sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Tonttulakkiviiri eli tontun pyykkinaru

Jos oikein alkaa pohtimaan, niin huomaa että kaikenlaisista asioista voisi tehdä jouluisen viirin: kakkuvuoista, karkkikepeistä, virkatuista joulukuusista. Miltä kuulostaisi punainen tonttulakkiviiri? Tonttulakkiviiriin voisi lisätä niin halutessaan mekon, villasukat tai lippiksen tontun vapaapäivälle. Tonttulakkiviirinauhaa voisi hyödyntää myös joulukalenterin luukkuina, jokaisesta tonttulakista löytyisi yllätys.

Ompele tonttulakkiviiri


 

Meillä oli valmiina vain yksi pieneksi jäänyt tonttulakki, mutta sen sijaan meillä oli useampi pieneksi jäänyt punasävyinen paita. Ompelin paidoista tonttulakit. Paidan helman pystyi hyödyntämään tonttulakin reunaan, jolloin ommeltavaksi jäi vain sivusaumat. Todellinen pikaompelu siis.

Lyhyitä tonttulakkeja tulee, kun hyödyntää paidan etu- ja takakappaleen. Pitkiä tonttulakkeja saa, kun ompelee hihat etu- ja takakappaleen jatkoksi.

Tonttuovi

 

Tonttulakkiviiri muuttui yllättäen tontun pyykkinaruksi

Lapset saivat kassillisen kierrätysvaatetta. Vaatteiden joukossa oli joulunpunaiset boxerit, juuri tontulle sopivat. Lisäksi tarvittiin villasukat. Tällä tontulla on nyt viikon jokaiselle päivälle puhdas tonttulakki, ja yhdet puhtaat alushousut ja villasukat. Paitaa ja housuja tonttu ei luovuta pesuun ollenkaan. Joku järjestys se olla pitää.


Tonttuikkuna

 

Tonttuikkuna

 

Tonttulakkiviiristä tulikin tarinallinen joulukoriste käsityöluokkani ikkunaan. Ikkuna avautuu sopivasti koulun käytävälle. Tonttu on laittanut pyykkinarunsa viereen ohikulkijoille kyltin, jossa lukee: 

Ilmoitathan, kun pyykkini on kuivunut. T. Yks Tonttu vaan. 

Ei tarvitse tontun ilkosillaan päivystää pyykkinaruaan. Tontut vastaanottavat postin tavallisena kirjepostina, joten vieressä on myös postilaatikko.

Tontun pyykkinaru

Tonttulakkien kuviot ja kulkuset tontun persoonan mukaan

Tonttu, samoin kuin minäkin, haluaa erottua edukseen persoonallisilla tonttulakeilla. Raitapaidan nappilista napattiin totta kai mukaan yhteen hiippalakkiin. Pikkukakkosen logo koristaa toista punalakkia. Kolmanteen tonttulakkiin ompelin siksakin muotoisen hiipan, vähän niin kuin Zorron logon. Jos muistat kyseisen elokuvahahmon miekkoineen. 

Jos minulla olisi ollut aikaa enemmän, niin olisin vielä tehnyt yhteen tonttulakkiin tupsun leikkuujätteen suikaleista. Ja raidalliseen tonttulakkiin olisin ommellut nappeja kulkusen korvikkeeksi.

Tonttulakkiviiri


Luulen että joulun jälkeen tonttu on tyhjentänyt pyykkinarunsa ja lähtenyt lomalle. Pyykkinarulla roikkuu unohtunut lippalakki. Ja kyltissä on uuden vuoden terveiset:

Hyvää Uutta Vuotta. Lomailen ensi jouluun. Jos jotain unohtui pyykkinarulle, niin EI tarvitse ilmoittaa. Terveisin Yks Tonttu vaan.

 

Tonttulakit käyttöön

Tässä on kuva lähtötilanteesta. Ylijäämätilkuista voisi ommella nukeille omat tonttulakit. Ja sitten tilkkukoon yhä pienentyessä voisi ommella minitonttulakkeja viirinauhaksi.

Ompele vanhoista paidoista

 

Jos haluat muuttaa tonttulakkiviirin joulukalenteriksi, niin täällä on ideoita luukkuihin


Leppoisaa joulun aika kaikille. Jos etsit jouluisia käsityöideoita, niin kurkkaa nämä:

 

Kangaskorjaamon jouluvälilehti sisältää kaiken joululiinojen kierrätyksestä pistaasipähkinäkranssiin. 


Hyppää mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle


2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä niin hauska somiste koulun käytävälle. Voisin vaikka apinoida ensi jouluksi. :D
    Itse olen tehnyt viirinauhan vanhoista tonttulakeista. Lyhensin vain lakkeja. Sekin oli kyllä nopea ompelus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, hauskuutta koulussa ei voi olla liikaa :D Nyt kun mainitsit, niin muistankin sinun tonttulakkiviirinauhasi.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.