiden ylimääräinen väljyys ja kuminauhakiristys takaavat myös, että shortsit eivät hetkessä jää pieniksi.

Shortsit kuminauhakuja


Ompele taskut

Kauniit tulppaanishortsit löytyivät Ottobre-lehdestä 3/2017 (Tulip Pocket). Kaavassa on koot 92-134cm. 


Suosittelen myös tutustumaan näihin shortseihin, joissa on kivoja taskuideoita ja kasvunvaravinkkejä:

Hyppää mukaan idearikkaalle käsityömatkalle.

4 kommenttia:

  1. Kesä seuraa mukana noissa kukkataskuissa, kasvuvara kannattaa varata miltei samalla työllä. Kivasta asusta iloa ensi kesänäkin. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetän kauniit kukkaiset kiitokset Irmelin syksyyn :) Juuri samaa ajattelin, samalla vaivalla saa kivat shortsit ensi kesäksikin, ja ehkä sitä seuraavaksikin ;)

      Poista
  2. Koriste, jolla on funktio, ihastuttava idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen puit oivaltavasti sanoiksi, tasku ja koriste samassa. Tässä on jatko-sarjan ompeluainekset kasassa, mikä muu on sekä koriste että kaunistus. hmmm... Kiitosta paljon PIrjo :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.