tiistai 24. lokakuuta 2017

Tee itse vinonauhaa

Tämä on parhain keksintö sitten ompelukoneen. Silmäneulan avulla voit silittää puuvillaisesta kangassuikaleesta käyttövalmista vinonauhaa.

Jokaiseen ompelutyöhön löytyy nyt sopivan sävyinen vinonauha, kun sen voi itse silittää samasta kankaasta. Kun silität vinonauhat itse, voit myös iloita kuviollisista vinonauhoista. Jos vinonauhan tarve iskee silloin kun kaupat ovat kiinni, niin silmäneula vain apuun.

Vinonauhan valmistaminen itse:

1. Leikkaa puuvillakankaasta n. 4-4,5 cm leveitä suikaleita täysvinoon. Vinonauhan leveyttä voit muuttaa tarpeesi mukaan.  Voit kokeilla myös muitakin materiaaleja kuin puuvillaa esim. solmimisnauhoiksi tai nyöreiksi.

vinonauhan leikkaaminen


2. Kiinnitä silmäneula silitysalustaan siten, että silmäneulan alle jää reilu 2 cm tilaa. Taittele vinonauhan reunat keskelle ja pujota nauha silmäneulan alta. Silitä aloituskohtaan taitteet.

vinonauhan valmistaminen



4. Anna silitysraudan olla paikoillaan silmäneulan vieressä vinonauhan päällä. Asettele ja taivuta toisella kädellä vinonauhan reunoja keskelle päin. Toisella kädellä kiskot valmista vinonauhaa silitysraudan alta.

vinonauhan silittäminen


Kangaskorjaamon fb-sivuilta löytyy video vinonauhan silittämisestä silmäneulan avulla.

Vinonauhoihin voi hyödyntää pienet tilkutkin. Itse en pidä tarkkaa suuntaa siitä, että vinonauha on leikattu juuri täysvinoon. Leikkelen miten kankaasta parhaiten riittää, eikä tule turhia hukkapaloja. Suoran reunan kanttaamisessa ei olekaan niin väliä miten "vinonauhan" langansuunta menee, mutta kaarevissa ompeluissa olisin tarkempi langansuunnan kanssa. Täysvinoon leikattu vinonauha muotoutuu ja venyy paremmin reunan mukaan.

Vinonauhaa jatketaan leikkaamalla nauhan pää 45 asteen kulmaan. Nauhan päät ommellaan yhteen 0,5 cm saumanvaroilla ja saumanvarat silitetään auki. Samalla lailla yhdistetään vinonauhan alku ja loppupää ompelutyössä yhteen.

Vinonauhan jatkaminen


Niksit vinonauhan ompeluun ja siistiin päättelyyn voit käydä lukemassa Evil Dressmaker blogista.

Anna silityslaudan jäähtyä välillä, jos aiot silittää pitkästi. Muuten on vaarana, että silityslaudan suojus palaa. Minulla on silitysraudassa silikoninen suoja, joka suojaa silitysalustaa liialta kuumuudelta. Voin silittää kaiken materiaalin kolmella pisteellä ja täydellä höyryllä. Silitysraudan suojaa käyttämällä on melkein mahdoton polttaa mitään kangasta.


Vinonauhalle löytyy monia käyttötarkoituksia:


Tervetuloa seuraamaan Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Jämälankakeristä koriste katuharjalle

Tarpeettomat jämälankakerät saivat uuden elämän katuharjan koristeena. Samaan työhön hyödynsin lanka-arkussani pyörineet isoäidinneliöt.


Jämälankaidea


Ystäväni lahjoitti minulle kasan isoäidinneliöitä muutama kuukausi sitten, jos minulla olisi niille käyttötarkoitus. Aluksi ajattelin purkaa nuo virkatut tilkut ja virkata purkulangasta katuharjan varteen koristeen. Oivalsinkin, että koriste on vielä koristeellisempi, jos käytänkin isoäidinneliöt sellaisenaan. Tässäpä on samalla hyvä kierrätysvinkki kaikille väkertämilleni mallitilkuille ja neuletiheystilkuille. Tarpeettomiahan ne ovat, mutta en ole raaskinut heittää niitä poiskaan.


hyödynnä virkatut ja neulotut mallitikut

Tämä on helppo käsityö pitää mukana. Mittasin että harjanvarsi on samanpaksuinen kuin etu- ja keskisormeni yhteensä. Jos sormeni mahtuivat virkatun tuubin sisälle, niin silloin sinne mahtuisi katuharjan varsikin. Välillä lisäsin silmukoita, kun virkkasin ohuella langalla ja välillä kavensin silmukoita, kun virkkasin paksulla langalla. Tällä sorminiksillä tuubi pysyi kokoajan samanpaksuisena. En kiinnittänyt virkattua tuubia mitenkään harjanvarteen, joten tuubi saa olla malliltaan napakka, niin se pysyy paikoillaan.

virkattu katuharjan koriste


Punaisia jämälankakeriä en tällä kertaa käyttänyt virkkaamiseen, sillä aikaisemmin lahjaksi tekemästäni katuharjan koristeesta pikkulinnut ovat käyneet napsimassa punaiset kohdat. Myös eräs ovikranssien myyjä kertoi havainneensa pikkulintujen pitävän punaisesta ja vievän kransseista punaiset koristeet. Meidän portailla pikkulinnut eivät ole vielä käyneet punaisten värien kimppuun.

virkkaa isoäidinneliöistä


Virkattu päällys katuharjan varressa tuntuu oikein mukavalle ja lämpimälle kädessä. Kylminä päivinä ei tarvitse käsineitä portaiden harjaamiseen. Onhan tämä virkattu katuharja persoonallisen näköinen sisustuselementtikin portailla. Jos haluaa upottaa vielä enemmän jämälankoja tähän projektiin niin sitten voisi virkata kukkia ja lehtiä kiinnitettäväksi harjan varteen ja vaikka ihan harjaosaankin. Seuraavaksi voisin tuunata meidän autoharjan varren pehmoiseksi.

