tiistai 27. elokuuta 2019

Sadevaatteiden ompelu ja saumateipin käyttö

Vanha sadetakki repesi, ommellako uusi vai ostaa valmiina? Totta kai olin valmis kokeilemaan uutta ompeluprojektia, kun sadevaatekangaskin löytyi helposti. Seuraavaksi on tulossa roppakaupalla hyviä vinkkejä sadevaatteiden ompeluun. Saumateippi on sadevaatteiden hyvä ystävä. Saumateipin silittäminen saumoihin onnistui hyvin ja lopputulos oli vedenpitävä.

sadehousujen ompelu



Aikaisemmin en ole ommellut sadevaatteita tai käyttänyt saumateippiä. Yllätyin aivan itsekin miten nopeasti sadevaatteiden ompelu sujui. Sovitusmuutoksia ei tarvitse tehdä, koska sadevaatteiden kuuluukin olla väljiä. Suorilla ompeleilla vaan kappaleet yhteen, huolittelua ei tarvita, koska sadevaatekangas ei rispaannu. Välillä vierailu silitysraudan luokse, jotta saumateipit tulevat paikoilleen.

Ompelin ensin miehelle sadetakin ja -housut. Tässä vaiheessa olin jo innostunut sadevaatteiden ompelusta ja päätin jatkaa ompelemalla lapsille sadehousut. Uusien sadevaatteiden ansiosta pyöräily onnistuu nyt kelillä kuin kelillä. Nyt sateenvarjoa voi heittää kuin leppäkeihästä.

sadevaatteiden ompelu

sadeasun ompelu

Hyvät vinkit sadeasujen ompeluun


Jos mahdollista niin kannattaa valita sadeasujen ompeluun sellainen kangas, joka luistaa paininjalan alla. Tahmean kankaan vetäminen paininjalan alta on kuin kivirekeä vetäisi. Farkunsinistä sadevaatekangasta pystyin hypistellä ennen ostopäätöstä, löysin kankaan naapurikaupungin kangaskaupasta. Sen pinta on kangasmainen, joten sitä oli ilo ommella.

Vaaleanpunaisen tähtikuvioisen sadevaatekankaan tilasin Majapuulta. Ostopäätökseen vaikutti eniten kankaan pirteä väri. Kankaan saapuessa postilaatikkoon yllätyin miten pehmeältä sen nurja puoli tuntui, aivan kuin tavallista trikoota. Sadehousuja voi pitää vaikka ihoa vasten, niin pehmeää oli nurja puoli. Tätä kangasta oli aivan unelma ommella.

Vanhasta riekaleisesta sadetakista leikkasin palan taskunläpästä koeompeluun. Kyllähän sitä ompeli, mutta jouduin turvautumaan kaavapaperiin luiston parantamiseksi. Laitoin siis sadevaatekankaan kahden kaavapaperikerroksen väliin ja ompelun jälkeen revin kaavapaperit irti. Mutta onneksi housuissa ei montaa saumaa ollut.

Molempien lasten sadehousujen vyötärölle ompelin resorit, näin sain sadekankaan riitämään paremmin. Toisekseen vältyin kuminauhakujan ompelulta. Kuminauhakuja kun ommellaan oikealta puolelta, niin sadevaatekangas olisi tihkaissut paininjalan alla, resori luisti paremmin.

sadehousujen ompelu


Leikkasin miehen sadetakin hupparin kaavalla ja sadehousut collegehousujen kaavalla. Vertasin kaavojen mittoja vanhaan sadeasuun ja suurensin kaavaa riittävän väljäksi. Sadehousujen lahkeet ja hihat kannattaa tehdä hieman ylipitkiksi. Meillä on ainakin tarkoitus käyttää sadevaatteita pyöräillessä, joten ranteet eivät jää paljaaksi ja lahje pysyy hyvin kumpparin päällä.

Ripustuslenkin ompelin housuihin seuraavana päivänä, kun ne olivat olleet yhden päivän testikäytössä. Pysyvätpähän housut nyt naulakossa paremmin.

Tässä alla on sadehousujen leikkuusuunnitelma. Käytin kaavana Ottobre lehdestä 4/2017 Wanderer-ulkoiluhousujen kaavaa. Samalla kaavalla olin ommellut viime syksynä ulkoiluhousut. Muokkasin kaavasta sivusauman pois ja lisäsin 3 cm leveyttä lahkeeseen.

Sadehousujen leikkuu


Vanhasta sadetakista käytin selkäkappaleen ja hihat uudelleen sadehousuihin. Hihoista tuli hyvät lahkeet ja selkäkappale oli sopivan leveä haaraosaan. Sadehousuihin tuli sauma reiden päälle. Käänsin saumanvarat ylöspäin. Tällä niksillä pyrin siihen, että vesi ei valuisi saumasta housujen sisään. Näihin vanhan sadetakin riekaleista tehtyihin housuihin en laittanut saumateippiä mihinkään. Olikohan sadetakin kangas haurastumassa vai oliko takki tarttunut johonkin, kun se oli niin päässyt repeytymään. Joten en tuhlannut aikaani enkä materiaalia saumojen tiivistämisen, jos housut pian repeävät.

sadehousut sadetakista



Mitä on saumateippi?

