lauantai 8. toukokuuta 2021

Salama -lippalakin kaavat ja ompeluohje

Ompele itse lippalakki. Tämä korville ulottuva malli suojaa hyvin auringolta. Vain kolmesta osasta leikattava lippiksen kupu mahdollistaa suuren kuviot tai väriblokit.

Lippalakin kaava


Auringossa ensimmäisenä kärähtävät nenän pää ja korvan lehdet. Halusin ommella vähän normaalia suuremman lippalakin, jolla saa nämä kohdat suojattua. Toinen lähtökohta lippiksen suunnittelulle oli niin vähän saumoja kuin mahdollista. Kankaan kuvio säilyy näin yhtenäisenä. 
 
Lippalakki pysyy hyvin päässä, koska takana niskan kohdalla on kuminauha. Joustavan päänympäryksen ansiosta lippis kasvaa lapsen mukana ja joustava lakin reuna lisää käyttömukavuuttakin. 
 

Ompele lippalakki
 

En löytänyt sopivaa kaavaa, joten piirsin kaavat itse. Mittasin lapsen päänympäryksen ja mitan korvasta päälaen kautta korvaan. Ompelin vuorikankaasta testilakin, joka osoittautui heti kerrasta sopivaksi. Ihan millin tai pari muokkasin päälaen kaaria. Olin aivan ompelutaivaassa, kun osasin itse tehdä näin hyvän kaavan. Muutama kupru päälaella saattaa olla, mutta niistä viis. Koska kaavasta oli meille niin iso ilo, niin ajattelin jakaa tämän kaavan muillekin kotiompelijoille. 

 

Kierrätysompelussa muistot kulkevat kankaan mukana

Tästäkin kodista löytyy paljon kangasta, mutta tämä oli ainut joka miellytti lasta. Lippiksen kangas on alun perin ollut paita. Ostin paidan pyöräretken tauolla, pituutta retkelle tuli 70 km. 10 vuotta myöhemmmin solmuvärjäsin paidan tummansinisellä. Paita oli päälläni työhaastettelussa. Nyt viimeiset vuodet paita on ollut vintillä, kunnes muuttui lippalakiksi. Saapa nähdä millaisiin seikkailuihin lippis pääsee ja millaisia tarinoita sillä on kerrottavanaan seuraavalle käyttäjälle.


Lippalakin ompeluohje

Lippalakin lipan kovettaminen

Lippalakin lippaan käytän kovikehuopaa. Se pitää lipan jäykkänä, mutta sen läpi on helppo ommella. Kovikehuovan toisella puolella on liimapinta, ja sen voi silittää kankaaseen kiinni. Olen kuullut, että useampi kerros farkkua toimisi myös lipan kovikkeena, mutta en ole testannut.

 

Tulosta kaavat lippalakkiin

Päälakikappale

Sivukappale ja lippa

Huom. Kaava on vain omaan käyttöön, ei kaupallisiin tarkoituksiin.

 

Lippalakin koot

Lapsi 7v./ päänympärys 54 cm. Lapsen lippis yltää korvien päälle.
Aikuinen, päänympärys 56 cm. Aikuisen lippis jää korvien yläpuolelle.
Sama kaava sopii siis molemmille, lapsen kaavasta leikataan edestä 2 cm kaitale pois. 

 

Lippalakin tarvikkeet:

  • Päällikangasta, keskivahva puuvillakangas
  • Vuorikangasta, ohut puuvillakangas
  • Tukikangas
  • Kovikehuopaa lippaan
  • Kuminauhaa lasten versioon, leveys 2 cm
  • Metallilankaa/ konekirjontalankaa koristetikkauksiin. Metallilangan ompelu onnistuu parhaiten konekirjontaneulalla = embroidery needle


Kankaan leikkaaminen

Teippaa kaavasta päälakikappaleet yhteen.
Lisää leikatessa 1 cm saumanvarat.
Merkitse kankaisiin kohdistusmerkit.

Leikkaa päällikankaasta

Päälakikappale x 1
Sivukappale x 2
Lippa x 2

Leikkaa vuorikankaasta

Päälakikappale x 1
Sivukappale x 2

Leikkaa kovikehuovasta

Lippa x 1, kovikehuopa leikataan ilman saumanvaroja.

 

Lippalakin kaavat


Lippalakin ompeluohje


Silitä tukikangas ylälippaan, silitä kovikehuopa alalippaan. Jos päällikankaasi on ohutta, niin silitä siihenkin tukikangas.


Kirjo halutessasi ylälippaan salama tai muu koristekuvio. Käytä metallilankaa ja ompele kuvio kolmiaskelsuoralla = joustavalla suoraompeleella. Tämä ommel erottuu paremmin kankaasta kuin tavallinen suoraommel. 

Lue tästä lisää miten koristeompeleet tehdään metallilangalla.


