tiistai 2. tammikuuta 2024

Neulo älypuhelinsormikkaat joissa on halkio etusormessa

Älypuhelinsormikkaissa on halkio molempien etusormien kärjessä, mitä kautta etusormen voi pujottaa ulos. Näin älypuhelimen käyttäminen on mahdollista sormikkaita riisumatta. Neuloin halkion vaakasuuntaan ja lisäsin vielä alavaran, niin normaalissa käytössä näyttää siltä kuin sormikkaissa ei reikää olisikaan. Sovella tekniikkaa myös älypuhelinlapasen neulomiseen.


neulo älypuhelinsormikkaat


Erilaisia tapoja toteuttaa älypuhelinsormikkaat tuntui olevan yhtä paljon kuin Play-kaupassa sanapelejä. Mikä olisi paras tapa neuloa halkio/ reikä älypuhelinsormikkaiden etusormeen? Olisiko sittenkin metallilangalla kirjottu sormenpää parempi vaihtoehto? .

Minulla oli tavoitteena saada mahdollisimman pieni halkio ja sellainen joka pysyy kiinni, eikä repsota aukinaisena. Halkion reunojen pitäisi olla jämäkät eikä rullautuvat. Tietysti olisi hyvä, että sormen pujottaminen ulos onnistuisi vaivattomasti. Halkiosta ei saisi saisi tulla sormikkaan sisään lunta tai tuulta.

Päädyin neulomaan vaakasuuntaisen halkion. Halkion alle sormikkaan sisäpuolelle neuloin jälkikäteen ns. halkion alavaran, jonka ansiosta näyttää siltä kuin koko halkiota ei olisikaan.


älypuhelinsormikkaat

 

Harkitsin myös pystysuuntaista halkiota. Pystyhalkio vaikutti kuitenkin ongelmalliselta. Jos halkion reunat menevät päällekkäin, niin sormen työntäminen ulos saattaisi olla haastavaa. Jos halkion reunat eivät mene päällekkäin, niin silloin halkio ei pysy kiinni.



Neulo älypuhelinsormikkaat

Lanka: Novita Nalle
puikot 2
silmukoita 56
käyttäjä 10 -vuotias ja käden ympärysmitta 17 cm

Hyvä perusohje sormikkaiden neulomiseen: Meillä kotona

Tekniikkaa voi soveltaa myös älypuhelinlapasten neulomiseen.

 

Etusormen halkion neulominen


Etusormessa oli yhteensä 16 silmukkaa. Ylemmän nivelen kohdalla päättelin 11 silmukkaa ja loin heti seuraavalla kerroksella samat 11 silmukkaa uudestaan. Neuloin etusormen valmiiksi tavalliseen tapaan. Halkio näkyy alla olevassa kuvassa.


Neulo älypuhelinsormikkaat
 

Halkion alavaran neulominen

Poimin halkion yläreunasta 11 silmukkaa ja neuloin 1,5 cm pituisen läpän. Kuva alla.

neulotaan älypuhelinsormikkaat

Halkion alavaran ompelu 

Lopuksi  pujotin läpän sormikkaan sisäpuolelle. Ompelin läpän kiinni sivureunoistaan sormikkaaseen. 

HOX: Kannattaa ennakoida ja jättää silmukoiden luomislanka ja silmukoiden päättelylanka pitkäksi, niin niitä voi hyödyntää ompeluun.

Kuvassa vihreät aaltoviivat näyttävät ompelukohdan. Vihreät viivat ovat siis ompeleiden vieressä.


Neuleohje älypuhelinsormikkaat

 


Sormikkaita on tullut neulottua nyt urakalla. Olen tikunnut sinnillä ohuilla puikoilla ja ohuella langalla. Kaiken kukkuraksi purin ja aloitin uudestaan 7 cm jälkeen, koska alkuperäinen silmukkamäärä oli liian pieni.

Mustat sormikkaat lanka: Drops Fabel
puikot 2
silmukoita 60
Käyttäjä 13 v. ja kämmenen ympärysmitta 19 cm

Neulotut sormikkaat

 

Neuloin kynsikkäät kaverille, joka harrastaa pilkkimistä. Kuulemma hyviä kynsikkäitä ei löydy kaupasta valmiina. Näissä on lankana Drops Lima (65 % villaa ja 36 % alpakkaa). Alpakanvillan lämmöneristyskyky on omaa luokkaansa, eli kynsikkäät ovat todella lämpimät.

Kynsikkäät lanka: Drops Lima
puikot 3
silmukoita 60
Käyttäjä aikuinen ja kämmenen ympärysmitta 22 cm

Neulo kynsikkäät


Sekalaista aiheeseen liittyvää :)

 

 Hyppää mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle

 

2 kommenttia:

  1. Näppärät! Meillä on tullut älypuhelinsormikkaita sillä luonnollisella tavalla, ettei laiska emo ole saanut parsittua reikiä piiloon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin lapsi alkuun käytti samanlaista reikiintynyttä sormikasta :D Ja kun parsimaan rupesin, niin huomasin, että marketin sormikkaissa jokainen sormenpää oli tosi heikko. Siitä sain sysäýksen neuloa sormikkaat alusta asti itse. Kiitos käynnistäsi ja kommentistasi :) Nähdään taas pian jommankumman luona :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.