maanantai 24. kesäkuuta 2019

Retrokaava; vauvan aurinkohattu

Tämä aurinkohattu on rakas muisto vauvavuosiltani, mummini ompeli sen minulle. Aurinkohattu on kuin huivi tai voisiko sitä jopa hilkaksi sanoa. Kaavoitus on yksinkertaisuudessaan nerokas, hattu ommellaan tasona ja nappikiinnityksen ansiosta se muotoutuu hatuksi. Toivoisin hatun sopivan mahdollisimman pitkään vauvallemme, mutta kyllä se taitaa pieneksi jäädä. Siitäpä tulikin mieleen piirtää hatun kaavat ja ommella hattu seuraavassa koossa. Postauksen lopussa on linkki tulostettavaan kaavaan.

Vauvan aurinkohattu



Aurinkohatun malli on monikäyttöinen, kirkkaalla auringon paisteella lippaa voi pitää suorana ja pilvisellä säällä lipan voi taittaa pois silmiltä. Yllä olevasta kuvasta näetkin miten lippa luo varjon juuri silmien eteen.

En tiedä aurinkohatun kaavan alkuperästä tarkemmin muuta kuin että se on retroa viime vuosituhannelta. Hattu näyttää avattuna sieneltä tai avaruusalukselta, mutta nappikiinnityksellä se muotoutuu hatuksi. Hattu onkin helppo ja nopea ommella, koska siihen tarvitaan vain kaksi samanmuotoista kappaletta ja solmimisnauhat.
kaava aurinkohattu vauvalle


Vuori- ja päällikankaan valintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Meidän hatussa ovat molemmat puolet samaa päivänkakkarakangasta. Hattua voi myöhemmin käyttää yhtä hyvin toisinpäin, kun vain siirtää napit toiselle puolelle kangasta. Vuosien mittaan aurinko on haalistanut meidän hatun, joten käänsin napit sisäpuolelle, niin sain kirkkaamman puolen kankaasta käyttöön.

Ompele vauvan hellehattu

Ompele vauvan aurinkohattu


Hatun kokoa on vaikea arvioida. Meille hattu alkaa jäämään jo pieneksi vauvan täyttäessä 10 kuukautta. Joten paras veikkaukseni on, että hattu olisi sopiva 6-9 kuukauden ikäiselle. Kaavan ollessa näin yksinkertainen sitä on helppo suurentaa. Kannattaa mitata otsa - niska mitta tulevalta hatun käyttäjältä ja verrata sitä kaavaan, tarvittaessa sitten lisätä sentti tai pari.

Vauvan hellehattu


Itse suunnittelin jatkavani aurinkohattua ensi hätään parin sentin pituisella jatkopalalla niskasta. Siirrän nappeja jatkopalan mukana alemmaksi. Minun suosikkikukkani on nimittäin päivänkakkara, joten haluan nauttia näistä ihanista kukista vielä hetken.

Kaava vauvan hellehattuun



Ompele aurinkohattu vauvalle

koko noin 6-9 kk
Puuvillakangasta kaksi palaa 30 cm x 40 cm, 60 cm x 40 cm
  1. Leikkaa vuori- ja päällikangas taitteelta. Lisää 1 cm:n saumanvarat. Leikkaa solmimisnauhat 25 cm x 4 cm.
  2. Silitä vuoriin tukikangas. 
  3. Ompele solmimisnauhat nelinkertaisiksi.
  4. Aseta kankaat oikeat puolet vastakkain, laita solmimisnauhat paikoilleen kaavamerkkien mukaan ja ompele reunat,  jätä niskaan kääntöaukko.
  5. Ohenna saumanvarat, tee aukileikkaukset kulmiin ja käännä hattu.
  6. Tikkaa hatun kaikki reunat, kääntöaukko umpeutuu samalla.
  7. Ompele napinlävet ja napit. 

 Tulosta tästä vauvan aurinkohatun kaava.


Tässä on isommille sisaruksille sopiva kesähuivin ohje. Huivi on suunniteltu niin, että se mahtuu hyvin pyöräilykypärän alle. Ohjeessa on mukana koristeellinen nirkkoreuna, jolla kaunistaa minkä tahansa vaatteen tai asusteen.

Aurinkoista kesää ja kauniita ompeluita!
Hyppäähän mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle.

4 kommenttia:

  1. Tuolla samalla kaavalla on oma vauvahattuni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpa hauska yhteensattuma että sieltä löytyy samanlainen retrolöytö :)

      Poista
  2. Kiva ja käytännöllinen. Meillä ei tahdo isompia lukuunottamatta kellään pysyä minkäänlainen hattu päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynnnistä ja kommentista Raisa :) Meillä on aivan päinvastoin, vauvaa ihan naurattaa kun saa hatun päähän. Ehkä se hattu on merkki, että pääsee ulos ja ulkona pääsee keinumaan. Mutta kyllä se taitaa isommilla lapsilla olla niin että nauttivat siitä kun ulos lähtiessä ei tarvitse pukea.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.