maanantai 7. marraskuuta 2016

Takin ja vuorin leikkuuohjeet

Ei minun pitänyt takkia ommella, mutta kun näin kangaskaupassa Finlaysonin vettä ja likaa hylkivän ulkoilukankaan todella halvalla, niin päätös takin ompelusta oli tehty. Vuori on ohutta antistaattista polyesteriä. Kankaiden hinnaksi tuli 33,15 euroa.

parkatakin ompelu

Takin kaava on Ottobre lehdestä 5/2013 Fall Favourite, maihinnousutakki.

Lehden maiharissa ompelujärjestys on mielestäni hankala, koska vuorin kappaleet tikataan osina reunoistaan ympäri päällikankaisiin vastaaviin osiin ja vasta sen jälkeen takki ommellaan kasaan. Näin ollen saumanvarat pitäisi huolitella erikseen ja niskan saumaan kehotetaan jopa ompelemaan kaitale saumanvarojen piilottamiseksi. Muokkasin ohjeen sellaiseksi, että saumanvarat jäävät piiloon päällisen ja vuorin väliin, eikä mitään saumoja tarvitse näin ollen huolitella. Saumoista tulee tällä tavalla ommellen myös laskeutuvammat, eikä niin tönkköjä kuin jos ompelisi saumat neljän kangaskerroksen läpi.

Hyvin samanlainen maiharin kaava on myös Suuressa käsityölehdessä 8/2011. Senkin voi toteuttaa näillä samoilla ompeluohjeilla.

Tässä postauksessa on maihinnousutakin leikkausohjeet. Seuraavista kahdesta postauksesta löytyy kaitaletaskun ompeluohje ja takin ompeluohje.

Tarvikkeet:

2,00 m takkikangasta (6,90 €/ m)
1,5 m vuorikangasta (12,90 €/ m)
takkivetoketju 80 cm (lehden ohjeessa 70 cm)
kuminauhaa, stoppareita, tukikangasta

Piirsin kaavasta koon 44. Mittataulukon mukaan olisi pitänyt piirtää kaksi kokoa suurempi kaava. Vertailin kaavojen mittoja vanhaan takkiini ja päädyin kokoon 44. Rinnanympärykseen jää väljyyttä 8 cm, joten fleecetakkikin mahtuu vielä hyvin alle. Kankaan menekki on siis 2,0 m koossa 44.

Muutokset takin malliin ja kaavaan:

- Kavensin vyötäröä ja helmaa 1,5 cm
- Lisäsin rintamuotolaskokset, muuten kuminauhakuja olisi noussut edessä ylemmäs kuin takana.
- Tein kaitaletaskut takin helmaan, ei muita taskuja
- Tein hupun sisäpuolen myös ulkoilukankaasta, en vuorikankaasta
- Vuoritin takin "oikeaoppisesti", enkä käsitellyt vuorta ja päällikangasta yhtenä kappaleena niin kuin ohjeessa.
- Karsin yksityiskohtia: En tee tuulilistaa vetoketjun alle. Hupun taakse ei tule nyörikujaa. Takin selkään ei tule ripustuslenkkiä.
- Lisään koristetikkauksia: taskunsuukaitaleeseen, tuulisuojaan ja hupun reunaan.
- Jätin reilut saumanvarat takahelman halkiolle, kun en vielä tiennyt miten sen ompelen.

Ennen kankaan leikkuuta suosittelen kurkkaamaan millaisia sovitusmuutoksia päädyin tekemään. 

takin kaavan sovitusmuutokset

Tässä on takin leikkuusuunnitelma. HOX. tuulisuojia riittää yksi kappale
takin leikkuusuunnitelma


 Etu- ja takakappale mahtuivat juuri ja juuri vierekkäin. Suuremmassa koossa etukappaleen voi kääntää toiseen suuntaan (180 astetta ympäri), niin kaavat mahtuvat vierekkäin.

leikkuusuunnitelma takkiin

Tässä on vuorin leikkuusuunnitelma.

takin vuorin leikkuusuunnitelma


Huomioitavaa takin vuorin leikkuussa

  • Älä leikkaa etukappaleen alavaraa, vuori alkaa vasta 7 cm keskemmältä kaavaa. 
  • Leikkaa kainalon kohtiin 1 cm enemmän saumanvaraa, että valmiissa takissa vuori mahtuu kiertämään takin saumanvarojen yli. (Kuvassa kohdat merkitty nuolilla.) 
  • Keskelle taakse tulee taite ja 1 cm väljyysvaraa. 
  • Vuorin helma ja hihat leikataan 2 cm pidemmäksi, ettei vuori  kiristä päällikangasta.
Muuten vuori leikataaan samoin kuin päällikappaleet.

takin vuorin väljyysvara

Jäljennä kaavoista kaavamerkit kankaalle

Hakit (hihassa, hupussa, kädentiellä), hihan poimutusten alkamiskohta, nyörikujan paikka ja taskujen paikka. Merkitse nurja puoli, jos sitä on vaikea erottaa.

Tukikankaat

Silitä tukikankaat taskunsuukaitaleen toiseen puoleen, tuulilistan toiseen puoleen, alavaraan, taskun kohdalle nurjalle puolelle ja niihin kohtiin, mihin tulee sirkkarengas/ napinläpi. Silitä aluksi varovasti tai käytä apuna silitysharsoa, sillä ulkoilukangas voi sulaa herkästi!

Seuraavaksi siirrytään kaitaletaskujen ompeluun.

2 kommenttia:

  1. Kiitos muistini vahvistamisesta. Eli vuorin kainalo pitää olla 1 cm korkeampi sekä miehustan että hihan kainalossa ja toi selän väljyysvara on tosi tärkeä ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailusta blogissani. Sujuvaa takin ompelua Sinulle, lopputulos palkitsee varmasti vaivan.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.