keskiviikko 22. elokuuta 2018

Shortsit ja pitsiliinasta ommellut taskut

Sain ompeluinspiraation, joka ei hellittänyt ennen kuin olin ommellut neljät shortsit. Onhan se nyt hassua elokuussa varustautua syksyyn shortseilla. Otin idealampun käyttöön, että sain piilotettua kätevästi shortseihin kasvunvaraa ensi kesää ajatellen. Taskut puolestaan on ommeltu näyttävästi esille käyttäjän toiveiden mukaan.

Ompele shortsit



Shortsien kaava on Ottobre 3/2018 lehdestä, Paper Bag nimeltään. Kaavassa on koot 128 - 170 cm. Ompelin shortsit puuvillakankaasta, joka on säästynyt kirjavalta kasikytluvulta.

Ompelin taskut vanhasta pitsiliinasta. Pitsitaskut on vuoritettu valkoisella lakanakankaalla. Taskun reunat on kantattu sifonkiverhosta leikatulla suikaleella. Kaupan päälle ompelin sifongista vielä rusetin koristeeksi taskun suuhun.

Pitsiliina kierrätys


Vinkkaan myös, että pitsiliinasta saa barbille hienoja hameita. Aikaisemmin olen leikannut tästä samasta pitsiliinasta barbille puolikellohameen. Samasta postauksesta löytyy myös pyöreästä pitsiliinasta ommeltu barbin kellohame.


Pitsiliinasta taskut, ohje


  1. Piirrä vapaalla kädellä taskun kaava tai ota mallia valmiista taskusta. Leikkaa lakanakankaasta taskun vuori, huomioi saumanvarat.
  2. Ompele lakanakankainen taskuvuori pitsiliinaan kiinni siksakilla, oikeat puolet vastakkain. Jätä johonkin kohtaan kääntöaukko. Minä jätin kääntöaukon taskunsuuhun, koska aion kantata taskun suun eri kankaalla. Kääntöaukon voi jättää taskun pohjaankin. 
  3. Leikkaa tasku irti pitsiliinasta ja käännä tasku oikein päin.
  4. Kanttaa taskun reuna tai sulje kääntöaukko. Minä leikkasin sifongista kaksinkertaisen vinonauhan, jonka ompelin taskunsuulle.
  5.  Ompele tasku paikoilleen lahkeeseen.
Tasku pitsiliinasta

Taskun ohje


Kasvunvaran sisällyttäminen shortseihin


Lapselle sopiva kaavakoko oli mittataulukon mukaan 134 cm. Kaavassa oli tällöin jo valmiina lantiolla 10 cm väljyyttä. Ompelin shortsien vyötärölle kuminauhakujan lisäksi vetoketjun, jolloin shortsien pukeminen sujuu lapsen kasvaessakin.

Vyötärölle ompelin kaksi erillistä kuminauhakujaa, molemmat 1,5 cm leveydeltään. Nyt pujotin kuminauhan alempaan kujaan. Ylempi kuja jää tyhjänä kauniisti poimuille. Myöhemmin kun haaramittaan tarvitaan lisää pituutta, niin voin vaihtaa kuminauhan ylempään kujaan.

Lisää shortseihin kasvunvaraa



Ajatusvirheitäkin tulee joskus ommellessa. Nyt leikkasin metriketjusta liian lyhyen vetoketjun pätkän. Päätin kuitenkin käyttää tuon lyhyen pätkän, enkä valinnut uutta vetoketjua tilalle. Paikkasin liian lyhyttä vetoketjua ompelemalla kuminauhakujan viereen jatkopalan, johon voin ommella kaksi nappia yhden sijaan. Lapsi kuitenkin oli sitä mieltä, että yhdellä napillakin pärjää. Joten laitetaan toinen nappi sitten jos sitä joskus tarvitsee.

vetoketjun pidennys


Sarjassamme aikaisemmin ilmestyneet shortsiompelut. Näistä löytyy lisää vinkkejä erilaisiin taskuihin sekä miten huomioida kasvunvara.


Hyppää mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle.

2 kommenttia:

  1. Pitsiliinat on kyllä niin hienoja ja monikäyttöisiä! Kivalta näyttää taskuissakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa käynnistä ja kommentistasi :) Pitäisi vaan rohkeammin uskaltaa käyttää pitsiliinoja ompelussa. Ensin niitä kerää pahvilaatikollisen täyteen, sitten iskeekin ujous, että eihän näitä hienoja voi käyttää, vaan valitsee sen "rumimman". Jos joskus ompelee jotain vielä parempaa, johon säästää vielä ne "kauneimmat". Tai sitten kun ei osaa valita, niin jättää pitsiliinan pois kokonaan ompelusta, vaikka eihän se siellä pahvilaatikossakaan ilahduta :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.