lauantai 2. maaliskuuta 2024

Pipo Drops Wish -langasta

Tässäpä on lämmin peruspipo Drops Wish -langasta. Siltä varalta, että sinäkin innostut, niin suuntaa antava silmukkamäärä on 76 silmukkaa ja puikot nro 6. Pipon päälakikavennukset myötäilevät pään muotoa, eikä päälaelle jää tyhjää.

Drops wish pipo


Laajensin lankatietämystäni ja tein tuttavuutta uuden langan, Drops Wish, kanssa. Lanka valmistetaan puhallusmenetelmällä eli kuituja ei kehrätä tavanomaiseen tapaan. Putkimainen lanka on helppo neuloa, eikä lanka jakaudu säikeisiin. Puhallustekniikan ansiosta neulevaatteista tulee kevyempiä ja ilmavampia kuin tavallisesta kehrätystä langasta valmistetuista tuotteista. 

Drops wish kokemuksia

 

Dropsin Wish -langassa on 50 % alpakanvillaa. Alpakan paras ominaisuus on hyvä lämmöneristyskyky. Lanka tuntuu pehmeältä, hieman pörröiseltä ja todella lämpöiseltä. Tästä langasta luvataan; absolutely itch free. Lanka ei todellakaan kutita.

Lanka on sopivan muhkea, jolloin neuletyö valmistuu nopeasti. Wish -langasta olemme neuloneet koulun käsityötunneillakin pipoja. Lankaa voi myös huovuttaa, joten lanka sopii esimerkiksi huovutettaviin lapasiin.

Jouduin purkamaan pipon aloituksen kahdesti, koska loin liian vähän silmukoita. Purkamisesta lanka muuttuu helposti hahtuvaiseksi, eikä ole enää yhtä sileä.

Pipo drops wish langasta

 


Toinen samantyyppinen Drops Wish -langan kanssa on Drops Air -lanka. Molemmat on valmistettu puhallusmenetelmällä ja molemmat ovat huopuvia lankoja. Drops Air -langalle suositeltu puikkokoko on 5, joten se on hieman ohuempaa  kuin Wish, jolle suositellaan puikkokokoa 9. 


Pipo Drops Wish -langasta

50 % alpakkaa, 33 % puuvillaa ja 27 % villaa

Sopii käyttäjälle, jonka päänympärys on noin 56 cm. 
Pipo venähtää käytössä vähän leveyttä, joten pipo saa olla aluksi hyvin napakka.


neuletiheys: 14 silmukkaa ja 26 kerrosta = 10 x 10 cm, puikot 6
(vyötteessä suositeltu neuletiheys 10 s ja 14 kerrosta, puikot 9)

Luo 76 silmukkaa puikoilla nro 6. Halutessasi voit tehdä napakamman resorin vaihtamalla pienemmät puikot nro 5,5

Neulo 2 o, 2 n joustinneuletta 12 cm.  

Neulo oikeilla silmukoilla sileää neuletta 19 cm.

Aloita pipon päälakikavennukset:

Kavenna 6 silmukkaa satunnaisesti kerroksen aikana, jotta saat 10:llä jaollisen silmukkamäärän.
1. Kavennuskerros: 2 s oikein yhteen, neulo 8 s oikein. (toista)
Välikerros ilman kavennuksia. 

2. Kavennuskerros: 2 s oikein yhteen, neulo 7 s oikein.
Välikerros ilman kavennuksia.

Kavennukset jatkuvat joka toinen kerros. Joka kerta silmukoita neulotaan yksi vähemmän kavennusten väliin.

Kun jäljellä on enää 8 silmukkaa, niin katkaise lanka ja pujoteta se silmukoiden läpi. Päättele lanka nurjalle.


Huomioita: Neuloin todella tiukkaa, ja silmukat natisivat, joten puikoilla nro 5 pääsee oletettavasti samaan neuletiheyteen. 


Palmikkoneulekokeilu

Pipon suunnitelmat muuttuivat matkan varrella. Aluksi oli tarkoitus neuloa päänympäryksen verran palmikkoneuletta yhdeksällä silmukalla. Olisin poiminut palmikon reunasta silmukat, joilla jatkan pipon neulomista pystysuuntaan. Palmikkoneuleen reunaan tuli kaunis piparkakkumainen kuvio silmukoiden värinvaohdon ja silmukoiden poimisen seurauksena.

Valitettavasti tämä kahden neulomissuunnan yhdistävä neulekuvio ei edennyt toteutukseen, koska tuleva pipon käyttäjä halusi vain yksiväristä. Ehdottomasti laitan tämän hauskan ja erilaisen idean talteen seuraaviin neuleprojekteihin.

Neulo poikittain palmikkoa


Sukat Novita Nalle -langasta
puikot 2,5
silmukoita 58
jalan koko 40


Tämä on ollut tuottelias neuletalvi, sain valmiiksi myös sukat. Näissäkin tarvittiin purkamista, aloitin kärkikavennukset kun pikkuvarvas peittyi, mutta sukista tuli liian lyhyet. Purin ja aloitin uudestaan kärkikavennukset vasta kun nimetönkin peittyi.

Neulo villasukat

Neuloin sukkiin ristiinvahvistetun kantapään. Ohje löytyy esim. Silmukassa blogista. 

Neulo villasukat

 

Onko Drops Wish-lanka sinulle tuttu?


Lisää käytännöllisiä neuleohjeita:


Hyppää mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.