lauantai 13. huhtikuuta 2013

Tee itse kravatti

Kevät on juhlien aikaa. Nyt kaikki ompelemaan miesväelle solmioita mekkokankaiden jämäpaloista.

Näin syntyy nuorelle herralle nopeasti juhla-asu.

1. Leikataan kankaasta täysvinoon sopivasti kapeneva suikale. Eikä se täysvinous ehdoton vaatimus ole, vaan miten kangasta sattuu riittämään silputtavaksi. Isän kaapista voi paremman puutteessa ryöstää valmiin solmion ja leikellä sen pienemmäksi. Leikattavan suikaleen leveys on kaksi kertaa valmiin kravatin levyinen plus saumanvarat. Pituus mieluummin vähän liian pitkä kuin liian lyhyt. Viistotaan suikaleen päät kolmiomaisiksi. Lisäksi saksitaan molempiin päihin vuorikankaasta pieni pala.

2. Kankaan nurjalle silitetään tukikangas. Tukikangas tulee vain kravatin etupuoleen.

3. Ommellaan kravatin päihin vuorikankaat, oikeat puolet vastakkain. Ohennetaan saumanvara kärjessä, käännetään vuori nurjalle puolen ja siltetään huolella paikoilleen.

Tältä näyttää kravatin nurja puoli, kun tukikangas on silitetty, päät ommeltu ja saumanvarat kavennettu.

Tältä näyttää kravatin oikea puoli. Violetit viivat kuvaavat ompeleiden paikkaa.

4. Taitetaan kravatti pituussuuntaan kaksin kerroin, oikeat puolet vastakkain ja ommellaan pitkä sivu.

Violetilla viivalla merkitty ompeleen paikka.
5. Käännetään hakaneulan avulla kravatti oikein päin. Pujotetaan kravatin kapeampi pää sisälle, niin kuin kuminauhaa pujotettaisiin kujaan.

6. Kravatin silitys ja solmun teko.

Minä tein kravattiin sellaisen solmun, joka vain ulkoisesti muistuttaa oikeaa solmintatapaa. En enää osaisi tehdä sitä  uudestaan. Harsin kravatin kiinni potkuhousujen etukappaleeseen, niin pysyy nuoren herran kravatti ainakin suorassa. Sen ohuemman pään kravatista käänsin potkuhousujen sisälle piiloon roikkumaan. Jos joskus kravattia tarvitsee pidentää, niin se on helppoa.


P.s. Suuri käsityölehti 11-12/2001 tarjoaa myös kaavat ja ompeluohjeet solmioon.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti.