torstai 11. kesäkuuta 2015

Koristeompeleita suoralla ja siksakilla

Jos ompelukoneessa ei ole laajaa koristeommelvalikoimaa, niin tässä on vinkkejä, mitä voi saada aikaan tavallisilla siksak- ja suoraompeleilla. Itse tykkään kuvioida ompeluksiani ja tehdä niistä persoonallisia.

koristeompeleet kukan muodossa


Kuvion keksiminen taitaa olla se vaikein urakka. Sitten kun kuvio on hahmoteltu, niin tässä pari niksiä miten toteutuskin onnistuu.
- Kuvion hahmottelemiseen kankaalle voi käyttää taikatussia eli haihtuvajälkistä tussia.
- Alkuun pääsee tavallisella ompelulangalla. Lopputulos on asteen verran näyttävämpi, jos käyttää kiiltävää konekirjontalankaa tai paksumpaa tikkauslankaa. Vaihtuvan väriset konekirjontalangat tuovat työhön myös lisää vivahteita.
- Paksu farkkukangas on hyvä materiaali kirjontaan, sillä se ei tarvitse erillistä tukikangasta. Muuten tekniikasta riippumatta kannattaa käyttää tukikangasta. Näin valmis kirjonta ei vedä kangasta kupruille. Itse käytän silitettävää kuitutukikangasta tai irti revittävää tukikangasta tilanteen mukaan.

Suoralla ja siksakilla kuviointi

Tässä on hatun lierin tikkaukset tehty perinteisten ympyröiden sijaan säteittäin. Piirtelin astelevyn kanssa kolmion nurkat tasan 57 asteen kulmaan. Valmis hattu löytyy täältä.

lierin tikkaus


- Tiheällä siksakilla voi kirjoittaa vaikka kiinalaisia kirjoitusmerkkejä
- Harvalla siksakilla voi ommella ääriviivoja, esim. käden siluetti
- Testailin farkkutilkulle vaihtuvan väristä konekirjontalankaa ja siksakin eri tiheyksiä.

koristeompeleita siksakilla


Kirjontakurssilla vieruskaveri teki tällaisia kesäkukkasia suoralla ompeleella.

koristeompeleita suoralla ompeleella


Esimerkkitöitä konekirjonnasta:

- Viikonloppulaukun päätytaskuun ompelin suoralla ompeleella edes takaisin sydänkuvion.
Punomossa on lisää ohjeita ja kuvia, mitä suoralla ja siksakilla saa aikaan.
Dinosaurus kaupungissa, toteutettuna siksakilla. Siksakkia ja suoraa ommelta vuorottelemalla voisi myös saada aikaan hienoja taideteoksia
- 2-vuotiaskin osaa ommella suoraa ja siksakkia paikkataskuun koristeeksi.
- Ilmeikäs kettu ihan pelkällä suoralla ompeleella edestakaisin ommellen.
- Nimikirjaimista voisi poimia kuvion aiheen.
- merenneidon laukkuun hopealangalla kirjailtu simpukan kuva

koristekuvio suoralla ompeleella


 - Maihariin koristetikkaukset

hupun koristeompeleet


Helmilanka ompelukoneen alalankana

Tarvitset kerän käsinkirjontaan tarkoitettua helmilankaa. Helmilanka puolataan alalangaksi. Kuvio ommellaan suoralla tai siksakilla kankaan nurjalta käsin.
- Aikaisemmin olen kirjoittanut yksityiskohtaisen opastuksen tähän tekniikkaan. Samassa postauksessa on kangaslabyrinttipeli lapsille.
- Velourhousujen lahkeeseen tein kirahvin
- Collegehousujen takataskuihin on kirjottu delfiinit helmilangalla.
- housunlahkeeseen teksti

ompele kirjaimia tavallisella ompelukoneella


Muutamia harjoittelutilkkuja, joissa on helmilanka alalankana

kirjontaa ompelukoneella helmilanka alalankana

 

 

Langoilla, nauhoilla ja nyöreillä koristelu

Nyt voi antaa tilaisuuden kaikille nauhoille, virkkauslangoille ja kengännauhoillekin. Langat voi siksakata työhön samanvärisellä ompelulangalla tai jollain tehostevärillä.

Ompelin pätkävärjättyä virkkauslankaa siksakilla sydänköynnökseksi. Minulla oli apuna punospaininjalka, lanka kulkee paininjalan kolosta suoraan neulan alle. Ilman erikoispaininjalkaakin onnistuu, kunhan vain ohjaa lankaa/ nyöriä tarkasti neulan alle.

nyörillä kuvioiminen


Ompelin vaaleanpunaisen nyörin ristikoksi kolminkertaisella siksakilla. Siksakki korostuu, kun valitsin ompelulangan väriksi kirkkaan pinkin. Laitoin vielä nappejakin mukaan, niin peli voi alkaa :)

ompele nyörikoristeita

 

 

Esimerkkejä nyörillä ja nauhoilla kirjonnasta

- Collegehousuihin kirjoitin tekstin puuvillalangalla punospaininjalan avulla.
- Rusettilaukussa on käytetty sekä tiheää siksakkia kukkien varsissa, että nauhanpätkiä kukinnoissa
- Housujen lahkeen jatkopalan voi peittää ja litistää koristeompeleella, joka on puoliympyröillä tehty
 - Ompelukoneeseen voi liittää kotitekoisen ympyräharpin. Silloin voit taivutella siksakit, suorat ja nauhat täydellisen pyöreiksi ympyröiksi.

P.s. Kangaskorjaamolla on nyt omat facebook-sivut, nähdään sielläkin :)

4 kommenttia:

  1. Kiitos ideoista!. :) Tuo ristikoksi siksakattu nyöri on aika kiva näköinen..

    VastaaPoista
  2. Ihania ideoita! Täytyypä kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lezzie :) Ja parasta on että näitä voi tehdä ihan jokaisella perusompelukoneella ilman kalliita lisälaitteita.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.