keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kello käy

Tyttö juhliin pukeutuu, siellä ajankulu unohtuu


 Kun kello kaksitoista käy, ei neitosta enää linnan portailla näy.

Lasikenkä portaille jää, kun neitonen karkuun viilettää.

Kellokangas toi mieleen monta tilannetta ja tarinaa. Kirjoin tähän tunikaan otteita Tuhkimosta. Väritin mustalla kangastussilla kellon viisarit piiloon ja tilalle kirjailin käsin hopealangalla kellonviisarit osoittamaan keskiyötä. Toiseen kohtaan kirjoin lasikengän. Koneella tein tekstin Ponggg. Kirjailut sulautuvat kankaaseen, vasta lähempää huomaa hopean kimallusta.
Tuhkimon tanssi Tunika
Kangas oli alunperin valkoista, se on värjätty turkoosiksi. Lapsen paidasta väritin myös viisarit piiloon ja kellotauluista tuli traktorin renkaat. Leikkasin trikoosta ohutta suikaletta ja ompelin siksakilla suikaleen keskeltä kiinni paitaan traktorin muotoisesti. Tällä tekniikalla olen nähnyt tehtävän kaikenlaisia ruusukkeita. Ajattelin kokeilla miten trikoosuikale taipuu yksittäiseksi kuvioksi. Vähän ikävästi nuo suikaleen jatkokohdat pistävät silmään, mutta muuten menettelee.
Turkoosin paidan nimi: Aika se on kortilla maanviljelijälläkin. Valkoinen paita jäi nimettömäksi.
Kankaan nimi on Aika kortilla ja kankaan on valmistanut Verson puoti.
Nämä ompelukset ja bloggaus ovat yhteistyöprojekti Verson puodin kanssa.

Tämä on sadannes blogikirjoitukseni, sen kunniaksi arvon nämä kaksi kuvassa olevaa pussukkaa. Ensimmäinen vaihtoehto on Aika kortilla -kankaasta tehty penaali. Toinen vaihtoehto on Kismet kääreestä ommeltu, kristallimuovilla päällystettty pussukka. Pussukan toinen puoli on ruskea, toinen punainen. En ommellut vielä valmiiksi asti Aika kortilla -penaalia, niin voin persoonalisoida sen voittajan toiveiden mukaan Minkä tarinan tai kellonajan sinä haluat ikuistaa pussukan kylkeen? Hääkirkon varausajan vai työpäivän päätymisen.... Sellainen mahdollisuus myös on, että voittaja voi halutessaan jatkaa penaalin ompelua ja koristelua itse. Arvontaan osallistut jättämällä kommentin tähän alle. Käytäthän tunnistettavaa nimimerkkiä, jos olet anonyymi kommentoija. Aikaa osallisttumiseen on niin kauan kuin seuraava, 101. blogiteksti ilmestyy. Siinä kestää yleensä viikon verran.


Muita tuunauksia Kello kortilla kankaasta löytyy
http://dobermami.blogspot.fi/2014/10/leileileiritunnelmaa.html
http://velhonviita.blogspot.fi/2014/10/aika-kortilla.html 

Pussukan voittaja on arvottu 24.10.2014 klo 22:17. Voittaja on Epäonninen Puutarhuri, onneksi olkoon! Kiitos kaikille kommenteista ja osallistumisesta arvontaan.

19 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa. Aikakortilla pussukka ois kiva. Koska sinulla on mahtavia ideoita, itselläkin tuota kangasta mutta ei siitä synny mitään noin mahtavaa.

    VastaaPoista
  2. Aika kortilla pussukan voisin tahtoa. :) jätän vapaat kädet sopivaan satuun, oli niin kivoja nämä sun omat.

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa. Molemmat pussukat käyvät. Jos tulee aika kortilla niin saat vapaat kädet toteutukseen. Ihanan inspiroiva blogi.

