perjantai 15. marraskuuta 2019

Sujuvampaa ompeleiden ratkomista

Ompelen paljon, se tarkoittaa että joudun ratkomaankin ompeleen silloin tällöin. Myös vaatteiden korjausompelussa on hyötyä, että osaa purkaa saumat tehokkaasti. Ratkominen on tylsää, mutta ehkä näistä seitsemästä ratkomistavasta löytyy apua, jotta ratkominen on sujuvampaa ja siedettävämpää.

Ratkominen


Farkkujen lahkeen sauman ratkoin auki alle kolmessa minuutissa, vaikka siinä on koristetikkaukset. Polvessa olevan reiän paikkaaminen onnistuu parhaiten, kun ratkoo lahkeen sivusauman auki. Työnsin vain ratkojan pallopään sauman sisään ja työnsin ratkojaa ommelta vasten. Kerron enemmän tästä ratkomistavasta kohdassa 6.



Neljä ensimmäistä ratkomistapaa sopivat saumuriompeleen purkamiseen. 

Saumuriompeleen ratkomisessa on hyötyä, kun osaat tunnistaa erilleen neulalangat ja siepparilangat, sekä mitä reittiä ne kulkevat. Tunnistamista voi harjoitella pujottamalla saumurin jokaiseen lankatappiin eri värisen langan. Ratkomista voi harjoitella myös säätämällä tikin pituuden pidemmälle, se auttaa  lankojen erottamisessa.

Minulla on näissä kuvissa siniset neulalangat, oranssi lanka yläsiepparissa ja ruskea lanka alasiepparissa.

Vinkki: Eriväristen lankojen avulla näkyy hyvin onko saumurin tikki tasapainossa ja mitä lankaa kannattaisi kiristää tai löysätä.

1. Saumuriompeleen ratkominen langoista vetämällä


Aloita purkaminen ompeleen siitä päästä, johon ommel loppui, muuten tämä niksi ei toimi. Nyppää ratkojan avulla esiin neulalangat. Tarkista että neulalangat tulevat juuri samasta tikistä nyppäistyksi. Nipistä neulalangat etusormen ja peukalon väliin. Ota siepparilangat toiseen käteen erilleen eri sormien alle. Pidä langat tiukalla, kiskaise kevyesti neula- ja siepparilankoja vuorotellen. Ommel purkautuu takaperin aivan samoin kuin esim. virkattu ketjusilmukkaketju.

Opin tämän purkamistavan facebookin ompeluryhmässä taitavalta ompelijalta. Kiitos Kaija A. Hän oli miettinyt, että jos kerran ketjutikkikin purkautuu langan päästä vetämällä, niin saumuriompeleen pitäisi myös purkautua samoin.

Tässä on video saumuriompeleen purkamisesta Kangaskorjaamon fb-sivulla.

Saumuriompeleen ratkominen

2. Leikkaa siepparilankojen lenkit pois


Kuvassa on violetti nuoli osoittamassa mistä kohden olen leikannut langat poikki. Leikatessa syntyy aivan pientä lankasilppua. Tarkoitus ei ole leikata kangasta, vain kankaan reunan yli menevät siepparilangat. Leikkaamisen jälkeen kankaat nykäistään irti toisistaan.

Huomioi, että trikookankaan reuna venyy aaltoilevaksi kun saumuriommel nykäistään irti. Venyneen reunan voi yrittää palauttaa kuosiinsa silittämällä höyryllä. Paksumpi trikoo tai collegekangas kestää nykäisyn paremmin. Kun ompelee uuden sauman, niin trikoota kannattaa hieman syöttää eli saumurin diffiä voi laittaa suuremmalle.


Saumuriompeleen purkaminen


3. Katkaise neulalangat ja vedä ne irti


Neulalangat voi katkaista esim. 5-10 cm välein ja kiskoa ne yksitellen irti. Kankaasta riippuen väli voi olla pidempikin. Aloita nyppäämällä neulalanka esiin ratkojan kärjellä. Samaan aikaan kun vedät neulalankaa niin poimuta kangasta, ikään kuin röyhelöä tehdessä. Kun saat kiskottua neulalangat pois työstä, niin siepparilangat purkautuvat kuin itsestään. Ja mikä parasta tästä ei tule yhtään lankasilppua.

Tällä videolla puran saumuriompeleen neulalangoista vetämällä.


Pura saumuriommel


4. Leikkaa ommel eli saumanvara kokonaan pois


Saumuriompeleen leikkaaminen kokonaan pois on eniten käyttämäni purkamistapa sen helppoutensa ansioista. Tässä tavassa kuitenkin vaate tai tekstiili pienenee saumanvarojen verran. Tätä purkamistapaa voi käyttää vain väljissä vaatteissa kuten esim. collegehousuissa.



Näitä seuraavia ratkomistapoja käytän erityisesti ompelukoneen suoran ompeleen ja joustamattomien materiaalien kanssa. Mutta ehdottomasti näitä kannattaa kokeilla myös saumuriompeleellekin.


5. Revi, toisin sanoen riuhtaisuratkonta


Paksummat kankaat kestävät repäisyn. Tee ratkojalla noin 2 cm aloitus. Ota sen jälkeen tiukka ote kankaista ja repäise ne erilleen. Olen ratkonut näin tyynyliinoja ja farkkuja. Kankaan ja ompeleen laadusta riippuu miten sauma aukeaa repäisemällä, joten suosittelen testaamaan ensin lyhyellä pätkällä. Joustaviin kankaisiin en tätä tapaa suosittele venymisen takia.

