perjantai 27. marraskuuta 2020

Neulo hahtuvalapaset ripauksella yksisarvista

Jämälangat käyttöön! Kun neulomiseen valitsee jonkin teeman, ei edes huomaa, että lapaset on tehty jämälangoista. Yksisarvislapaset kätkevät sisälleen taikaa ja siksi ne voi neuloa minkä värisistä jämälangoista vaan.

Neulo hahtuvalapaset


Minulla oli liian pieni, mutta sitäkin ihastuttavampi vaaleanpunainen hahtuvalankakerä, josta olisin halunnut neuloa lapaset. Lisäksi minulla oli runsaasti luonnonvalkoista ja liukuvärjättyä violettia hahtuvalankaa, jotka värityksellään eivät houkutelleet neulomaan. Kaapin perällä hahtuvalankakiekot eivät kuitenkaan lämmitä, joten parempi laittaa ne silmukoiksi puikoille.

Vaaleanpunaisen, valkoisen ja violetin väriyhdistelmästä tuli ensimmäisenä mieleen yksisarvinen. Oikeastaan mikä tahansa väriyhdistelmä sopii yksisarvislapasiin, koska vain mielikuvitus on rajana.

Yksisarvislapaset

 

 

Ohje hahtuvalapasiin löytyy Pirtin kehräämön sivuilta

Ohjeesta tein M koon mukaan, puikkoni olivat kuitenkin yhden koon suuremmat eli nro 7.
Loin 40 silmukkaa aloitukseen.

Valmiin lapasen pituus ennen huovutusta oli 38 cm. Lapanen lipsahti viisi senttimetriä pidemmäksi kuin ohjeessa sanotaan, arvatenkin syynä oli suositusta suurempi puikkovalintani. Huovutuksen jälkeen lapasen pituus oli 24 cm, joten ihan sopiva tuli näinkin. Lapaset tulevat 10-vuotiaalle käyttöön.

 

Huovutetut lapaset


Jämälankalapasten neulominen

Lankakerien jakaminen kahteen lapaseen oli helpointa toteuttaa neulomalla molempia lapasia yhtä aikaa ja vuorotellen. Lapaset valmistuivat väripalkki kerrallaan. Koska minulla oli vain yhdet puikot, niin kiskaisin puikot rohkeasti irti neuleesta ja jätin silmukat roikkumaan vapaana sillä välin kun neuloin toista lapasta. Silmukat olivat sen verran isoja, jotta ne eivät karkailleet ja ne oli helppo poimia takaisin puikoille.

Muutoinkin lapasten neulomisjärjestys poikkesi totutusta. Neuloin peukalot valmiiksi heti, ennen kuin etenin sormiosaan. En olisi osannut varata sopivaa määrää vaaleanpunaista lankaa peukaloihin, jos olisin neulonut ne viimeisenä. 

Jämälankaidea


Yksisarvislapaset tarvitsevat korvat


Poimin 12-14 silmukkaa lapasen pinnasta korvia varten pienemmille puikoilla. Ensimmäisellä kerroksella siirsin silmukat isommille puikoille. Neuloin korvat pyöröneuleena. Kavennukset tein joka toisella kerroksella korvan kärkeen. En pyrkinyt korvien silmukkamäärissä ja kavennuksissa symmetrisyyteen, vaan tein niin kuin parhaiten sattui tulemaan. Huovutuksen jälkeen korvat ovat kuitenkin samaa paria.

Neulo jämälangoista


Hahtuvalapasten huovuttaminen pesukoneessa


Huovutin lapaset 60 asteessa. Pesukoneeseen laitoin mukaan froteepyyhkeen lisäämään hankausta ja huopumista. Puolivälissä ohjelmaa avasin luukun ja tarkistin miten lapasilla sujuu. Hyvin sujui, ja annoin pesuohjelman pyöriä loppuun. Pesun jälkeen venyttelin lapaset mittoihinsa ja jätin kuivumaan saunan lauteille.

 

Neulo yksisarvislapaset


Yksityiskohtien virkkaaminen


Huovutuksen jälkeen virkkasin ja ompelin yksityiskohdat. Kukkien virkkaaminen oli varmasti aikaa vievin osuus tässä käsityössä. Virkkasin kukat ohuella helmilangalla ja nro 1 koukulla. Kukkiin tuli yksi kerros kiinteitä silmukoita ja sen jälkeen terälehdet pylväillä.

Yksisarvisen tunnusmerkin eli sarven virkkasin kullanvärisestä langasta. Virkkasin korkean kolmion, jonka ompelin kartioksi. Näin sain sarveen paksuutta ja se jäi koholle lapasten pinnasta.

Kirjoin villalangalla silmät ja ripset. Ja ompelulangalla ompelin virkatut koristeet paikoilleen.

 

Lapaset hahtuvalangasta


Purkamiseltakaan en välttynyt


Lapasten ensimmäisessä versiossa violetti osuus oli liian lyhyt, jolloin vaaleanpunainen väri loppui jo heti peukalon jälkeen. Oli pakko purkaa molemmat lapaset ja lisätä violetilla värillä kerroksia. Onneksi hahtuvalanka on paksua ja siksi niin nopeaa neuloa.


Tässä toinen jämälankavinkkini; kissavillasukat.
Langan loppumisen kesken jalkaterän voi naamioida kissaksi. Kaiken väriset kissat kelpaavat, minun omani on violetti-sininen.

Katso myös huovutetut tossut nilkkkaremmillä, lankana Nonita Huopanen


Hyppäähän mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.