  1. Ompele päällikankaan päälakikappale sivukappaleisiin. 
  2. Ompele vuorin päälakikappale sivukappaleisiin. 
  3. Tikkaa saumanvarat päälakikappaleen puolelle sekä päällisessä että vuorissa. Tikkaukseen voi käyttää metallilankaa.
  4. Ompele lipan ulkoreunat yhteen oikeat puolet vastakkain. Kavenna saumanvarat ja käännä lippa oikein päin. Ompele tikkaus lipan ulkoreunaan.
  5. Ompele kuminauhakujaa varten napinlävet lippiksen taakse vuoriin kaavamerkintöjen mukaan. 
  6. Apuompele lippa kiinni päällikankaaseen. Kohdista keskietumerkit tarkasti. 
  7. Aseta lippiksen vuori ja päällinen oikeat puolet vastakkain. Ompele lippiksen alareunat yhteen. Lippa jää kankaiden väliin. Kohdista ommel lipan apuompeleeseen. Jätä taakse kääntöaukko.
  8. Kavenna saumanvarat, erityisesti lipan kohdalla kannattaa tehdä saumanvaraan aukileikkauksia. Käännä lippis oikeinpäin kääntöaukon kautta.
  9. Tikkaa lippiksen alareuna ympäri. Kääntöaukko sulkeutuu samalla.
  10. Ompele lippiksen taakse kuminauhalle 2,5 cm leveä kuja. Kuminauhakuja ylettyy napinlävestä napinläpeen.
  11. Pujota kuminauha kujaan. Sovita miten paljon kuminauhaa pitää kiristää. Ompele kuminauhan päät kiinni.

 

Lippalakki ompeluohje


Lippiksen muokkausvinkit


Kokeilinpa lippalakkia ompelun lomassa omaankin päähäni. Yllättäen lippis sopi minullekin, korvat tosin jäävät paljaaksi. Päänympärykseni on 56 cm. Joten lippiksen kaava on muokattavissa monenkokoiselle päänympärykselle.

Lippalakista saa pienillä muokkauksilla jokaiselle perheenjäsenellä oman

  • Leikkaa vuorikankaasta reiluilla saumanvaroilla testiversio, johon voi tehdä sovitusmuutokset. 
  • Pidennä kaavaa, niin saat aikuisellekin korvien päälle ylettyvän mallin. 
  • Jos haluat muokata lipan leveyttä tai pituutta, niin piirrä ulkoreunaan uusi kaarre. 
  • Lippalakin kuminauha auttaa myös sopivuuden säätämisessä. 
  • Lippiksen pienentäminen kannattaa tehdä jokaisesta kappaleesta tasaisesti ja milli kerrallaan, ettei tulisi vain liian pieni. Pään korkeudesta ei voi pienentää samasta suhteessa kuin päänympärysmitasta.
  • Esimerkiksi päänympärykselle 52 cm pienentämisen voi tehdä leikkaamalla sivukappaleen pystysuuntaisista reunoista 0,5 cm pois. Tai leikkaamaalla sivukappaleen keskeltä halki ja asettamalla puoliskat 1 cm päällekkäin. Päälaen kohdan voi muokata ja pienentää sovituksen yhteydessä.


Lippalakin ompelu

Palautetta kaavasta ja ompeluohjeista otan ilolla vastaan.
Jos jaat kuvia somessa niin voit tagata @kangaskorjaamolla ja lisätä hastagin #salamalippis. Olisi hauska nähdä millaisia lippiksiä syntyy.

 

Ompele koko perheelle sopivat kesäpäähineet

 

Aurinkoista kesää!


 
Hyppää mukaan seuraamaan Kangaskorjaamon ompeluniksejä

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Meillä oli menossa polkupyörien huolto, kun napsin samalla sovituskuvia lippiksestä. Kalastajanlakkia ehdotin aluksi kesäpäähineeksi, mutta ei ole lippiksen voittanutta :D

      Poista
  2. Tarpeellinen poijan-viikareille;),ja vähän isommillekkin tyttöille;))
    Kiitos näistä ohjeista!
    Oletko?itse värjännyt kankaan?
    Hyvää äitienpäivää!🌹🌹🌹🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä lippismalli on yllättävän monipuolinen, sopii päähän kuin päähän. Pitääpä sovittaa vielä ukkokullallekin, jos hänkin saisi omansa. Tulisi oikein tiimilippikset koko perheelle :D

      Jo vain kangas on itsevärjätty. Tuunasin yhden paidan tummansinisellä Nitorilla. Nyt paita oli jo joutilas uusiin tehtäviin.

      Poista
  3. Hei, onpa hieno lippis! Tämän lisään omaan to do -listalle kesää varten! Kiitos Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloiset kiitokset :) Mukava kuulla, jos kaava tuli tarpeeseen. Myötäisiä ompelutuulia.

      Poista
  4. Kiva lippis.. mulla on ollut lippis itselleni ostoslistalla jo kauan, mutta aina se unohtuu kun asioilla käy.. 🤔 saiskohan lippiksen nopeammin jos tekiski ite.. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäiset kiitokset. Ainakin itse ommelleen lippiksestä saa juuri sen värisen kuin haluaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.