tiistai 7. tammikuuta 2014

Olipa kerran neulepusero

Ja sitten siitä neulepuserosta tulikin housut ja kypärälakki, juuri sopivat 3,5 -vuotiaalle.

Housut syntyivät neulepuseron hihoista. En käyttänyt kaavaa, vaan leikkasin sellaiset, mihin kangas sattui riittämään.

Pienet kiilat piti laittaa leventämään haarasaumaa ja vyötärön alle taakse. Käytössä nämä kiilat eivät näy mihinkään, tähän kuvaan vaan asettelin esille. Vyötäröllä ihan tavallinen resori.
Puseron etu-ja takakappaleesta tuli kypärälakki. Kaavan piirsin kaupasta ostusta kypärälakista. Käytin kaavapaperina tytön piirustuksia, niin tulevat piirustukset talletettua samalla. Lakin vuorina on merinovillaneulosta. Korvien kohdalle ompelin pyörylät pul-kankaasta, niin ei tuule korviin.
Päällinen ja vuori ommeltu yhteen päänaukosta.
Puseron etumus oli vaakaraidallinen ja takapuoli pystyraidallinen, niin sama raidoitus toistuu myös kypärälakissa. Lisäsin niskaan kuminauhapoimutuksen, jota ei vanhassa kypärälakissa ollut.

Lopuksi tein pienet lankatupsut kypärälakkiin. Olettekos kuulleet, että pieniä tupsuja voi tehdä pankkikortin ympärille. Tupsu syntyy vikkelämmin, kun lankaa ei tarvitse pujotella pahvikiekon reiän läpi ja pankkikortti-tupsukehikkoa voi käyttää uudelleen ja uudelleen.

Tälläinen oli neulepusero, joka päätyi viipaloitavaksi.

5 kommenttia:

  1. Mahtavaa ideointia ja kiva lopputulos :)

    VastaaPoista
  2. ihanaa kierrätystä! ja hyvä lopputulos :)
    t.eevi

    VastaaPoista
  3. Ihan mielettömän hyvin olet toteuttanut tuon kierrätysidean. Taidat olla oikein monitaituri käsistäsi.

    VastaaPoista
  4. Oho. mää ihan yllätyn, kun täällä näin kehutaan. KIITOS :) Sitten jos joskus iskee ompelujumi, niin tuun kattoo nämä kommentit ja jaksan taas surruutella.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.