perjantai 22. maaliskuuta 2019

Käsityötarvikkeiden ja kankaiden hamstraamisessa on hyvätkin puolensa

Samalla kun ompelin pyjamaa, mietin oman kangasvarastoni järkevyyttä ja onko käsityötarvikkeiden hamstraaminen enemmän hyödyksi vai haitaksi. Ensimmäiseksi tulin siihen tulokseen, että kaikki kauniit kankaat, jos ei tiedä mitä niistä tekisi, kannattaa ommella pyjamaksi. Käytämme pyjamaa noin kolmanneksen päivästä, joten miksipä sitä ei ompelisi jostain kivasta kuosista ja miellyttävän tuntuisesta kankaasta. Mutta jos sinulla onkin "ei niin silmää miellyttävä" kangas, niin tee siitäkin pyjama, nukut todennäköisesti silmät kiinni.

pyjaman ompelu

Alun perin sain tämän Mikki Hiiri -kankaan ystävältäni. Hän oli aikonut ommella siitä pyjaman, mutta suunnitelma oli jäänyt toteutusta vaille. Hän antoi kankaan minulle ja se unohtui hetkeksi kangaskaappiini. Nyt ompelin kankaasta pyjaman samaisen ystäväni lapselle. Kangas on pehmeää interlockneulosta. Interlockneulos palautuu venytyksestä huonosti, koska siinä ei ole elastaania, joten polvipussit ja kyynärpääpussit jäävät helposti näkyviin. Univaatteeseen tällainen kangas sopii mainiosti.

Pyjaman oli tarkoitus olla kokoa 104 cm, mutta housujen lahkeisiin taisi tulla hieman liikaa kasvunvaraa. En halunnut jättää 5 cm soiroa kankaasta yli.

ompele yöasu


Kässähamsterihaaste 2019


Lumisiivet ja Craft Candidate blogit ovat yhdessä järjestäneet Kässähamsterihaasteen. Haasteen tarkoitus on houkutella käyttämään kangaskaappien perälle jemmattuja kankaita ja keventää lankakoreja kaikilla mahdollisilla tekniikoilla. Tämä baseball-pallon sisällä oleva Mikin musta nenä taitaa olla jopa uudestaan muotiin tulevaa nostalgista ysäriä. Samalla kun ompelin, mietin miksi niin monet hamsteroivat kankaita ja käsityötarvikkeita.

Käsityötarvikkeiden hamsteroinnissa on myös hyvätkin puolensa. Reilun kokoisen kangasvaraston kerääminen mahdollistaa harrastamisen. Väitän että jokaisella meillä on oma erityinen harrastuksensa, joka tarvitsee asiaan kuuluvat välineensä. Ei ne laskuvarjohyppääjätkään tule taivaalta alas ilman kunnon varjoa tai kuorolaulajat esiinny ilman nuotteja.

Ilman käsityötarvikkeita olisi hankala harrastaa. On helppoa ommella työ valmiiksi asti, kun sopivan sävyinen jatkopala paidan helmaan löytyy kangaskaapista. On näppärää ommella säänmukaista vaatetusta, kun ulkoilukankaat ja shortsikankaat ovat valmiina kaapissa. Olen kiitollinen mummini keräämästä isosta nappi- ja vetoketjuvarastosta. Nyt minun ei tarvitse tilata jokaista nippeliä erikseen verkkokaupasta, kun naapurikaupungin kangaskauppa kun otti ja kuoli.

unipaita

Toisekseen alennukset kannattaa hyödyntää. Esimerkiksi merinovillakangasta olen ostanut alennuksesta metritolkulla, kun on sopivasti kohdalle sattunut. Oletko kuullut sananlaskun aika tavaran kaupitsee? Kun kuluu paljon aikaa, tarvitaan paljon kangasta. Monta talvea on vielä tulossa, tarvitaan  niitä merinovillaisia pitkiksiä. Erityisesti olen kiintynyt satuaiheisiin kankaisiin, niitä ostan kun kahdalle sattuu, olivat alennuksessa tai ei.

Kun tilaan verkkokaupasta, yritän tilailla samoilla postikuluilla muutakin tarpeellista. Jos ompelen tuotteen alusta loppuun asti itse, niin haluan tehdä sen huolella. Haluan sävyyn sointuvat nyörit ja napit. Sopivan kokoinen, joka tässä tapauksessa tarkoittaa runsasta, käsityötarvikevarasto mahdollistaa värien yhdistelyn ja luovuuden.

Pidän kirjanpitoa ompelemistani ja ostamistani metreistä. Näin kangasvarastoni ei kasva aivan holtittomasti. Viime vuonna ompelin 28,75 m uutta pakasta vedettyä kangasta. Kangasostoja puolestaan on kertyi 14,35 m. Jos käsityövaraston suuruus käy ahdistamaan niin silloin kirpputorit ovat hyviä paikkoja kierrättämiseen. Tai kuten minun tapauksessani voi ystäviltäkin kysellä jos hänellä olisi tarvetta kangaslahjoitukselle.


