torstai 16. kesäkuuta 2016

Tilkut hyötykäyttöön

Tässäpä niitä nyt olisi, puhtaat boxerit  viikon jokaiselle päivälle. En tiedä miten minä oikein laskin, mutta näyttää siltä, että tämän ompelijan viikkoon mahtuu yhdeksän päivää. Kaava on tehty vanhojen H&M alushousujen pohjalta ja koko on 98 cm. Yhdeksät alkkarit syntyivät helposti omavaraisesti, mitään ei tarvinnut ostaa näiden ompelua varten. (Tulostettava kaava)

ompele boxerit


Minulla oli pala luonnonvalkoista flanellia, joka halusi olla hyödyksi. Keksin tehdä siitä ekolologista kestotalouspaperia. Leikkasin talouspaperin kokoisia neliöitä. Huolittelin reunat ompelemalla saumurilla ympäri. Leikkasin pahvista sabluunan, jonka painoin nurkan kohdalle ja kaarsin saumurilla menemään pahvin reunoja myöten. Tämä oli nopeaa ja kätevää. Pesen kuitenkin kerran päivässä pyykkiä, niin samalla tulee myös kestotalouspaperi pestyksi.

nurkan saumurointi


Laitoin kestotalouspaperit esille vanhaan kahvipurkkiin. Käytetyt flanellipyyhkeet kerätään toiseen purkkiin, joka on mikron takana. Sitten kun tulee pesun aika, niin laitan kaikki pyyhkeet yhteen supi-sukkapidikkeellä. Näin voin noukkia yhdellä kertaa kaikki kestotalouspaperit muun pyykin seasta kuivumaan. Nämä flanelliset talouspaperit ovat kyllä imukykyisä, yksi rätti imee puoli mukia maitoa helposti, tuli sekin jo testattua.

kestotalouspaperi flanellista


Tässä kuvassa olemme kaverisynttäreille lähdössä. Tyttö teki merenneitokortin ihan itse alusta loppuun. Minä tein sifonkiruusut kangastuppilosta taittamalla ja pyörittämällä. Tätä tekniikkaa käytetään yleensä silkkinauharuusuissa, mutta tekniikkaa voi soveltaa erilaisiin tuppiloihin tai kangassuikaleisiinkin. Ruusuihin upposi sopivasti viimeiset tilkut sifongista. Tilkkupussi on tehty jo aiemmin, nyt nappasin sen jemmalaatikosta mukaan.

ompele kangasruusu

Välillä on vaan pakko ommella tilkuista, että tilkkukoppa ei rupea liikaa kohoamaan. Hyvin tuo tilkkukoppa onkin aisoissa pysynyt. Tein blogiini uuden tunnisteen: tilkuista, joten nyt vaan ideoita katselemaan oman tilkkulaatikon tyhjentämiseksi.

6 kommenttia:

  1. Kyllä minullekin yhdeksän päivää viikossa kelpaisi.. :) Kivoja boxereita, tilkkujen hyötykäyttöä.. Ihan huippu idea tuo talouspaperi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä. Jos ois yhdeksän päivää viikossa, niin toivottavasti ne pari ekstrapäivää olisivat sitten vapaapäiviä :)

      Poista
  2. Kätevä idea tuo flanelli talouspaperi, noita pitää tehdä! Nyt on allakareita:) Kivat synttärilahjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, hauska kuulla taas pitkästä aikaa sinusta. Enpä olisi itsekään uskonut tykästyväni noin nopeaa kestotalouspaperiin. Se on todella imukykyinen.

      Poista
  3. Minulla olisi piirrettynä tytön pikkuhousujen kaavat, mutta en tiedä milloin saisin aikaiseksi alkaa silputa tilkkuja (joita kyllä riittää!) :D Saisi ainakin persoonallisia pikkareita! Onneksi piirsin kaavat samalla seuraavaan kokoon... Hieno kokoelma yhdeksälle päivälle! :) Kiitos tuosta pahvisabluuna-vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti inspiraatio on jo löytynyt tilkkujen silppuamiseen ja saumuri hurisee uusia pikkareita liukuhihnalta. Jos ei vielä, niin ajattele tilkkujen tunteita: nekin tahtovat olla hyödyksi ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti.