lauantai 23. joulukuuta 2017

Joulutortusta on moneksi: ruokalahja vai seurapeli?

Tällä kertaa jaan inspiraatiota joululeivontaan, hyvää joulumieltä ja hauskoja oivalluksia joulutorttujen kautta. Olkoon tämä hyvän joulumielen -postaus. Jos olet nähnyt jo muutaman kuvan liikaa kahvista, jonka kyljessä on joulutorttu, niin tämä on juuri sopivaa luettavaa sinulle.

Idea näihin torttukuviin syntyi, kun päätimme yhdessä Blogisisarten kanssa tehdä Instagram-joulutorttukalenterin. Jokainen asia mihin koskin ja jokainen ajatus joka päässäni viipyili johti uuteen kuvakulmaan joulutortusta. Kuvasin yhdeksän erilaista joulutorttuasetelmaa, loput ideat säästin ensi vuodelle. Blogisisarten kalenteria voi seurata hashtagilla #joulutorttukalenteri17.


joulukranssit

Ruokalahja vai kranssilahja, kas siinäpä pulma. William Shakespeare aikoinaan jo pähkäili ongelman kanssa. Tässä on resepti kolmeen erilaiseen leipään, jotka voi tehdä joulutuliaisiksi. Tässä on puolestaan ohjeet suodatinpussikranssiin.


joulutortun taittelumalli

Tein ystävälle joulukalenterin. Kahdeksannen päivän luukkuun askartelin fleecetilkuista  kahdeksan erilaista joulutortun taittelumallia. Minä olen pitäytynyt tähän asti tähdissä, mutta voisihan sitä vaihtelun vuoksi kokeilla muitakin.


haipenaalit

Koko pitkän syksyn haikynäpenaalit ovat kulkeneet ahkerasti opintietä ja nyt joululoman koittaessa ne ovat kyllästyneet pureskelemaan tietoa ja lyijykynän pätkiä. Kaikki ahkerat koululaiset ja opiskelijat ovat lomansa ansainneet. Ahmikaa joulutorttuja. Ompelin heinäkuussa farkkutilkuista haipenaaleja lahjoiksi. Tässä ovat ohjeet ja kaavat haipenaaliin. Nyt on aika laittaa lahjat jakoon.


erilaisia vaihtoehtoja joulutortun täytteeksi

Olet jo varmaan kokeillut joulutortun täytteeksi vihreää kuulaa, Omar-karkkia, erilaisia tuorejuustoja ja nutellaa. Kaipaatko vielä vinkkejä joulutortun uusiin täytteisiin. Miltä kuulostaisivat lego-ukot tai barbien kengät?



poro joulukuusenkoriste vanhasta nahkatakista

Kuulostaako tutulta: Joulutortut, jotka paloivat poroksi. No ei hätää, nämä voi ripustaa vaikka koristeeksi kuusen oksalle. Porot sopivasti myös kirjekuoreen lähetettäväksi ystävälle joulumaistiaisiksi. Porot on ommeltu vanhan nahkatakin hihasta. Täältä löytyvät ohjeet ja sapluuna poron ompeluun.



joulutorttu piparkakkumuotilla

Jos muut ovat tähtiä ole sinä kukka. Uskalla olla oma itsesi. Piparkakkumuotilla saa myös kivoja joulutorttuja. Marmeladin voi levittää koko tortun päälle, niin ei tarvitse syödä kuivia voitaikinan sakaroita ollenkaan. Lisää luovia tapoja piparkakkumuottien käyttöön löytyy Mitäs Meille -blogista. Kirjoitin ystävälleni Lauralle vieraspostauksen noista harvoin käytetyistä keittiötarvikkeista.



joulutorttu kahvinporoista

Joku sinulla on torttuähky? Kelpaako kaljupääkahvit? Vai maistatko mieluummin jo viikunakakkua. Minä kyllästyin syömään jouluna taatelikakkuja, onhan se viikunakin hyvä makuvaihtoehto joulun kahvipöytään. Resepti munattomaan viikunakakkuun. No nyt jaksat kurkata vielä pari torttukuvaa. 



joulutorttu tontun vatsassa

Parempi torttu vatsassa kuin kymmenen lautasella. Perinteinen jouluinen sananlasku. Tämä kuva sopii myös kuvitukseksi joululauluun "Tonttujoukko silloin varpahillaan, varpahillaan, varovasti hiipi alta sillan, alta sillan. Tip-tap, tip-tap..."


joulutorttu seurapeli aattoillalle

Aattoillan uusi seurapeli. Kuka nappaa parhaimmat tortut? Kuka jää mustaksi pekaksi? Näihin torttuihin voi käyttää kaikki jääkaapin jämähillot, esim. karviais-banaanihillo, pihlajanmarjahillo, mustamarja-aroniahillo, kastanjahillo, mustikka-päärynähillo. Kyllä, meillä on ihan oikeasti kaikkia näitä hilloja jääkaapissa.


Jos tarvitset persoonallisia ja erottuvia kuvia joulutortuista, niin laitahan tilausta tulemaan. Myös muut teemat onnistuvat. Voin ideoida persoonallisia kuvia erilaisiin käyttötarkoituksiin. Olen näet miettinyt uutta aluevaltausta. ;)


Vuoden lopussa ynnäsin vielä kaikki ompeluni yhteen. Tämän kuluneen käsityövuoden aikana olen ommellut pakalta leikattua kangasta 6,25 m. Sitäkin enemmän olen tehnyt tilkuista kaikenlaisia käsitöitä. Tilkkulaatikko onkin tyhjentynyt tosi lupaavasti.

Näillä kuvilla ja tunnelmilla toivotan leppoisaa joulua ja idearikasta sekä luovaa uutta vuotta 2018.

  Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä voit seurata:

8 kommenttia:

  1. Niin hauska postaus! Iloista joulun aikaa Sulle ja Perheellesi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta kiitos :) Ja sitä samaa teidän perheelle.

      Poista
  2. Hihihii, Hauska tuo pipariksi naamioitunut torttu! 😁 Ihanaa joulua !🎄⛄💖💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla mikä kuva eniten hymyilyttää :) Ihanaa joulun aikaa myös sinulle.

      Poista
  3. Ei merkkiäkään torttuähkystä -rakastan kaikkia jouluherkkuja, kyllästymättä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on kerran vuodessa vaan ja silloin onkin lupa herkutella hyvin :) On meilläkin ollut herkkua monenlaista ja lisää tekisi vielä mieli. Netistä löytyy kaikenlaista kivaa ja uutta aina kokeiltavaksi. Viimeisin viilitys oli nyt glögin keittäminen itse. Kiitos käynnistä ja kommentistasi Niina :)

      Poista
  4. Tämä oli hauska kirjoitus :)
    Joulutortut ovat aivan parhaita, etenkin itse tehdyllä hillolla.

    Maukasta tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumutortun makuiset kiitokset :) Mahtavaa ja mehevää uutta vuotta sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.