maanantai 28. tammikuuta 2019

Kierrettä nyöriin nopeasti

Muistatko ala-asteen käsityötunneilta kun seisoitte parin kanssa vastakkain viiden metrin päässä toisistanne. Piditte kummatkin lankojen päästä kiinni pyörittäen niitä eri suuntiin ainakin varttitunnin. Kun opettaja oli hyväksynyt, että langoissa oli tarpeeksi kierrettä ne taitettiin kahtia. Näin syntynyt nyöri pujotettiin hakaneulalla hikisin sormin käsityöpussin nyörikujaan. Tekniikka kehittyy ja niin kehittyy perinteisen kierretyn nyörin valmistuskin. Nyt nyöri valmistuu alle 30 sekunnin ompelukoneen puolaustapin avulla.

tee itse nyöriä


Itse tehden nyöreistä saa juuri sen värisiä ja paksuisia kuin haluaa, eikä ole riippuvainen kaupan valikoimista. Valmiin nyörin voi käyttää koristeena, hupparin huppuun, narurepun tai -pussin nyörikujaan. Tai tee kuvioita kankaalle ompelemalla siksakilla nyörin päältä.

punottu nyöri


Ohje kierretyn nyörin valmistukseen ompelukoneen puolaustapilla


  1. Leikkaa kaksi puuvillalankaa. Lankojen pituus on 2 kertaa valmiin nyörin pituus + n. 20 % kutistumisvaraa.
  2. Teippaa toiset päät langoista ompelukoneen puolaustappiin.
  3. Teippaa lankojen toiset päät viistosti ylös esim. takan päälle tai seinään. Jos valmistaa lyhyen nyörin niin langan päät voi pitää kädessä, jonka nostaa ylös.
  4. Käynnistä ompelukoneen puolaus. Minun ompelukoneessani on erillinen moottori puolaukselle, joten minun ei tarvitse painaa jalkapoljinta samalla, vaan puolaus käynnistyy vivusta puolaustapin vierestä. Langoissa on tarpeeksi kierrettä, kun se pyrkii myttyrälle.
  5. Taita langat kahtia ja solmi lankojen päät yhteen. Nyöri kiertyy ihan itsestään kierteelle, voit tasoitella kierteitä vetämällä nyöriä käden läpi.
Varoitus: Varo etteivät vinhasti pyörivät langat pääse puolaustapin alle ja sitä kautta myttyrälle ompelukoneen sisuksiin. Jos langat ovat liian löysällä, niin silloin todennäköisimmin ne sotkeutuvat puolaustappiin. Kiertyessään langat kuitenkin lyhentyvät, joten jonkin verran löysyyttä on hyväksi. Löysyyden määrää voi säädellä, kun langat kulkevat käden kautta mutkan seinällä olevaan teippiin.

Nyörien valmistus on sujunut minulla mallikkaasti ja olen välttynyt sotkuilta. Puolaus on nopeasti pysäytettävissä, jos haluan tarkistaa teippauksen pitävyyttä tai muuten epäilen lankojen sotkeutumista ompelukoneeseen. Joten rohkeasti vaan testaamaan.


kierretty nyöri

Vaihtoehto 2: kierretyn nyörin valmistaminen ompelukoneen käsipyörällä


Langat voi teipata myös ompelukoneen käsipyörän keskiosaan. Tutki ompelukonettasi kumpi on helpompi ja käytännöllisempi vaihtoehto, puolaustappi vai käsipyörä. Kiinnitä erityisesti huomiota siihen, että langat eivät pääsisi vahingossa sotkeutumaan ompelukoneeseen tai menemään ompelukoneen sisuksiin.



kierretty nyöri ohje

 
 

Vaihtoehto 3: Nyörin kiertäminen muilla kodinkoneilla

Porakone ja sähkövatkain ovat myös oivia apuvälineitä kierretyn nyörin valmistamiseen. 

 

Vinkkejä lankojen valintaan ja värijärjestykseen

 
Jos haluat selvemmin erottuvat kierrekuviot nyöriin, niin järjestä langat siten, että toinen väri on lähimpänä puolaustappia ja toinen väri kauimpana puolaustapista. Ts. puolivälissä on värinvaihtumiskohta. Värinvaihtumiskohdassa langat voi pujottaa toistensa lomitse tai tehdä solmun.
 
Nyörejä voi tehdä erilaisia. Puuvillalanka on kestävin valinta nyöriin. Puuvillalanka myös luistaa nyörikujassa parhaiten. Villalangoista nyöriin saa pehmeyttä ja pörheyttä. Mikään ei estä kokeilemasta mohair- ja efektilankoja, ainakin silloin kun tarvitaan koristenyöriä. Kokeile leikata trikoosta matonkudetta, jota kierrät nyöriksi. Paksuutta nyöriin saa lisäämällä lankojen lukumäärää.


 

Katso Kangaskorjaamon facebook-sivuilta video, miten nyöri valmistuu nopeasti,. alle 30 sekunnin.

Lue myös miten voit tehdä itse vinonauhaa silmäneulan avulla.


Hyppäähän mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle.

10 kommenttia:

  1. Vau! Kiitos vinkistä :) Tätä täytyy kyllä kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä ja kiitos! Tämän oivalluksen jälkeen ei ole ollut enää paluuta tavalliseen käsin kieputtamiseen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, pienistäkin ompelunikseistä voi olla iso ilo.

      Eräs toinen ompelija vinkkasi käyttämään porakonetta, joten sekin tänne kommentteihin tallennettakoon samalla :)

      Poista
  3. Onpas näppärä! Minä täällä vanhimman lapsen kanssa olen nyörejä pyöritellyt vanhaan malliin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) Lapsen kanssa onkin hyvä puuhailla rauhassa ja vaihtaa samalla kuulumisia.

      Poista
  4. Tosi kiva ja kekseliäs kikka! Pitääpä pitää mielessä :)

    VastaaPoista
  5. Sulla noita oivalluksia syntyy :) Kiitos tämänkin jakamisesta! Monia olen jo käyttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit kiitokset Lezzie :) Käsityön ilon jakaminen on kivaa ja mukavan yhteisöllistä. Mukava kuulla, että käsityövinkeistä on ollut iloa.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.