maanantai 7. marraskuuta 2016

Kaitaletaskujen ompelu

Nämä kaitaletaskut on ommeltu Fall Favourite maihinnousutakkiin, jonka kaavat ovat Ottobre lehdessä 5/2013, toki sama ohje käy kaikkiin kaitaletaskuihin. Edellisestä postauksesta löytyy kankaan leikkausohjeet maihariin ja seuraavasta postauksesta löytyy ohjeet maiharin ompeluun.

Takin taskujen ompelu

Etsi taskulle sopiva paikka, yltääkö käsi taskun pohjalle? Nyt on hyvä päättää myös millaiset tikkaukset takkiin tulee, niin voit tehdä niistä yhtenäiset. Mitä muita taskuja ja yksityiskohtia takkiisi on tulossa, mieti niiden paikka suhteessa taskuihin. Esim. hihatasku, tamppi, epoletti.

Lehden mallissa kaitaletasku on rinnan korkeudella, mutta minä tein sen helmaan. Ohjetta on helppo soveltaa, jos päätät tehdä kaitaletaskun rinnan kohdalle.

Aikaisemmassa postauksessa on jo silitetty tukikankaat etukapppaleen nurjalle puolelle taskun alle ja taskusuukaitaleen nurjalle puolelle.


Ohjeet kaitaletaskun ompeluun:

1. Merkitse taskun paikka takkiin suorakulmiolla. Tee piirrokset sekä oikealla että nurjalle puolelle, helpottaa hommaa. Suorakulmion leveys on yhtä suuri kuin taskunsuukaitaleen leveys taitettuna, saumanvaroja ei lasketa mukaan. (Mallissa leveys on 3,5 cm)

Kaitaletaskun ohje

2. Silitä taskunsuukaitale kaksinkerroin, nurjat puolet vastakkain. Käytä silitysharsoa apuna, ulkoilukangas voi sulaa herkästi. Tee koristetikkaukset taskunsuukaitaleeseen jos haluat. Yläkuvassa olen piirtänyt kaavapaperille siksakin muotoiset koristeompeleet. Aion ommella ne kaavapaperin läpi taskunsuukaitaleeseen.

3. Ompele taskunsuukaitale avoimesta reunastaan suorakulmion alareunaan. Aseta takin oikea puoli vasten kaitaleen oikeaa puolta. Ompele viivaa pitkin. Ommel on merkitty kuvassa sinisellä. Ommel ei yletä koko taskunsuukaitaleen pituudelle.

kaitaletaskun ompelu

4. Aseta taskupussit suorakulmion reunoille, sisempi taskupussi (=pidempi) yläreunaan ja ulompi taskupussi alareunaan taskunsuukaitaleen päälle. Aseta taskupussien oikeat puolet takin oikeaa puolta vasten. Ompele viivoja pitkin. Kuvassa ompeleet merkitty sinisellä. Ompeleet ovat samanmittaiset ala- ja yläreunassa. Nämä kohdat minä ompelen takin nurjalta puolelta niin onnistun paremmin, koska taskupussit peittävät piirretyt viivamerkinnät. Kiinnitä erityistä huomiota siihen, että ompeleet ovat millilleen yhtä kaukana toisistaan eli 3,5 cm

ompele taskut takkiin

5. Leikkaa tasku auki = keskelle viilto, lopeta leikkaaminen 1,5 cm ennen reunaa. Leikkaa vinosti nurkkiin viilto eli kumpaankin päähän muodostuu y-kirjaimen muotoinen leikkuujälki. (Katso kuvaa yläpuolella.) Jos kohdassa 6 tulee ryppyjä taskun nurkkiin, niin viillot eivät yletä silloin aivan nurkkiin asti, leikkaa tarkemmin.

6. Käännä ja silitä taskupussit nurjalle. Saumanvarat silitetään suorakulmion ulkopuolelle päin. Käytä silityksessä harsoa apuna, ulkoilukangas voi sulaa herkästi.

7. Tikkaa ulompi taskupussi oikeaan asentoonsa. Ommel tulee taskunsuukaitaleen alle. Ota sisempi taskupussi pois ompeleen alta.

8. Kohdassa 5 taskun päihin muodostui kolmio. Ompele kolmio kiinni taskunsuukaitaleeseen ja sisempään taskupussiin. Parhaiten tämä onnistuu siten, että asetat takin oikean puolen näkyviin, taitat kangasta kaksinkerroin sen verran, että saat näkyviin piirtämäsi suorakulmion päädyn ja sitten ompelet piirrettyä viivaa pitkin. Kuvassa sininen viiva on ompeleen paikka. Toinen reuna ommellaan samalla tavalla.

Ohjeet kaitaletaskuun

 9. Ompele taskupussit yhteen.

10. Ompele tikkaus taskunsuunpäihin ja yläreunaan. Tikkauket on merkitty kuvassa sinisellä. Valmista taskua kiertävät joka puolella tikkaukset.

ompele kaitaletaskut


Tässä vielä nopea ohje laskostettujen päällitaskujen ompeluun, oma ompelujärjestykseni eroaisi taas hieman lehden ohjeesta.

- Ompele taskun yläreunaan päärme
- Taittele tasku laskoksille ja tikkaa laskosten päältä.
- Silitä taskun saumanvarat nurjalle
- Ompele taskun pohjasta kulmat silitettyjen saumanvarojen päältä. Tässä on se niksi, että nurkat tulevat siististi ja pysyvät hyvin paikoillaan seuraavaa vaihetta ommeltaessa.
- Takkiin piirretään neliö, mihin taskun pitää osua
- Neulaa (ja harsi) tasku paikoilleen piirtämäsi viivojen mukaan.
- Ompele tasku aivan reunasta


Seuraavaksi maihinnousutakin ompelu ->



P.s. Tässä on ompeluohje kaitaletaskuun vetoketjulla, tätä voisi kutsua kännykkävarmasksi taskuksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.