keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kangaspula, jatkopala

En nyt tiedä onko minulla varsinaista kangaspulaa, mutta pieniä ja epäkäytännöllisen muotoisia kangaspaloja on liikaa. Näistä paloista ei enää saa kokonaisia vaatteita. Lähdin kokoamaan kangaspalapeliä.

Jatkoin sinisten housujen lahjetta vihreällä joustofroteella, se näyttää vähän niin kuin nurmikolta pappatunturin alla. Jatkosauman päälle applikoin pappatunturin tästä jämäkankaasta. Housujen koko116 cm.

Kolmesta erisävyisestä vihreästä tuli yhdet kokonaiset housut. Kukallisen joustofroteen sommittelin sekä vaaka- että pystyraidaksi. Keltaiset resorit olivat parhaat, niin ei tullut enää neljättä vihreän sävyä. Housujen koko 124 cm.


Sitten annoin itselleni luvan ommella jo suuremmista kangaspaloista. Punaisten collegehousujen lahkeeseen kokeilin tehdä resorista "köyhän miehen pitsiä". Ihan hyvin taipui paksumpikin kangas poimuille. (ohje)

Turkoosit collegehousut piristyivät lakutaskuilla. Muutama laku näyttää tipahtaneen taskusta jo lahkeen puolelle. Taskut on tehty sivusaumattomaan malliin tällä ohjeella. Molemmat housut kokoa 124 cm.


Lähikuva poimutuksesta. Resorisuikale on yksinkerroin, uskoisin reunojen pysyvän hyvänä ilman huolitteluja.

Sateenkaaren väristä Jemma-kangasta oli liian vähän kokonaiseen tunikaan, joten kokosin taas kangaspalapeliä, kas näin. Tunikan koko 146 cm.


Lopuksi surautin vielä pirteät pyjamat, koko on suunnilleen 104 cm. Edelliset yöhousut sopivatkin tosi pitkään, olen ommellut ne vuosi sitten. (kuva)


4 kommenttia:

  1. Palapeleistä tuleekin melkeinpä ne parhaimmat! :) mistä tuota jemmaa saa? Aivan ihana kuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ainakaan tule ompelijalla aika tylsäksi, kun sommittelee palapelejä kankaasta :) Jemma on alkujaan Verson Puodin kangas, ostin oman palani toiselta ompelijalta fb-ompeluryhmän kautta.

      Poista
  2. Kivan näköisiä! Hauska tuo pappatunturi palapeli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan. Pappatunturista tämä kaikki alkoikin.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti.