torstai 7. tammikuuta 2016

Uusi kaappi käsityötarvikkeille

Järjestelin käsityötarvikkeitani. Kolme vanhaa hyllykköä/ lipastoa sai lähtöpassit ja yksi uusi hylly tuli tilalle. Neljä hyvin läpinäkyvää lasiovea ei miellyttänyt silmää, mutta hinta ratkaisi. Tee-se-itse-naisen sisustusblogista löytyi onneksi idea, miten lasiovet saa kätevästi peittävämmiksi.

Pitsiverhot on liimattu lasiin kiinni maissitärkkelyksellä. Liisteri on helppo tehdä sekoittamalla Maizenaa veteen. Liisteri sivellään lasille ja pitsikangas liimataan siihen kiinni. Liisteri kuivuu hitaasti, joten kankaan rypyt ehtii hyvin oikoa ennen kuivumista. Irrottamista en ole vielä kokeillut, miten työlästä se on, mutta ohje lupaa pitsiverhon irtoavan pelkällä vedellä.

näkösuoja lasioveen


Tiivistin, tungin ja taisin jostain tavarasta luopuakin, niin sain kaikki käsityötarvikkeeni mahtumaan tähän uuteen hyllyyn. Käsityötarvikkeiden säilyttämiseen etsin luovia ratkaisuja keittiön ja vaatehuoneen hyllyiltä. Isoista lasipurkeista sai moni tavara uuden kodin mm. lankarullat, napit, konekirjontalangat. Jouluna lasioven takana kurkistelee poro. (Sabluuna)

kaappi käsityötarvikkeille


Kuminauhat ovat tarjolla kakkuvuoissa ja kahvipannussa.

Kuminauhojen säilytys

luovia säilytysratkaisuja


Hyllystä löytyvät myös metallipurkit ja tapetin paloilla päällystetyt pahvilaatikot.

säilytysratkaisuja käsityötarvikkeille


Ylähyllyllä on askartelutarviketeepannu ja satiininauhakynttilälyhty.

käsityötarvikkeiden säilytys


Paperikassit ovat takaseinälle sopivan kokoisia säilytyskoreja harvoin tarvittaville materiaaleille.

paperikasseista koreja


Alahyllylle mahtuvat isommat paperikassit kansioiden ja lehtikoteloiden viereen.

pitsiverho lasioveen


Ohje maissitärkkelysliisteriin:
1 rkl maissitärkkelystä esim. Maizena
1 rkl kylmää vettä
n. 1 dl kuumaa vettä

Sekoita maissitärkkelys kylmään veteen. Lisää joukkoon kuuma vesi koko ajan sekoittaen. Sivele maalisiveltimellä liisteri ohueksi kerrokseksi ikkunalasiin. Asettele pitsiverho tai muu ohut kangas lasin päälle. Anna kuivua.

Pitsiverhon voi irrottaa pesemällä ikkunan vedellä.

Lisää luovia säilytysratkaisuja: Mummon perintöliinoista tuunatut sämpyläkorit. Sämpyläkoreja tulee käytettyä enemmän kuin pöytäliinoja, ainakin meillä.

12 kommenttia:

  1. Kaunis uusi kaappi ja kivasti hyödynnetty kaikkea kaunista säilytysratkaisuissa! Pitsiverho näyttää kivalta, mielenkiintoinen kiinnitys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaiken kauniin kaupanpäälle säilytyskorit olivat myös ilmaisia, eikä pitsiverhonkaan kiinnitys paljoa maksanut :D

      Poista
  2. Onpa kerta kaikkiaan hieno ompelutila! Pitsiverho on kiva särmä muutenkin siistissä vitriinissä, ja kaikki tarvikkeet ovat kauniisti esillä. Samaa ei voi sanoa omasta ompsustani: kaikki on joko ompelupöydän laatikoissa tai muovisessa vetolaatikostossa... Joskus myös hujan hajan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta! Mää oon vasta hyvin pienillä ompelutöillä ehtinyt kokeilla uutta järjestystä. Vielä ainakin on kaikki tarpeellinen löytynyt. Hyvin usein olen kyllä meinannut lähteä selailemaan käsityölehtiä sinne huoneeseen, missä lehdet ennen olivat.

      Poista
  3. Onpa kerta kaikkiaan hieno ompelutila! Pitsiverho on kiva särmä muutenkin siistissä vitriinissä, ja kaikki tarvikkeet ovat kauniisti esillä. Samaa ei voi sanoa omasta ompsustani: kaikki on joko ompelupöydän laatikoissa tai muovisessa vetolaatikostossa... Joskus myös hujan hajan ;)

    VastaaPoista
  4. Voi miten kiva! Rauhoittaa hyvin ilmettä tuo pitsiverho. :) Ja ihanan käytön olet keksinyt kakkuvuoille!!!!!

    VastaaPoista
  5. Hyvässä järjestyksessä kaikki käsityötarvikkeet. Itse kamppailen jatkuvaa sekasortoa vastaan, että pysyisi tarvikkeet edes suurinpiirtein niille varatussa tilassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentti on näköjään mennyt minulta ohi. Kiitokset jälkikäteen kommentistasi se oli kiva yllätys. Vieläkö siellä kamppaillaan sekasortoa vastaan ? :)

      Poista
  6. Loistoideoita! Erityisesti tuo kuminauhojen säilytys menee ehdottomasti muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva kuulla, että idea lähtee kiertoon.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.