tiistai 23. huhtikuuta 2019

Leikkiruokaa - makaronit helminauhassa

Nälkä kasvaa syödessä, ainakin meidän leikkiravintolassa. Leikkiruokien valmistus on aivan kuohunut yli äyräiden, joka päivä syntyy jotain uutta syötävää. Ei haittaa yhtään vaikka tulisi syötyä lautasellinen toisensa perään, ruoka ei lopu, eikä vyöstä reiät.

leikkiruokaa pasta-annos



Leikkiruoat syntyivät nollabudjetilla. Pyrin hyödyntämään tilkkuja ja jämälankoja mahdollisimman pitkälle.


Makaronit tarjoillaan helminauhana


Keksin pujottaa makaronit siimaan ja solmia ne helminauhaksi. Nyt makaronit on helppo tarjoilla ja leikin loputtua makaronit voi siivota helposti purkkiin. Tietenkin lapset saivat itse olla apuna pujotteluhommissa. Tämä lasten lempiruoka oli niin helppo tehdä, että olisi pitänyt keksiä jo aiemmin.

leikkiruokaa nakit


Lihapullat joustofroteesta


Tutkin tilkkulaatikon ja ruskea joustofrotee oli eniten lihapullien näköistä. Ompelin summanmutikassa ympyröitä, jotka täytin vanulla.


Nakit teevärjäyksellä


Tilkkulaatikossa ei ollutkaan nakkien väristä kangasta. Väriongelmaan löytyi yllättävä ratkaisu; meillä juodaan joka päivä teehibiskusta, se on kauniin punertavaa teetä. Värjäsin persikan värisen resorikangaspalan teellä.

Laitoin teen sekaan suolaa kiinnitysaineeksi. Keittelin kangaspaloja teessä noin puoli tuntia, että kuumuus myös kiinnittäisi värin. Jos väri ei kiinnittyisi, niin ei huolta, värjäysaine ei ole myrkyllistä. Kankaan kuivuttua suoritin tilkuille pesutestin. Väri vaaleni 60 asteen konepesussa. Käsinpesussa värit säilyivät ennallaan.

teevärjäys

Pingurun blogissa on lisää vinkkejä teellä värjäämiseen.



Yllä olevassa kuvassa keskellä on resoripala ennen värjäystä, taittelin sen ruusuksi. Ympärillä ovat teellä värjätyt nakit. Näin paljon sain teellä muutettua kankaan sävyä.

Ompelin resorista putkiloita, joiden sisään rullasin vanulevyä. Putkilon päät ompelin käsin kiinni suurilla pistoilla, että nakkien päät tulivat aidon näköisesti rypytetyiksi.


Suosittelen näitä ruokia alkupaloiksi Kangaskorjaamon À la carte listalta


Tervetuloa jonottamaan Kangaskorjaamon idearikkaaseen ravintolaan

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitän. Ja osuvasti sanottu, maistuis varmaan teillekin :)

      Poista
  2. Niin hienoa kun joku viitsii tämmöisiä näperrellä! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, palaute on lapsilta niin ylistävää, että kannattaa nähdä näpertelyn vaiva. Nyt heillä ois toiveena mansikoita ja banaaneja, mutta ehkä mä jo luovutan.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.