torstai 27. heinäkuuta 2023

Löydä sinulle sopiva parsimistekniikka

Mikä on paras tapa parsia neulevaate? Valitse tästä. Kokosin yhteen "paikkaan" erilaiset parsimistyylit. Nyt on helppo vertailla ja valita omaan paikkaustarpeeseen sopiva parsinta.

Paras tapa parsia

Opetan koulussa parsimista. Tarvitsin havainnollistamisvälineet kustakin parsimistavasta, minkä perusteella jokainen voisi valita omaan työhönsä ja tyyliinsä sopivan parsimistekniikan.

Samaan aikaan mietin jatkokäyttöä pieneksi jääneille villasukille. Purkaako ja neuloa uudestaan. Tuunatako keppihevosiksi. Keksin tehdä sukista parsimissukkia. Tein malliparsinnat jokaisen sukan kärkeen, vaikka sukat eivät olleetkaan rikki.

Näissä sukissa on siis valmiit alut kustakin parsimistekniikasta. Jätin pitkän langanpään, jolloin sukkiin saa jatkaa parsintaa. Villasukat toimivat harjoittelualustana. Parsinneulan voi jättää valmiiksi langanpäähän kiinni, niin pistojen testaaminen pääsee heti vauhtiin.


Näillä vinkeillä onnistut parsimisessa

1. Valitse parsimiseen tylppäkärkinen neula, jolla onnistuu pujotella lankojen lomitse. Teräväkärkinen neula saattaa halkaista langat.

2. Sukan tai neulevaatteen sisään voi pujottaa parsimisen ajaksi parsinsienen, jotta ei tule vahingossa ommelleeksi sukkaa kiinni. Parsinsieni auttaa myös siihen, ettei kiristä pistoja liikaa. Parsinsienen tilalla voi käyttää myös esim. puukauhaa, hehkulamppua, pientä ompelukehystä. Itse olen joskus lainannut lasten leikkikeittiöstä muovikupin.

3. Huomioi, ettet kiristä lankaa liikaa. Neulevaate saattaa tällöin kiristyä ja rypistyä parsimiskohdasta.

4. Korjaa ja parsi riittävän laajalta alueella. Reiällä on paha tapa ilmestyä uudestaan juuri parsimiskohdan viereen. Todennäköisesti neule on hiutunut jo hieman laajemmalta alueelta. Kun vahvistat neuletta jo valmiiksi laajemmalta alueelta, niin pääset helpommalla jatkossa.

5. Päättele langanpäät pujotellen neuleen nurjalle puolelle. Solmut saattavat tulla neulevaatteen läpi oikealle puolelle. 

6. Höyrytä parsittu kohta kostean harson läpi. Saat tasaisen parsimisjäljen.

7. Parsinnat onnistuvat parhaiten neliön tai ympyrän muotoisena. Mutta älä turhaan rajoita luovuuttasi, kokeile rohkeasti erilaisia kuvioita parsimisessa. Pykäpistoparsinta, ketjupistoparsinta ja silmukoiden jäljittely ovat  sopivia tekniikoita silloin kun haluat muutakin kuin neliöitä.


Parsiminen silmukoita jäljitellen

  • Saat ohuen ja erittäin huomaamattoman paikan, joka ei erotu neuleesta.
  • Hidas ja haastava tapa parsia, ainakin minun mielestäni, joku voi olla eri mieltä. Minä käytän mieluummin neulottua paikkaa, jossa lopputulos on samannäköinen.
  • Sopii parhaiten tilanteisiin, jossa neule on hiutunut ja haluat vahvistaa neuletta.
  • Tätä työtapaa voit soveltaa myös neuleen kirjotaan ja lisätä kuvioita neuleeseen jälkikäteen.

Video 1: Tiinatuulin tutoriaali silmukoiden jäljittelyyn ja parsimiseen

Käytä tätä työtapaa, kun neuleessa on jo iso reikä ja tarvitaan avuksi tukilangat
 
 

Video 2: Novitan Neulekoulussa opastetaan silmukointia ehjään neulepintaan

Käytä tätä työtapaa, kun neule on vielä ehjä, ja haluat parsia ohueksi hiutuneen kohdan.
Silmukointia voidaan käyttää myös koristeluun ja kuviointiin. Valitse silloin hieman neulelankaa paksumpi lanka, jolloin silmukointi peittää alle jäävän pinnan paremmin.
 