Erään kerran ratkoin R-collectionin anorakin housuja. Puoleen väliin lahjetta repäisy meni hyvin. Polven kohdalla kangas oli varmaan hapertunut, siihen tuli komea palkeenkieli. Olin pienentämässä kirpparilta ostettuja housuja aikuisten koosta lasten kokoon, joten sain pelastettua tilanteen tekemällä polvipaikan.

Viimeksi ratkoin farkkujen vyötärökaitaleen kokonaan irti repäisemällä. Aikaa kului n. 2 sekuntia. Tämä on todella nopea tapa.

Tästä voit lukea lisää miten ratkoin vyötärökaitaleen auki ja korotin farkkujen vyötäröä 5 cm:llä.


Ompeleen purkaminen


6. Hyödynnä ratkojan punainen pallopää ja työnnä ratkojalla sauma auki


Ratkojan palloterä ujutetaan ompeleen alle. Jos ratkojan terävämmän pään työntäisi ompeleen alle, niin terä rikkoisi kankaan. Kun käyttää tuota pallopäätä apuna, niin ratkoja luistaa eteenpäin. Pidä kankaat suorassa ja tiukalla, näin vältät palkeenkielet.

Olen käyttänyt tätä tapaa esim. vetoketjujen ratkomiseen ja housun sivusaumojen ratkomiseen, kun paikkaan polvia.

Vinkki: Tarkista ratkojasi kunto, onhan terä vielä terävä. Ommel ei katkea tylsällä terällä

Kuvasin videon miten käytän ratkojan pallopäätä hyödyksi.

Ratkojan käyttö

7. Ompeleen purkaminen poimuttamalla


Kisko lankaa niin että kangas poimuttuu. Siirrä poimutusta eteenpäin ja kisko lankaa lisää. Kun poimut saa vedettyä koko ompeleen läpi, niin lopulta sieltä tulee koko lanka ulos.

Vinkki: Langankireydestä riippuen ommel voi olla helpompi purkaa yläpuolelta tai alapuolelta, joten kokeile molemmin päin.

Minä teen usein niin että katkaisen ylälangan n. 10 cm kohdalta ja vedän sen ulos. Sitten käännän kankaan toisin päin. Siellä on uusi langanpää odottamassa, eikä minun tarvitse kaivaa sitä esiin. Katkaisen alalangan 10 cm päästä ja vedän sen ulos. Jatkan sauman purkamista puolta vaihdellen loppuun asti.

Ompeleen ratkominen



Vältä purkamista, harsi ompelukoneella


Voit säätää ompelukoneen piston pituuden numerolle 5. Pitkällä piston pituudella saa tehtyä harsintaommelta. Ompelukoneen harsintaompeleen voi purkaa kiskomalla lankaa niin että kangas poimuttuu. Tämä ratkomistapa kuvattiin yllä kohdassa numero 7.

Harsiminen vähentää purkamisen tarvetta. Harsimalla kankaat pysyvät hyvin paikoillaan ompelun ajan, eikä tule ommeltua huti. Aina ei ole edes välttämätöntä purkaa harsintaommelta, vaan se voi jäädä uuden ompeleen alle. Harsimalla vaatteen saa kasattua sovitusta varten. Jos vaate tarvitsee sovitusmuutoksia, niin harsintalangat on helpompi purkaa vaatteesta kuin oikea ommel.


Miten poistat lankasilpun?


Ratkomisessa tulee pientä lankasilppua. Siihen voi ottaa avuksi teippirullan, imurin tai pyyhekumin. Pyyhekumia käytetään lankasilpun poistamiseen ihan samalla lailla kuin tekstin pyyhkimiseen. Pyyhekumilla sivellään ratkotun ompeleen päällä. Lankanöyhtä tarttuu pyyhekumiin ja irtoaa kankaasta. Olen huomannut että mitä kovempi pyyhekumi, sitä paremmin se toimii tässä tarkoituksessa.

Aikaisemmin poistin lankanöyhdän teippiharjalla. Mutta kun ratkoo paljon, niin teippirulla kuluu loppuun, eikä sitä muista ostaa kaupasta lisää. 

Langanpätkien poistaminen


Avasin nyt Instagram tv:n. Ensimmäisen jakso käsittelee juurikin ratkomista. Minua kiinnostaa kovasti harjoitella videoiden tekemistä. Sainkin juuri uuden älypuhelimen, jolla on kätevää tehdä videoita. Tähän asti olen pärjännyt hyvin ihan tavallisella kapulakännykällä, jossa on toiminut tekstiviestit ja puhelin. Jatkossa pyrin kuvailemaan IG-tv:een kaikkea  kivaa ja hyödyllistä käsityöohjetta.

Hyppäähän mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle.

6 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä, kiitos! Tuota kyllä kokeilen kun pitää polvesta korjata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näillä ratkomisvinkeillä tulee tartuttua paikkaamiseenkin tarmokkaammin, kun lahkeen sivusauman ratkomisen voi hoitaa suit sait alta pois.

      Poista
  2. Loistavat vinkit! Näihin palaan, kun iskee tarve purkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Kati. Mahtavaa kun tykkäsit. Toivottavasti ei tarvitse ihan ehti purkaa, mutta jos kuitenkin tarvitsee niin sujuvaa purkamista!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti näistä vinkeistä on iloa. Kun paljon ompelee ja korjaa vaatteita, niin siinä samalla ovat ratkontataidotkin tarpeen.
      Viime aikona on tullut ratkottua kaksoisneulaompeleita, niitä ei tässä listauksessa vielä olekaan. Eli kaksoisneulaompeleen olen saanut helpoiten ratkottua, kun katkaisen nurjalla siksaklangan tasaisin välimatkoin. Kun ensin kiskon nurjalla olevan siksaklangan irti pätkissä, niin sitten oikean puolen langat lähtevät itsestään.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.