Saumateippi on oikealta nimeltään sauman tiivistysnauha. Nauha on läpinäkyvää, joten se sopii kaikenvärisille materiaaleille. Nauhan leveys on 20 mm, leveän nauhan kanssa on helppoa toimia. Nauhan voi leikata myös puoliksi, jos arvelee kapeammallakin pärjäävänsä.

Sauman tiivistysnauha tarvitsee kiinnittyäkseen 70 - 80 asteisen silitysraudan. Silitysraudassa yksi piste vastaa noin 100 astetta, joten nauha kiinnittyy hyvin alhaisella lämpötilalla. Sadekankaan silityksen kesto kannattaa tarkistaa tilkulle ennen varsinaisen työn silitystä. Saumateipin päälle laitetaan leivinpaperi silityksen ajaksi suojaamaan kangasta. Nauha kiinnittyi tiiviisti, en saanut sitä repimällä irti. Irronneen saumateipin voi kuulemma silittää uudelleen, jos se ei ensimmäisellä kerralla tarttunutkaan.

Saumateipin toisella puolella on verkkomainen kuvio, joka asetetaan kangasta vasten. Läpinäkyvässä teipissä verkkokuvio näkyy molemmille puolille yhtä hyvin, joten minulla oli hankaluuksia erottaa saumateipin liimapuoli. Silitin nauhan päähän pienen palan kangasta. Siitä minun oli helppo tarkistaa aina uudelleen, että kumpikos puoli nyt silitetään sauman päälle.

Teippasin saumateipillä sadevaatteiden kriittisimmät saumat, ne jotka ovat suoraan taivasta kohden. Laitoin saumateipin sadetakin olkasaumoihin, hupun päälaen saumaan ja hihojen kiinnityssaumaan. Sadehousuista teippasin takahaarasauman, jos vaikka pyörän satula on märkä.

Ostin sauman tiivistysnauhan Ullakan verkkokaupasta, jossa sille hinnaksi tuli 1,75 €/ m.

Minulla jäi pätkä saumateippiä yli. Säästän sen ja kokeilen korjata rikkinäisiä kurahousuja. Katotaan miten onnistuu.

sauman tiivistysnauhan käyttö

Sauman tiivistäminen saumateipillä


Suorat saumat: Avaa saumanvarat. Laita saumateipin karkeampi puoli eli verkkokuvio kankaan nurjalle sauman päälle. Paina silitysraudalla leivinpaperin läpi muutaman sekunnin ajan.

saumateipin käyttö

Kaarevat saumat: Kaarevan sauman silittäminen auki saumateippiä varten on hankalampaa. Joten kehittelin omanlaiseni tavan, jossa saumateippi jää saumanvarojen väliin.

Taita saumateippi kaksinkerroin, karkeampi puoli eli verkkokuvio ulospäin. Aseta kaksinkerroin taitettu teippi sauman väliin taitereuna ompeleeseen päin. Asettele saumateippiä sauman väliin sitä mukaan kuin ompelet. Tarkoitus ei ole ommella saumateipin päälle, vaan ihan sen viereen. Silloin tällöin ompelin pari tikkiä saumateipin päältä, että se pysyy sauman välissä. Sulatin saumateipin sauman sisään, enkä avannut saumanvaroja. Kuvassa ompelen juuri hupun päälaen saumaa.

saumateippi kaarevaan saumaan

Hihan kiinnitysommel oli hankalin tiivistää saumateipillä, koska hihan pyöriö on kaareva toiseen suuntaa ja kädentie on kaareva toiseen suuntaan. Ompelin ensin kaksinkerroin taitetun saumateipin apuompeleella kiinni kädentielle. Apuommel osui aivan kankaan reunaan, mahdollisimman kauas teipin taitereunasta. (No tuossa kuvassa ommel jäi vähän kauaksi kankaan reunasta.) Sen jälkeen ompelin hihan kiinni kädentielle. Silitin ja kiinnitin saumateipin saumanvarojen väliin.

saumateipin ompelu


Kaarevaan saumaan saumateipin silittäminen voisi onnistua myös rullatun pyyhkeen päällä. Jokin muukin kuumuutta kestävä pyöreä esine auttaisi saumanvarojen silittämisessä auki. Toisekseen kaarevan sauman saumanvarat voisi  kaventaa ennen silitystä, jolloin  ne avautuisivat paremmin rypyttömästi. Kaarevaan saumaan saumateippi kannattaa silittää pienissä pätkissä, eikä yhtenäisenä nauhana. Tällaista mietin, mutta en vielä kokeillut.

Kokeneemmalta ompelijalta saatu vinkki: kaarevan sauman saumanvarat voi ohentaa ja silittää samaan suuntaan. Saumateippi silitetään saumanvarojen päälle jatkumaan kankaaseen asti. Näin saumasta tulee vesitiivis.