Terveisin kolmannen polven käsityöhamsteri. Voit seurata kuinka hyödynnän käsityövarastoani

12 kommenttia:

  1. Tosi hyviä ajatuksia hamstrauksesta ja kangasvarastoista! Mulla ongelmana on lähinnä kankaat jotka olen ostanut jotain tarkoitusta varten, mutta ompelu on jäänyt. Kun aikaa kuluu, ajatuskin valmiista vaattesta unohtuu. Näitä jemmattuja kankaita olenkin jo muutaman saanut ommeltua valmiiksi vaatteksi. Ja hyvä oivallus kaikenlaisten kankaiden sopivuudesta pyjamaksi! Ja kiva tuli valmiista pyjamastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kati :) Ihan samoja kankaita täälläkin on unohtunut hyllyyn. Kun kuluu paljon aikaa, niin unohtaa vielä paljon enemmän :D Mutta toisaalta kun unohtuneen kankaan löytää ja keksii sille uudestaan käyttötarkoituksen niin saakin kankaasta taas aivan uuden ilon.

      Poista
  2. Kyllä totta, on siinä puolensa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovuus tarvitsee materiaalia työstämiseen ja toisinpäin :) Jemmatun kankaan ompelusta taitaa saada kaksinkertaisen ilon.

      Poista
  3. Mullakin löytyy paljon erilaisia pyjamakankaita. :D Ja kauniit pyjamathan auttaa pyjamapäivän pitämisessäkin, kun ei tee edes mieli vaihtaa päiväkamppeita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olet asian ytimessä :) Meidän 3-vuotiaalle on usein pyjamapäiviä tai -aamuja, hän itsekin sanoo ettei halua päivävaatteita kun yöasu on niin pehmeä. Kyseinen pyjama on tehty luomupuuvillaneuloksesta, jota ostin Ikasyrilta aikoinaan alesta metritolkulla ja kahdesta väristä. Mutta nyt sekin kangas on jo ommeltu.

      Poista
  4. Minullakin on aikamoinen varasto kaikenlaisia tarvikkeita, ikivanhoja nappeja, hakasia, vetoketjuja ja vaikka mitä jo edesmenneidenkin ihmisten vanhoja varastoja sekä niitä, mitä itse poisheitetyistä vaatteista vaikka leikkaan irti. Siinä on se hyvä puoli, että yleensä löytää heti kotoa, mitä tarvitsee mutta huono puoli on, että minulla ei ole enää oikein tilaa säilytellä ihan kaikkea. Toivoisin pääseväni johonkin järkevään välitilaan nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä käsityötarvikkeiden hamstraamisen säilytysongelmista puhutaankin enemmän. Siksi halusin valita kirjoitukseeni toisen näkökulman. Sanoisin, että järkevään välitilaan käsityötarvikkeiden määrässä pääsee nopeasti luopumalla, kierrättämällä ja lahjoittamalla.

      Poista
  5. Yksi rakkain aarteeni on mummun vanha nappilaatikko. Sieltä on vuosien ajan löytynyt nappi ihan joka tarpeeseen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä mummin napit ovat varmasti aarteita, minullakin niitä on. Säilytän nappeja käsityötarvikehyllyssä lasipurkissa, niin ovat esillä ja muistuttamasa mummista. Ja jos sieltä nappilaatikosta ei löydy sopivan väristä nappia, niin sen voi päällystää sopivan värisellä kangastilkulla :)

      Poista
  6. Totta! Minun surmani on kankaat, niitä on tullut jemmattua hippasen liikaa, vähempikin riittäisi, mutta tuon mainitsemasi kangaskaupan loppumisen myötä olen joutunut aloittamaan hamstraamisen ihan eri tavalla kuin ennen. Nyt minun pitää siis miettiä erityisesti erilaisia ompelutarvikkeita ja yrittää ostaa aina kun mahdollista niin tarpeeseen kuin tulevaa ennakoiden, sillä muuten tämä harrastus loppuu lyhyeen. Onneksi joissain nettikaupoissa on jo melko hyvät valikoimat, ettei aina tarvitse ihan joka nippelinappelia tilata eri kaupasta ja maksaa monia postikuluja. Että todellakin, hamstraamisessa on puolensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samoja ajatuksia sinulla tuntuu olevan kuin minulla. Varsinkin tulevaa ennakoiden pitäisi tilailla ompelutarvikkeita. Se on aika tylsää jättää vetoketjua tms. vaille valmis työ odottelemaan verkkokauppatilauksen saapumista. Nyt mulla odottelee parikin työtä kristallimuovin hankkimista. Taitaa keskeneräisten laatikko paisua aika suureksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa takuuvarmasti. Palautteen ja kysymykset otan myös ilolla vastaan.