lauantai 10. maaliskuuta 2018

Pupupöksyt, hyviä ideoita kankaan jatkamiseen

Mitä tehdä, jos kangas on 5 cm liian kapea ja 20 cm liian lyhyt housuihin? Pupun muotoisten jatkopalojen avulla pituutta saa lisättyä reilusti lahkeisiin. Haarasaumaan lisätty kiila puolestaan tuo 5 cm lisää kaivattua leveyttä. 

Aikaisemmin esittelinkin jo ratkaisun pulmaan: mitä tehdä jos kangas on 5 cm liian kapea ja 5 cm liian lyhyt housuihin. Lahkeiden pidennys onnistui frilloilla.

housujen lahkeen jatkaminen


Minulla on tapana ommella vaatteita tarpeeseen. Vaatekaappi pysyy paremmin järjestyksessä kun siellä on viidet housut 15 sijaan. Liian monia housuja ei yksi ihminen ehdi käyttämäänkään, ei edes kouluikäinen. Aikoinaan tilasin tätä collegekangasta juuri sopivan pituuden housuihin. Ennen kuin ehdin ompelemaan tilaamani kankaan housuiksi asti, niin olen luultavasti löytänyt kirpparilta edullisesti housuja. 

Kangas on jäänyt odottelemaan housupulaa ja nyt kun se housupula tuli, niin kangas ei riittänytkään. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun minulle käy näin. Onneksi hätä on keksinyt keinot ja pienillä kikkailuilla kankaat on saatu käyttöön.

housun lahkeen pidennys


Päästä mielikuvituksesi valloilleen ja ideoi jatkopalaan erilaisia eläinhahmoja. Mikä olisi lapsesi lempieläin? Lahkeen taakse voisi ommella mukaan kissan hännänkin. Eläimen sivuprofiilinkin voisi hyödyntää jatkopalan ompelussa. Itse näen jo dinosauruksen ja sen harjan seuraavissa pidennystä kaipaavissa housuissa. Samaa tekniikkaa voi soveltaa myös paidan helman tai hihan jatkamiseen.

Housujen lahkeiden pidennys

  1. Leikkaa jatkopala, jossa on pää. Pää kannattaa sijoittaa polven alapuolelle, niin se ei paina polvea kontallaan leikkiessä. Leikkaa korvat ja muut mahdolliset lisäulokkeet. Korvat voi leikata myös yhtenäisenä pään kanssa.
  2. Ompele jatkopala lahkeeseen paikoilleen joko tiheällä siksakilla applikoiden tai taita saumanvarat nurjalle. Muista ommella irralliset korvat pään kiinnitysompeleen alle. 
  3. Tikkaa housukankaan loppumiskohta jatkopalan alle.
  4. Kirjo käsin tai koneella hahmolle kasvot. 
  5. Ompele housut valmiiksi

jatkopala housuihin

Ompelen toisinaan myöhäiseen iltaan, kuten hämärästä kuvasta näkyy. Pään alle silitin kaksipuoleisen liimaharson, niin pää pysyi paikoillaan ompelun ajan ilman nuppineulausta. (Kuvassa vasemmalla)

Minä silitin jatkopalan saumanvarat nurjalle.  Pään saumanvarat taittuivat nurjalle helposti ja siististi, kun ompelin pään ympäri poimutuslangan. Poimutuslangasta kiristämällä saumanvarat kääntyvät nurjalle kuin itsestään. Pahvisapluunan avulla pään muoto pysyy oikean mallisena ja saumanvarat saa silitettyä höyryllä paikoilleen. Yläkuvassa oikealla näkyy pahvinen sapluuna saumanvarojen silitystä helpottamassa.


jatkopala haarakaareen

Haarakaareen ompelin 5 cm levyisen jatkopalan. Tikkasin saumanvarat litteiksi, niin ne eivät tunnu käytössä. Silloin kun olin lapsi, mummini ompeli jokaiseen housupariin tällaisen kiilan. Nykyäänkin tätä jatkopalaa näkee käytettävän joissain kaupan vaatteissa.


Kaavana käytin Ottobren (6/2012) Ropina Leggingsit kaavaa, jossa ei ole sivusaumaa. Samalla kaavalla ompelin toisetkin perusleggingsit Paapiin Sato-kuosista. 

Vinkiksi, että Ottobre -lehdessä nro 1/2017  on valmiit kaavat housuihin/ leggingseihin, joiden lahkeeseen ommellaan kissan muotoinen jatkopala-applikaatio.

ompele housut pupuapplikaatiolla


Oletko sinä törmännyt kankaan riittämättömyysongelmiin ja miten olet ratkaissut ne?

Tässä lisää niksejä, mitä tehdä kun kangas ei riitäkään housunlahkeisiin:


Tervetuloa seuraamaan Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä
 

12 kommenttia:

  1. Hih, useinkin tulee noita, ettei kangas riitä. Viimeksi tänään postasin sellaisen jutun blogiini, kun kangas ei riittänytkään. Aivan ihanan jatkon olet keksinyt housun lahkeisiin. :)Tuommosethan vois tehdä ihan asiasta tehden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka :) Tällä tavalla saa hyvin käytettyä kaksi kangasta, jotka eivät yksinään riitä mihinkään. Tiimityöskentelyssä on voimaa :D

      Kävinkin eilen kurkkaamassa sun jatkopalat, olivat kyllä niin huomaamattomia, etten meinannut edes erottaa.

      Poista
  2. Hauskat nuo pupujatkot! Samaa ajattelin että tuollaiset voisi tehdä ihan varta vastenkin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit kiitokset Raisa P. Nythän onkin sopivasti pääsiäinen tulossa, niin saa teemaan sopivat housut.

      Poista
  3. Aivan ihanat pupulahkeet! Minullakin on monen trikoopaidan kainaloissa useampi sauma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan kommentista ja vinkistä. Hihan kainaloonhan sopiikin samalla lailla jatkopala kuin haarakaaren jatkoksi, hyvä huomio!

      Poista
  4. Onpa kätevät pupujatkot! Kauniit ja kivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superkiitokset <3 Näitä oli myös kiva ommella.

      Poista
  5. Ihana tapa korvata puuttuva kangas, parhaat jatkokset ovat juuri näitä, jotka näyttävät täysin tarkoitetuilta koristeilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta paljon Pirjolle Vaateviidakkoon :) Tämä on tosiaan huomaamaton jatkopala.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti.