sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Onkipeli II

Tämä onkiminen on hyvää koordinaatioharjoitusta pienille silmä- ja käsipareille. Ompelin tarkoituksella kaloihin erikokoisia metalliprikkoja, koska prikan suuruutta vaihtelemalla saa peliin lisää haastavuutta.

Ompelin kaloihin kolme kangaskerrosta päällekkäin, niin niistä tuli tukevia. Suihkautin kankaat yhteen sprayliimalla ja ompelin reunat tiheällä siksakilla. Rauskun, ravun ja kilpikonnan kuvat sain tehtyä nopeasti kankaalle silittävien siirtokuvien avulla. 

Pehmolelulaatikossa asuneet sotka ja sammakko olivat valmiita sellaisenaan hyppäämään suoraan onkikilpailuihin. Tai kyllä ne tarvitsivat sen prikan ompelun, että tarttuivat magneettiin.



Seuraavaksi letitin mustekalat: Leikkasin trikoosta suikaleita 12 kappaletta, niputin ne keskeltä  yhteen. Huputin pään pienellä kangastilkulla, sen sisään jäi suikaleiden keskikohta. Kieputin tilkun tiukasti kaulan ympärille. Ompelin silmät napeista. Letitin lonkerot, mustekalojen lonkeroiden letittäminen on muuten meditatiivista puuhaa. :D


Ongen rakentaminen

Onkea ei näykään kuvissa kovin hyvin, mutta se on katkaistu harjanvarsi, johon on porattu päähän reikä. Reikään on pujotettu kengännauha. Kengännauhaan on solmittu magneetti. Ostin rautakaupasta keittiökaapin sulkemiseen tarkoitetun magneetin. Rikoin magneetin ympärillä olleen muovikuoren.  Magneetissa oli keskellä reikä, josta se oli helppo solmia kengännauhaan.

Kengännauhaan magneetin yläpuolelle virkkasin soikiomaisen ongenkohon punaisella ja valkoisella langalla.



Hurja hai sai kylkeensä virkatun mallitilkun.


Kaloihin ompelin suomuja vapaalla konekirjonnalla sekä pitsinauhan avulla. Simpukoiden kierteet tikkasin koristenauhalla.

Karkkipapereista ommellut kalat saivat prikan sijasta vetoketjun vetimen. Siihenkin tarttuu magneettionki hyvin. Samalla tuli näppärästi kierrätettyä rikkinäisiä vetoketjuja.



Muunnelmia onkileikkiin


  • Leikkiongella voi pyydystää kalapareja tai kalaperheitä. 
  • Jos ongeen tarttuu hai/ mustekala, niin vuoro siirtyy seuraavalle.
  • Laitoimme myös tölkin kansia ongittavaksi. Se on opetus, ettei kalavesiä saa roskata, vaan roskat kuuluvat roskikseen. Jos tölkin kansi tarttuu onkeen, niin siitä voisi saada siivoustehtävän.
  • Kaloihin voi hakaneulalla kiinnittää paperin palan, johon on kirjoitettu mietelause tai auttamistehtävä. Meillä sai suuren suosion sellainen yhdistelmä, jossa yhdessä kalassa luki jumppaliike, toisessa auttamistehtävä, kolmannessa herkkupalkinto esim. rusina/ viinirypäle, neljännessä musiikkikappaleen kuuntelu, viidennessä loru lorupussista, kuudennessa kehuttiin kaveria, seitsemännessä halattiin kaveria. Lapset onkivat herkkujen toivossa aina vaan uudestaan, tiskikoneen tyhjäys ja pyykkien ripustus tuli hoidettua siinä sivussa.
  • Jouluna ongimme kaloja, joissa oli numerot. Numeroa vastaavan joulukoristeen sai laittaa laatikosta esille.

Täällä on lisää tietoa ja kuvia ensimmäisistä kaloista, jotka on tehty ompelupöydän "roskista" ja karkkipapereista.

3 kommenttia:

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.