keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Naamiaisasu palomiehelle

Kun lapsi ompelee itse, niin lopputuloksena on tällainen naamiaisasu palomiehelle. Palomiehen happisäiliöihin suunnittelimme toiminnallisia yksityiskohtia. Tutustu myös vinkkeihin, miten lasta voi ohjata ompelussa.

palomiesasu ompelu



Olen ylpeänä seurannut lapsemme kehittymistä ompelussa. Viime vuonna ompelimme yhdessä automaton. Tänä vuonna teimme palomiehen asun, johon kuuluvat housut ja happisäiliöt. Ompeluprojektit ovat olleet haastavia ja aikaa vieviä. On mukava huomata, että 7-vuotiaan lapsen pitkäjännitteisyys on silti riittänyt ja pala palalta ompelutyö on valmistunut. Lapsi on ommellut kaiken itse, minä olen nuppineulannut. Kankaiden leikkaamisen teimme puoliksi.

Ompele palomiesasu


Palomiehen naamiaisasu kierrätysmateriaaleista


Leikkasimme minun vanhan hameeni housuiksi. Hyödynsimme hameen taskut sellaisenaan, joten niitä ei tarvinnut erikseen ommella. Koska kangas ei olisi muuten riittänyt, niin polviin ommeltiin keltaiset kaitaleet. Housujen vyötäröllä on kuminauha, ja nappi vain koristeena.

Kierrätysompelu

Happisäiliöt ovat fleecekankaalla päällystettyjä etikkapulloja. Meillä käytetään pyykinhuuhteluaineena etikkaa, joten pulloja kertyy tasaiseen tahtiin.

Aiheen vierestä kerron, että pyykkietikan käyttäminen on tosi helppoa. Lorautan vain todella vähän etikkaa suoraan pullosta pesukoneen huuhtelusäiliöön. Tämä huuhteluaine on ollut käytössämme pian kymmenen vuotta.
Palomiesasu happisäiliö

Happisäiliöiden toiminnalliset yksityiskohdat


Happisäiliöiden yläreunassa poimutimme kankaan nappien alle, jotta saimme siistin lopputuloksen. Samalla napit toimivat kytkiminä. Lisäksi nappien alle leikkasimme soikiomaisen palan muovirasiasta sulkimeksi. Suljin on ommeltu niin, että se pääsee pyörimään ympäri napin alla.

Palomiesasu happisäiliö


Happisäiliöiden pohjasta löytyy vielä salainen nappisäädin.

Palomiesasu happisäiliö


Kierrätimme vanhan pyöräilykypärän hihnat ja soljen happisäiliön olkaimiksi. Muoviletku on apteekista. Alun perin lääkäri määräsi puhaltamaan letkun läpi vesipulloon, jotta lima irtoaa keuhkoputkesta. Hetkeen letkulle ei ole ollut tarvetta, toivottavvasti ei heti tulekaan. Letku on pehmeää ja sen läpi pystyi ommella silmäneulalla nepparin. Nepparin avulla letkun voi vaihtaa happisäiliöstä toiseen.

Palomiesasu happisäiliö


Lapsen ompelun ohjaaminen 


Lapsi on ommellut huolellisesti naamiaisasunsa ja erityisesti tikkaukset ovat tulleet tarkasti oikeille paikoilleen. Tikkauksia on sekä housuissa polvivahvikkeissa että happisäiliön oransseissa raidoissa. 

Kun annan lapselle ompeluohjeita, niin kerron aina mihin kohtaan hänen tulee ohjata kankaan reuna.
  • Ommellaanko 1 cm saumanvaralla pistolevyn viivaa pitkin. 
  • Vai seurataanko paininjalan reunaa tai paininjalan varpaiden lovia. 
  • Olemme hyödyntäneet myös neulan aseman säätämistä sivuttaissuunnassa.
  • Olemme teipanneet ompelukoneen työtasoon teipin, jota pitkin kankaan reunan tulisi kulkea. 
  • Olemme pujottaneet ompelukoneen vapaavarren ympäri kuminauhan, jota pitkin ohjata kankaan reunaa. 

Ompele palomiesasu




Tästä löydät lapsen aikaisemman ompeleman automaton, jossa on paljon toiminnallisia yksityiskohtia.

Tämä postaus käsittelee tarkemmin miten lapset voivat ommella ompelukoneella turvallisesti esim. sormisuojan ja puolinopeuden avulla.

Lisää vinkkejä naamiaisasujen ompeluun:


Hyppää Kangaskorjaamon matkaan, niin saat uudet ompeluniksit käyttöösi heti tuoreeltaan.

8 kommenttia:

  1. Oi miten upealta näyttää, niin hieno asuste ja kivaa kierrätystäkin samalla♥ Aurinkoista, ihanaa vappuaattoa ja leppoisaa vappua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos iloisista terveisistäsi. Varsinkin naamiaisasuihin tykkään käyttää kierrätysmateriaaleja, jos asut jäävät kertakäyttöisiksi, niin ei harmita paljoa materiaalin tuhlaaminen.

      Poista
  2. On kyllä hieno vappuasu! Kyllä lapset osaavat, kun heille antaa mahdollisuuden.
    Tuo etikka-asia minua kiinnostaa. Miksi siis käytät etikkaa huuhteluaineena? Minä en käytä mitään huuhteluainetta. En siis tiedä, miksi sitä pitäisi käyttää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tosi hyvin kiteytetty. Mahdollisuuksien antaminen lapselle on tärkeä tapa harjoitella uusia taitoja. Kun vain itse muistaisi myös luopua ajatustavasta "minä teen tämän, niin tulee äkkiä". Tätäkin naamiasasua katsoin monta kertaa ompelupöydän nurkalla ja mietin, että teenkö loppuun, mutta onneksi maltoin mieleni.

      Hyvä kun kysyit pyykkietikasta. Minäkään en käytä tavalliseen pyykkiin huuhteluainetta. Mutta kestovaipoista lähtee hajut paremmin, kun huuhteluaineena on etikkaa. Eli etikkaa voi lisätä huuhteluainelokeroon, jos on haisevaa pyykkiä esim. hikiset treenipaidat tai ne kestovaipat.

      Poista
    2. Minä aina aika ajoin pesen treenivaatteet ihan 60 asteessa (tai joskus jopa 95 asteessa). Hyvin ovat kestäneet ja pysyneet raikkaina, vaikka pesusuositus onkin 40 astetta. Joskus takavuosina käytin huuhteluainetta tuoksun vuoksi, mutta kun astmauduin, jätin kaikki tuoksut pois. Olen huomannut, että kun pesuaine on sekä zeoliititonta ja hajusteetonta, pyykistä tulee raikkaan tuoksuista. Ja kyllähän sekin vaikuttaa kuinka ilmavasti pyykit voi kuivattaa vai rummuttaako ne. Minä pyrin kuivattamaan mahdollisimman paljon ulkona.

      Poista
    3. Meillä on näköjään samanlaiset pyykinpesumieltymykset. Useimmin pesen pyykit 60 asteessa kuin 40 asteessa. Olevinaan tahratkin lähtevät näin paremmin. Väljän ja nopean pyykkien kuivattamisen olen myös huomannut vaikuttavann vaatteiden hajuun.

      Poista
  3. Upea asu! Hienosti hyödynnetty taas kierrätysmateriaaleja. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ja peukutuksesta :) Iloa ja hymyä sinullekin tulevaan viikkoon.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.