Ompelumoka


Olin jo ommellut koko sadetakin valmiiksi, kunnes huomasin, etten ollut jättänyt keskelle eteen napitusvaraa. Olin kyllä leikannut kankaasta napitusvaran, mutta ommellessa tulin vahingossa taittaneeksi keskietu kohdasta napitusvaran nurjalle. Näin ollen takki ei mennyt edestä riittävästi päällekkäin, jotta siihen olisi voinut neppareita laittaa.

Purkaako ja ommella uudestaan vai laittaako vetoketju. Purkaminen on pahasta sillä sadevaatekankaaseen jää neulanreiät näkyviin. Mutta miksi sadetakeissa ei ole vetoketjua, ei ainakaan niissä joita meidän eteisen naulakossa roikkuu. Meneekö vetoketjusta kosteus läpi. Vai onko vetoketju hankala ommella tahmeaan sadevaatekankaaseen.

Päätin ommella sadetakkiin vetoketjun. Asettelin etureunat aivan yhteen vetoketjun päälle, että sade ei pääsisi vetoketjuun asti.

sadetakin ompelu


Ompeluniksi: kuminauhanyörin ankkuri


Hupun kuminauhanyöriin ompelin "kankaisen ankkurin". Tämän ompeluniksin osaamisesta olen erittäin tyytyväinen. Kangaspalan sisällä kuminauhanyöri on u-kirjaimen muotoisella mutkalla. Ennen jytyytin ompelukoneella suoraa ommelta nyörikujan alkuun edestakaisin, että kuminauha ei karkaisi. Nämä edestakaiset ompeleet tietenkin näkyivät vaatteen oikealla puolella. Nyt edestakaiset ompeleet voi tehdä kolmiaskelsiksakilla kankaanpalaan eli ankkuriin. Kuminauhanyörin ankkuri kiinnittyy yhdellä ompeleella sauman väiin tai nyörikujan alkuun.

nyörikuminauhan pujotus


Tuliko sadevaatteiden ompelu itse edullisemmaksi?


Aikuisten sadeasu ainakin tuli edullisemmaksi itse tehden kuin ostaen. Kierrätysmateriaalista saa tosi halvalla sadevaatteita, mutta sitten niiden kestävyys onkin arvoitus. Nyt toivotaan parasta, että sadetakin riekaleista tehdyt housut kestäisivät käyttöä.

Farkunsininen sadevaatekangas, takki ja housut, koko M 2,8 m * 13,50 €/m = 37,80 €
Vaaleanpunainen sadevaatekangas housuihin, koko 140 cm 0,9 m * 23,90 €/m = 21,50 €
Vanhasta sadetakista housut, koko 128 cm 0 €
Saumateippiä kului 3 m * 1,75 €/m = 5,25 €

ompele sadehousut


Mihin sadekankaan tilkkuja voisi hyödyntää?


Sadevaatteiden ompelusta jäi yli leikkuusilppua, mitäpä niistä? Meillä olisi tarvetta kännykän ja kameran suojapussukalle. Lastenvaunujen sadesuojalle voisi myös ommella vedenpitävän pussukan. Kysyin lisää ideoita vedenpitävän kankaan hyödyntämiseen myös Instagramin stoorissa. Kiitos lukijoilleni ideoista, ne olivatkin oikein tarpeellisia ja hyödyllisiä. Tällaisia vastauksia sain: hanskat, repun sadesuoja, kassi hiekkalaatikkolelujen kuljetukseen leikkikentälle, uimapukukassi, vuori kosmetiikkalaukkuun. Nyt pidetään tuumaustauko ja suunnitellaan, kun ihan kaikkeen nuo kangastilkut eivät riitä.


Hyppäähän mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle.

8 kommenttia:

  1. Hienosti kuvattu (sekä kuvin että sanoin) ompeluprosessi. Olet taitava, kaavatkin tekaisit luovasti. Lopputulokset hienot ja käytännölliset. Respect. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kauniista sanoistasi LeenaS :) Ompeluharrastuksessa on ihanaa kun saa kaunista ja käytännöllistä aikaan. Alkuun saatoin vähän epäillä itsekin mitä tästä sadevaatteiden ompelusta tulee, mutta hyvin se sujui. Kannustankin kaikkkia muita kokeilemaan, sadevaattteiden ompelu on helppoa.

      Poista
  2. Loistojuttu! Kiitos vinkeistä, aion tehdä koiralle sadeviitan. Tuosta teipistä en ole kuullutkaan.Teflon teipit tai teflonjalka auttaa nihkeiden materiaalien ompelussa. Muovia ja nahkaa olen ommellut teflonjalalla ja molemmat materiaalit luisti hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle :) Onpa loistojuttu, jos vinkit pääsevät heti käyttöön. Tarkistin oman paininjalkavarastoni, siellä oli seitsemää sorttia muuta, mutta ei juuri tuota teflonpaininjalkaa. Tämä olisi ollut ensimmmäinen kerta kun olisin sitä tarvinnut. Mutta hyvä kun otit asian puheeksi, muut lukijat saattavat hyötyä tästä vinkistä :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitän ja kumarran :) Ei tämä oikeasti ollutkaan niin vaikeaa ommella sadeasuja, onneksi haastoin itseni. Ehdottomasti aion jatkossakin ommella sadevaatteet itse.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.