perjantai 11. lokakuuta 2019

Ompele säilytyspussukoita vauvan vaatteista

Kierrätysmateriaalista ommellessa luovuus saa kukkia ja ideat lennellä. Voi testata, mitäpä tulisi jos tekee näin tai onnistuuko noin. Kierrätysmateriaali ei aseta paineita onnistumiselle. Jos tulee hutiompelus, sillä voi heittää vesilintua. Tällä kertaa kierrätin ompelemalla vauvan pienet vaatteet säilytyspussukoiksi. Ompelin pussukoita vauvan bodysta, fleecetakista ja -housuista, haalarista ja potkuhousuista. Olipa vaatekappale mikä vaan, niin kyllä siitä yhden pussukan saa.

säilytyspussukan ompelu


Tässä eräänä päivänä mietin säilytysratkaisuja. Mihin laitetaan vauvan pieneksi jääneet vaatteet? Millaisessa säilytysrasiassa jalkapalloa pelaava ukkeli pysyisi tallessa palloineen? Näistä kahdesta mietteestä syntyi muistorikkaat vauvanvaatepussukat.

Minulla on taipumus kiintyä vaatteisiin. Paikkaan ja parsin viimeiseen asti. Kerään vintille säilytykseen vanhat vaatteet. Eikä niitä melkein puhki käytettyjä ja viime sesongin rytkyjä kukaan halua kirpparilla ostaakaan. Näissä pussukoissa vauvan vanhat vaatteet pääsevät hyötykäyttöön, samalla säilyvät muistot ja lelut varmassa tallessa.

Meillä on sovittuna jokaiselle lelulle oma paikkansa. Näin lasten on helppo siivota lelut paikoilleen. Lelut myös löytyvät helposti, kun ne ovat sovitussa paikassa. Eihän siinä ole mitään mieltä kaataa koko lelulaatikkoa yhtä esinettä etsiessä. Kankaisissa pusseissa pysyvät aakkoset ja hyrräpyssyt nipussa.

Keksin näille pussukoille toisenkin käyttötarkoituksen. Reissuun lähtiessä jokaisen perheenjäsenen sukat ja pikkarit voi lokeroida pakkaamalla ne omiin pussukoihinsa. Näin reissukassista löytyy helposti jokaisen omat vaihtovaatteet. Aikaisemmin olen yrittänyt laittaa perheenjäsenten sukat laukun eri nurkkiin, mutta arvaat varmaan ovatko ne siellä pysyneet.


Kierrätysompelua vauvan pienistä vaatteista


Fleecetakista leikkasin kädentien saumat ja kauluksen pois. Näin vartalo-osa kapeni, ja pussista tuli aika pieni. Fleecehousuista tuli kaksi pitkulaista pussukkaa. Se onkin juuri hyvä muoto suurennuslasille, nyt siihen ei tule lelulaatikossa naarmuja.


kierrätysompelu idea


Tässä on fleeceasu alkuperäismuodossaan.
Kierrätysompelua


Bodysta leikkasin neppariosan pois. Pepun puolelta sain sopivan tilkun,  jonka ompelin pääntielle. Jätin hihat paikoilleen ja suljin ne ompelemalla oikealta puolelta. Bodyn helmaan ompelin nyörikujan.

Tänne bodysta ommeltuun pussukkaan pakataan jo superpalloja.

Bodysta pussukaksi


Ankkurikuvioinen vauvan haalari on jo niin vanha, että se on ollut miehelläni kotiintuloasuna synnytyslaitokselta. Haalarissa on muuten ylipitkät lahkeet, onkohan siihen aikaan vauvojen jalat olleet pidempiä. Ratkoin vetoketjun irti keskeltä edestä ja ompelin sen uudelleen paikoilleen lahkeiden alkamiskohtaan. Kauluksen ja pätkän hihan pyöriötä jätin paikoilleen. Tilkuista ompelin pienen pyöreän pussukan.

Tasapuolisuuden vuoksi tuunasin myös omat vanhat potkuhousuni pussukaksi. Leikkasin lahkeet irti ja sommittelin lahkeista jatkopalat kainaloiden kohdalle. Loput lahkeesta käytin nyörikujan ompeluun.

Pussukoiden ompelu


Tässä on haalarit ja potkuhousut ennen tuunaamista.
Kierrätysompelua _2


Katsotaanpa miten nämä pussukat riittävät vai ommellaanko pian lisää.


Pussukoihin tuli siis nyörikuja. Joten vinkkaan, että tässä on nopea tapa kiertää nyöriä ompelukoneen puolaustapin avulla.

Aikaisemmin tuunasin vauvan pienistä bodeista jatkopalat paitoihin, Tällä ompeluniksillä epäkäytännölliset paidat muuttuivat bodeiksi.

Vauvan vaatteista saa myös pehmeitä kestovanulappuja. Tässä on saumuriniksi miten ommella täydellisen pyöreät kestovanulaput helposti ja nopeasti.


Hyppäähän mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle.

4 kommenttia:

  1. Hih, sinä kyllä keksit aina kaikkea kivaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon Pikku Akka. Näitä oli mukava ommella ja vielä mukavampi käyttää. Sai kerrankin ommella vähän sinne päin, eikä viivainta tai kaavoje tarvinnut ollenkaan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Piristävän kokoiset kiitokset Sinulle Raisa :) Näillä vauvanvaatepussukoilla onkin nyt ratkaistu monta säilytyspulmaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.