torstai 25. huhtikuuta 2019

Leikkiruokaa - kerrosleivät tomaatilla ja salaatilla

Tänään ommellaan pikkunälkään kerrosleipiä. Leivät täytetään juustolla, salaatilla ja tomaateilla. Salaatti onkin superhelppo virkattava. Tomaatteja virkkasin kahdella eri tavalla. Kumpi on sinun mielestäsi aidomman näköinen: tomaattiviipale vai -siivu?

Leikkiruokaa paahtoleivät



Kerrosleivät ovat siitä kivoja leikkiravintolassa, että niillä voi leikkiä hitusen enemmän kuin tavallisella paahtoleivällä. Leivän täyttäminen erilaisilla lisukkeilla on hauskaa. Tottakai ompelin myös tavallisia paahtoleipiä. Lapset saivat itse leikata juustosiivut softislevystä. Leikkeihin voi pestä kaveriksi aivan aidot tuorejuusto- ja margariinirasiat.

Nämä paahtoleivät olivat oikein murusia myöten aidon oloisia! Olin ostanut tekomokkaa kauan sitten hameen ompelua varten, se oli juuri täydellisen väristä paahtoleipien ompeluun. Taitosten kohdalta mokkapinnoite oli jo alkanut halkeilla, mutta käytin kankaan nurjaa puolta oikeana puolena, joten se ei haitannut. Voi itku ja hammasten kiristys, ompelun aikana ja viimeistään kääntämisen jälkeen koko mokkapinta oli varissut ompelupöydälle. Imuroin ompelukoneen syöttäjää, ettei se tukehtuisi kangasmuruun. Ompelukoneen neulakin tuntui tahmaiselta mokkakankaan ompelun jälkeen. Valmiit leivät harjasin juuresharjalla, ettei niistä tulisi muruja pöydälle tai pöydän alle. Heitin koko loppukankaan roskiin, sillä en pidä erityisesti imuroinnista.

Leivän päälliset ovat yhteiskuvassa. Salaatteja on nyt montaa eri lajia, kun löysin sopivasti eri sävyisiä vihreitä jämälankoja.

virkatut tomaatit ja salaatit


Kerrosleivän ompeluohje

  1. Leikkaa neliön muotoinen pala kangasta, n. 18 cm x 18 cm. Leikkaa vanulevystä suorakaiteen muotoinen pala, joka on kooltaan puolet neliöstä.
  2. Taita neliö kaksinkerroin oikeat puolet vastakkain. Minä käytin kankaan nurjaa puolta oikeana puolena. Aseta vanulevy alimmaiseksi. Ompele ylä- ja alareuna kaareviksi, niin kuin paahtoleivän yläreuna. Vanulevy kiinnittyy samalla. Kuvassa ompeleen paikka on piirretty violetilla viivalla.
  3. Taita leipä oikein päin, vanulevy jää leivän sisälle.
  4. Ompele keskelle leipää ommel. Leipä taittuu helpommin kaksinkerroin ompeleen ansiosta.
  5. Taita paahtoleipä kaksinkertaiseksi. Ompele sivu = violetti viiva. Taita leipä oikeinpäin, jolloin saumanvarat jäävät sisälle kerrosten väliin  piiloon.
Leikkiruokaa paahtoleipä



Tomaattisiivun virkkaus


Virkkasin ensin 2-3 kerrosta kiinteitä silmukoita ympyränä.
Toiseksi viimeinen kerros: virkkaa neljä pylvästä kahteen edellisen kerroksen silmukkaan. Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa ja jätä yksi edellisen kerroksen silmukka väliin. Virkataan taas neljä pylvästä ja kaksi ketjusilmukkaa jne.
Viimeinen kerros virkataan kiinteillä silmukoilla.

Leikkiruokaa virkattu tomaattisiivu


Tomaattilohkon virkkaus


Virkkasin 3 - 4 kerrosta kiinteitä silmukoita ympyränä. Seuraavat kerrokset virkkasin ilman lisäyksiä. Näin ympyrän reunat alkavat kaartua ylöspäin ja ympyrän ompelu lohkoksi on kätevämpää. Kirjoin ketjupistoilla tomaatin keskustan ja yksinkertaisilla tiplapistoilla siemenet. Ompelin tomaatin puoliympyrän muotoon. Täytin tomaatin rikkinäisestä sukasta leikkaamallani suikaleella.

leikkiruokaa virkattu tomaatti



Salaatin virkkaus


Salaatin virkkaus aloitetaan ympyränä kiinteillä silmukoilla. Salaatteja voi tehdä eri kokoisina, joten ympyrää voi virkata niin monta kerrosta kuin haluaa. Kahdella viimeisellä kerroksella virkataan 2 ks yhteen edellisen kerroksen silmukkaan. Näin saadaan salaatille kauniisti aaltoilevat reunat.

leikkiruokaa virkatttu salaatti


Salaatin virkkaamiseen sain inspiraation AarreAukusti & Aliisa -blogista.

Vinkki: Virkattuihin vihanneksiin on helppo hyödyntää jämälankoja. Vihannesten täytteeksi voi hyödyntää rikkinäiset sukat. Näillä vinkeillä syntyy edullista hävikkiruokaa.


Tervetuloa maistelemaan muitakin herkkuja leikkiravintolaamme


Pikkukokeille voit ommella kokkihatut näillä ohjeilla


Hyppäähän mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle makumatkalle.

8 kommenttia:

  1. Niin ihania ruokia! Pitää varmaan etsiä oma virkkuukoukku kaapista ja alkaa harjoitella. Mun mielestä aidompia on siivut vaikkei lohkotkaan huonoja ole

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla, että inspiraatiokärpänen puri. Täältä saa kyllä virtuaalista tukea tarvittaessa. Mää en vielä tiedä kummista tykkään enemmän, lohkoista vai siivuista. Pitää makustella asiaa :D

      Poista
  2. Valtavan suloisia nämä leikkiruuat<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.