Hamstrasin, kun Pohjois-Pohjanmaan ompelijat teettivät oman trikookankaan. (Aikaisemmin sama kuosi on teetetty vihreäsävyisenä joustofroteena.) Tämä uudempi oranssisävyinen metsäkuvio ei tuntunutkaan ihan omalta, niinpä tutkin Nitor-pesukonevärivalikoimaa. Ompelin itselleni imetyspaidan ja värjäsin sen turkoosilla. Värjäämisen jälkeenkin kangas näytti mielessäni värjätyltä
oranssilta, mutta muutaman käyttökerran jälkeen väri on alkanut
pikkuhiljaa muuttua vihreäksi, niin kuin toivoinkin.
Ompelin paidan Suuren Käsityölehden 4/2003 kaavoilla. Alkuperäisessä kaavassa oli pystysuuntaiset imetysaukot läpän alla. Muutin imetysluukun vaakasuuntaiseksi, etukappaleet menevät rinnan kohdalla 13 cm päällekkäin. Alemman kappaleen yläreunaan ompelin Framilon-joustonauhan ihoa vasten. Päällikappaleen alareunaan ompelin resorin, joka asettuu rinnan alle. Rinnan alla oleva resori olisi
saanut kuitenkin olla tiukempi, koska se arvatenkin lörpsähtää käytössä. (Pujotan sitten resorin sisälle kuminauhan.) Päällikappaleen alareuna olisi kannatanut leikata kaareutumaan ylöspäin sivusaumaa kohden. Nyt resori asettuu alemmaksi kyljen kohdalla kuin keskellä edessä. Etukappaleen helma meinaa nousta, olisikohan kannattanut leikata alemman kappaleen yläreuna keskiedulta 1-2 cm korkeammaksi.
Muokkasin
ensimmäistä kertaa tavallisen hihan kaavan puhvihihaksi. Se onnistui
hyvin, poimutusta tuli maltillisesti. Hihan pyöriölle tuli poimutusta 4 cm ja alareunaan 8 cm. Hihansuun poimutuksen kasasin resorilla. Pidensin paidan kaavaa liki 30 cm.
![]() |
Kaavojen muokkausta |
![]() |
Tältä vaatteet näyttivät ennen värjäystä. |
![]() |
Tältä vaatteet näyttivät värjäyksen jälkeen. |
Samaan värikylpyyn laitoin pari vauvanvaatetta ja äitiyspakkauksen villahaalarin (80 % villaa/ 20 % polyesteriä). Villahaalarista tuli pirteä, eikä se kärsinyt 40 asteen pitkässä ohjelmassa. Paidan värjäsin puolivalmiina. Unohdin paitaan kaksi nuppineulaa, kun
laitoin sen pesukoneeseen värjäytymään. Seuraavana päivänä
nuppineulat löytyivät onneksi koneen nukkasihdistä, eivätkä jääneet
koneen sisuksiin.
Metsä-trikoota olisi vielä jäljellä 2 metriä, millähän sitä värjäisi seuraavana?
Kiitos imetyspaidan ompeluvinkeistä! Tulivat tarpeeseen, kun tein imetykseen ja liinailuun sopivaa mekkoa.
VastaaPoistaKiitoksia käynnistä, on mukava olla hyödyksi.
Poista