sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

T-paitoja tilkuista osa 2

Onko sinulle kertynyt trikootilkkuja tilkkulaatikkoon? Minä tein löytöretken tilkkulaatikkooni ja löysin runsain mitoin mustia trikootilkkuja. Leikkasin tilkut suorakulmioiksi ja ompelin yhteen koristeompelein. Näin tilkuista syntyi persoonallinen t-paita. Postauksessa on pari muutakin tapaa kasata t-paidat tilkuista.

t-paidat tilkuista


Kahdeksan trikootilkkua ja yksi t-paita

Etukappale on leikattu neljästä suorakulmiosta. Selässä on keskellä pystysauma. Ja lisäksi molemmat hihat. Yhteensä siis 8 palasta.

Tässä vaiheessa kiitän itseäni siitä, että olen ahkera kankaiden esipesijä. Kun tilkut on valmiiksi pesty, niin ei tarvitse huolehtia paidan kutistumisesta tai saumojen kiertämisestä.

Paitojen sivusaumat ovat 2 cm takakappaleen puolella, koska muuten kangas ei olisi riittänyt.

ompele tilkuista


Tikkaukset koristeompeleilla

Testailin tilkulle erilaisia koristeommelvaihtoehtoja. Hauska päällitikkaus syntyisi ompelukoneen kirjaimista, ompelin A:sta Ö:hön. Saumurin laakaommel olisi myös kiva, mutta kumpikaan vaihtoehto ei päässyt jatkoon. 

Reliefimäinen kiemuraommel ja pykäpistoa muistuttava koristeommel erottuivat selkeästi kankaalla, joten valitsin ne.

Koristeompeleissa käytin kiiltävää konekirjontalankaa. Vihreä konekirjontalanka vaihtaa väriä tummasta vaaleaan. 

tilkuista paitoja

T-paidan ompelu koristeompelein

  1. Ompelin tilkut yhteen NURJAT puolet vastakkain.
  2. Tikkasin saumanvarat konekirjontalangalla ja koristeompeleilla oikealta puolelta. Alalankana oli tavallinen ompelulanka.
  3. Leikkasin ylimääräisen saumanvaran pois koristeompeleen vierestä.
  4. Paidan hiha- ja helmakäänteet ompelin myös koristeompeleilla.
  5. Olka-, sivu- ja hihasaumat ompelin saumurilla normaalisti nurjalta puolelta. 

 

koristeommel paidassa

 

koristeommel paidassa


Jatkopala vaakasuuntaan

Onhan se nyt hassua, että pitää tilata uutta kangasta, jotta saa tilkuista tehdyn paidan valmiiksi, mutta niin vain kävi. Nämä t-paidat olivat jääneet kesken, kun kangas oli loppunut. Etukappaleen olin ehtinyt jo leikata ja sommitella kuviokankaasta vaakaraidan, mutta takakappaleen kangas puuttui. Tilasin mustaa ja tummansinistä trikoota pari metriä. Luotan siihen, että tavallisia t-paitoja saa tarveommella lisääkin.

 

Tilkuista paitoja

 

Lohikäärmeraidan poikkisaumat on ommeltu mahdollisimman litteiksi. Asettelin kankaat  lomittain päällekkäin, molemmat oikeat puolet ylöspäin. Ompelin siksakilla kankaat yhteen. Viimeistelin leikkaamalla ylimääräiset saumanvarat pois.

tilkuista paitoja

 

Tähtiraidan ompelin suoralla ompeleella oikeat puolet vastakkain. Tikkasin saumanvarat litteiksi oikealta puolelta suoralla ompeleella piston pituudella 3,5.

 

tilkuista paitoja
 

Pari t-paitaa tarveompeluna vielä lisää

Violetti interlock on kummitellut kangaskaapissani jo kymmenisen vuotta. Nyt se oli sen kankaan menoa.

Satuaiheiset kankaat saavat onnen tunteen tuntumaan isovarpaassa asti. Tässä on paita, jossa on runsaasti yksityiskohtia ja muistoja lapsuuden satuhetkistä. Kolme pukkia sillalla -trikoota on kangaskaapissani vielä reilusti muihinkin ompeluksiin.

Kolme pukkia sillalla -kangas

paitoja tilkuista

Nämä t-paidat tulivat tosiaan mieheni vaatekaapin täydennykseksi, vaikka itsellekin kyllä kelpaisi koristeompeleet ja satuaiheiset paidat.
 

Ompele tilkuista ja jämäpaloista paitoja osa 1 löytyy täältä.


Katso myös tilkkuvaatteiden ideapankki.

Jos tilkkulaatikkosi kaipaa rajua kevennystä, niin suosittelen tilkkukalenteria, osa 1 ja osa 2.

 
Hyppää mukaan seuraamaan Kangaskorjaamon ompeluniksejä

2 kommenttia:

  1. Tosi kivoja paitoja! 😊Tämä kysymys ei välttämättä tähän kuulu, mutta kysyn nyt kuitenkin. 😁 Eli olen nyt vasta innostunut joustavien kankaiden ompelusta ja se kyllä sujuu, mutta leikkaaminen ei. Eli millä ihmeellä trikoon saa pysymään paikallaan, kun kankaasta leikkaa palat?! Kangas liikkuu ja joustaa niin, että on vaikeaa leikata kappaleista oikean kokoiset jne. Kaikki vinkit olisi enemmän kuin tervetulleita 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoiset kiitokset. Onko ongelma siinä, että trikoon reuna rullautuu leikkaamisen jälkeen. Siihen auttaa ehkä nuppineulaus ja tottuminen aikojen kuluessa. Mahtuuko koko kangas pöydälle, ettei pyödän yli roikkuva kangas vedä kangasta. Onko nuppineulaus on kunnossa. Voisiko kokeilla lisäksi kaavapainoja eli kirjoja, säästöpossuja, ym. painavia tavaroita kaavojen ja kankaan päälle. Onhan sakset terävät, ettei kangas kulje leikatessa terän edellä karkuun. Tälläisiä pohdintoja tuli nyt mieleen. Toivotan sinnikkyyttä harjoitteluun, eka kerta on aina harjoittelua.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.