Jos haluat etsitä inspiraatiota silmukoiden jäljittelyyn You Tubesta tai Pinterestistä englanniksi, niin käytä hakusanoja:
Swiss darning/ duplicate stitch for mending

 

Parsiminen silmukoita jäljitellen

Parsiminen silmukoita jäljitellen

 

 

Ristikkoparsinta

  • Helppo tapa parsia aloittelijoille. 
  • Ensin ommellaan loimi eli pystylangat. Paras tiheys on kun yhtä silmukkaa kohden on 2 loimilankaa. Sitten pujotellaan kudelangat loimilankojen yli, ali, yli...
  • Saat hauskan tehosteen, jos käytät eriväristä loimi- ja kudelankaa.
  • Voit soveltaa tekniikkaa ja pujotella kahden yli kahden ali, tällöin syntyy toimikassidos. 
  • Inhoan tätä parsimistapaa, koska neula halkaisee loimilangat helposti. Pujottelussa saa olla tarkkana, että neule kulkee loimilankojen yli ja ali. Erityisesti viimeiset rivit koen hankaliksi pujotella.

Taitojärjestön video ristikkoparsinnasta

Ristikkoparsinta englanniksi: darning (needle weaving) 

 

Ristikkoparsintaan on saatavilla apuväline, parsintakehikko (speedweve), joka nopeuttaa parsimista. Parsintakehikossa saadaan loimilangat aukeamaan viriöksi, jonka väliin kude pujotetaan. Toisin sanoen pujotat vain neulan loimilankojen väliin muodostuneeseen kujaan, ja vaihdat toisen viriön. Parsintakehyksiä myy esim. Minskuknits.

 

Ristikkoparsinta

Ristikkoparsinta

 

Ketjupistoparsinta

  • Saat aikaan neuleelta näyttävää pintaa.
  • Voit tehdä tukilankojen kanssa reiän päälle...
  • tai vahvistaa ohueksi kulunutta neuletta ilman tukilankoja.
  • Tämän parsintatavan oppii nopeasti. 
  • Tärkeintä: älä kiristä ketjupistoja liikaa
     

Taitojärjestön video ketjupistoparsinnasta

Aloita videon katsominen kohdasta 1:55

Englanniksi ketjupisto on chain stitch.
Tällä hakusanalla saa enemmän tuloksia kirjontakuvioista kuin parsimisesta. Tietääkö joku parempaa hakusanaa?

 

Ketjupistoparsinta

Ketsjusilmukkaparsinta

Parsin sukkahousujen polveen kukanmuotoisen vahvikkeen ketjupistoilla.


 


Pykäpistoparsinta

  • Pykäpistot ommellaan riveittäin apulangan yli.
  • Jos neuleessa ei ole läpi asti reikää, niin voi parsia vahvikkeen ilman apulankaa
  • Lopputuloksena ristikkomainen pinta
  • Huomioi, että parsinta tiivistyy seuraavalla kerroksella eli ensimmäisellä kerroksella kannattaa jättää hieman tilaa pistojen väliin.
  • Parsinnan voi tehdä neliönä tai ympyränä.
  • Käytän tätä tapaa erityisesti neulevaatteen hihansuihin, jos ne ovat kuluneet.

Pykäpistoparsintavideo/ Käsityökekkerit

Pykäpistoparsinta englanniksi: scotch darning, honeycomb darning (ympyränmuotoiset parsinnat)

 

Pykäpistoparsinta

Pykäpistoparsinta

Neulottu paikka

  • Tarvitset sukkapuikot.
  • Paikka neulotaan oikeilla ja nurjilla silmukoilla.
  • Muuntelumahdollisuuksia: neulo raitaa, kuvioneuletta...
  • Paikka kiinnitetään työn edetessä reunoistaan kiinni vaatteeseen.
  • Itse tykkään neuloa paikan erikseen ja ommella sen jälkikäteen vaatteeseen.

Ohjevideo neulottuun paikkaan/ Meiju Knits

Neulottu paikka englanniksi: knitted patch

 

Neulottu paikka

Neulottu paikka
 

Tämä harmaa tilkku on neulottu erikseen ja neulomisen jälkeen ommeltu kyynärpäähän paikoilleen. Pieni tilkku on kevyempi neuloa, kuin kannatella isoa neulevaatetta. Toisaalta erillisessä tilkussa joudut nähdä ompelun vaivan.

Neulottu paikka

Virkattu paikka 

Jos virkkaus on enemmän sinun lajisi, niin otin tämänkin parsimismahdollisuuden vielä esittelyyn. Eli virkkaa neliö, ympyrä, kukka, pitsiä... Ja ompele virkkaustyö reiän peitoksi. Virkkaustyön alle voit myös piilottaa ryttyyn menneen epäonnistuneen paikkauksen, jos käy niin hassusti.

 

Neulehousujen lahje on paikattu isoäidinneliöllä.

Virkattu paikka


Neuletakin helma on paikattu virkatuilla kukilla.

paikka virkattu kukka

 

 

Parsimislinkkejä:

 


Hyppää mukaan Kangaskorjaamon käsityömatkalle
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.