    VastaaPoista
  4. Huikeita! Mulla oli aika tosiaan kortilla tätä kangasta surautellessa (kun se vauva huusi, ja omat ainoat vaatteet oli jo puklussa...), niin ihan kateeksi käy kun sulla oli näin upeita oivalluksia ja ennenkaikkea taito ja kärsivällisyys niiden toteutukseen :) Mulle kelpais kismet -pussukka, ihan vaan koska taisin just syödä kismetin jämät aamupalaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kismet ois kyllä hyvää aamupalaksi, mutta en taitaisi saada syödä sitä itse. Sulla tais kuitenkin olla ompelusten kokonaissaldo triplasti minua parempi, että kukahan tässä saa kateelinen olla ja kenelle :)

      Poista
  5. Mukana :) tiinatuo@suomi24.fi

    VastaaPoista
  6. Kiva tuo turkoosiksi värjätty kangas ja pieniä hauskoja yksityiskohtia :)

    VastaaPoista
  7. Ihana tuo Tuhkimo-tuunauksesi! Pienieleinen mutta nokkela ja kaunis :) Kivasti on myös traktori loihdittu esiin. Komean kaksivärisen Kismet-pussukan perään taidan lähteä, kun en keksi mitään tarinallistusta tuolle Aika kortilla -penaalille...

    VastaaPoista
  8. Hienoja juttujaa taas sun blogi täynnä! Ja onnittelut sadannesta blogikirjoituksesta! Näitä tulee sitä tahtia etten aina edes pysy mukana, mutta tulipa taas selailtua muutama postaus taaksepäin. Ihana toi kellokangaskin ja hienoja tuunauksia oot sille keksiny, että täytyypä nyt taas osallistua tähänkin arvontaan! :) Minkäs kokoinen toi kellopussukka on? Mä kun tarttisin uuden saumurini tarvikkeille pienen pussukan. Ja nyt kyllä kädet syyhyää ompelemaan täälläkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kellopussukka tulee olemaan kokoa 24 x 16 cm. Mutta sitä on helppo tarvittaessa pienentää, kun sakset on keksitty :)

      Poista
  9. Ihana kangas. Mä tahtoisin ikuistaa kellonajaksi jos mahdollista niin kolmen lapseni syntymäajat ♡ joten toivottavasti arpaonni suosii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä mahtava idis. Nyt melkein harmittaa, että itselle ei jää enää tilkkuja, joista voisi ommella pussukkan.

      Poista
  10. Törmäsin tänne ja heti arvontaan mukaan kellopussukkaa tavoittelemaan. :) Tunika on tosi kiva!

    VastaaPoista
  11. Ilahduttavan moni tänne on ilmoittautunut mukaan, mutta vielä on aikaa osallistua. Seuraava ompelutyö makaa vielä keskeneräisenä ompelupöydällä.

    VastaaPoista
  12. Minäkin tavoittelen kellopussukkaa. Jos sen onnistun voittamaan, haluaisin yhteen kelloon punaisella merkit kahdentoista ja kahden kohdalle. (Eli siis kello neljääntoista.) Ihan vaan sellaiset pienet viivat, niin kuin numerottomissa kellotauluissa on.
    Kello 14 on jotenkin lohdullinen aika päivästä. Aamun kiireet on takana, ollaan jo iltapäivän puolella, pian pääsee töistä, on päiväkahvin aika. Toisaalta päivää on vielä pitkästi jäljellä, edessä kenties monta mukavaa asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan tuon hetken jota kuvailet, se hetki sijoittuu minun päivässäni klo 13 aikaan :)

      Poista
  13. Hieno tunika! Ja hei, kauppakassiarvonnan palkinto kotiutui eilen, oi ihanuutta! Kiitos ja kumarrus, täysi yllätys että niitä olikin kaksi, enkä kyllä mitään sävyeroja kankaissa huomaa. Kiitos siis <3 Ja samallahan minä osallistun tähänkin arvontaan :D Kaikkein tärkeimmät ajat jotka aina muistan, ja jotka kellopussukkaan ikuistaisin, on lapsukaisteni syntymäajat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain. Minä pidin sitä toista kassia II-llaatuisena, enkä kehdannut lähettää yksikseen. Mutta nyt on kauppakassit molemmille käsille :)

      Poista
  14. Pussukan voittaja on arvottu 24.10.2014 klo 22:17. Voittaja on Epäonninen Puutarhuri, onneksi olkoon! Kiitos kaikille kommenteista ja osallistumisesta arvontaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.