Pieni Lintu blogissa haastettiin tällä viikolla kuvaamaan jotain tarpeetonta. Jämälankakerä on jokaiselle varmasti tuttu. Mutta sainpas taas kulutettua muutaman. Aika tavaran kaupitsee. Paljon aikaa, niin kuluu paljon tavaraa.

Tästä linkistä voit käydä kurkistamassa millaisia ovat aikaisemmat virkkaamani katuharjan kaulaliinat sekä postilaatikon puku.

Tässä linkistä saat esiin kaikki muut Kangaskorjaamon jämälankaideat. Tehdään tarpeeton tarpeelliseksi.

Tervetuloa seuraamaan Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä

tiistai 10. lokakuuta 2017

Nokipainanta

Jäin koukkuun nokipainantaan. Innostuin kokeilemaan aina uusia ja eri asennoissa olevia kasvien lehtiä. Kokeilin eripaksuisia ja erivärisiä painantamateriaaleja. Lopputulos näytti aina erilaiselta riippuen siitä onko noettu kasvinlehti painettu kirjan sivulle vai pirteän väriselle kartongille. Oli jännittävää nähdä millainen jälki tulee lehden ruodista ja miten mustaa noki on tällä kertaa. Joskus lehden kuvio toistui paperin pinnalle hyvin tarkkarajaisena, joskus hyvin herkkänä harmaana ja toisella kertaa taas niin mustana kuin noki vain voi olla.

Tämä on kuvapostaus tekemistäni nokipainantakokeiluista. Näitä nokipainatuksia ajattelin jatkojalostaa kortteiksi, tauluiksi, kirjekuoriksi tai mitä nyt näistä keksiikin.

Nokipainanta kirjansivuille


nokipainanta


Nokipainantaa lehdellä

 

Nokipainannan työvaiheet:

 
Ennen nokeamista kaakelilaatta sivellään kevyesti ruokaöljyllä. Sitten laatta noetaan kynttilänliekin päällä. Superlonista tehdyllä töpöttimellä noki kerätään laatasta ja töpötellään kasvin lehdelle. Kasvin lehti painetaan kartongille, päälle asetetaan talouspaperi tai puhelinluettelon sivu, jonka avulla kasvinlehdestä saa hinkattua noen paremmin kartongille.

Laatan nokeaminen


noen kerääminen laatasta


nokipainanta


Käytännön vinkkejä nokipainantaan

  • Kruunukynttilä on paras muodoltaan laatan nokeamiseen. Pöytäkynttilä on liian leveä, eikä laattaa saa tarpeeksi lähelle liekkiä.
  • Karheapintainen mattalaatta saattaa kerärä nopeammin ja runsaammin nokea kuin kiiltävä laatta. Näin luin jostan, mutta en ole itse kokeillut.
  • Laita ruokaöljyä niin vähän kuin mahdollista laatan pinnalle, muuten ruokaöljy tahraa kartongin tai öljy voi tulla ohuesta paperista läpi.
  • Minä prässäsin kasvin lehdet sanomalehden välissä ennen painamista, koska ne olivat niin märkiä. Prässääminen ei ole välttämätöntä, voit työskennelä tuoreiden lehtien kanssa.
  • Samaa lehteä voi käyttää useamman kerran painamiseen.
  • Laita noki kasvin lehden nurjalle puolelle, näin lehtiruodit erottuvat paremmin
 
Käytin painantamateriaalina kirjan sivuja, kartonkia ja mulperipaperia. Tässä alapuolella kuvassa ovat mulperipaperille tekemäni kuviot.
nokipainanta mulperipaperi


kasvinlehdillä askartelua


nokipainanta erilaisilla lehdillä


Kaikista uskomattominta on, ettei noki tahriinnu valmiissa kortissa. Ruokaöljy kiinnittää noen niin ettei fiksatiivia tai muutakaan kiinnitettä tarvita. Tässä kuvassa hinkkaan sormella nokipainantakuviota, eikä kuvio mene pilalle. En olisi uskonut ennen kuin itse kokeilin.

Nokipainanta ei tahraa


vanhan kirjan sivut hyötykäyttöön

Idean nokipainantaan sain Lumisiivet blogista. Siellä on tehty nokipainantaa nuottipapereille ja laulukirjan sivuille. Jos käyttää painantamateriaalina joulurunoja tai joululauluja, niin nokipainannalla saa tehtyä kauniit ja herkät joulukortit.

Jos sinulta löytyy vanhoja kirjoja ja ylimääräisiä kirjansivuja, niin vinkkaan tutkimaan kirjansivuista askartelemani joulukortit. Kirjansivuista tehtyjen joulukorttien aiheina ovat poro, kynttilä, lumiukko ja joulukuusi.


Kasvien lehtivihreää voi käyttää myös kankaan kuviointiin. Tarvitset vain vasaran, jolla lehvihreä paukutetaan kankaaseen. Helppoa kuin heinänteko, tässä ovat ohjeet.

Innostuin myös Pieni Lintu blogin makrokuvahaasteesta. Tämän viikon teemana on lokakuu. Perinteisiä asioita mitkä liitetään lokakuuhun ja syksyyn ovat pimenevät illat, kynttilän valo, kirjaan tarttuminen, ruskan värjäämät lehdet. Nämä asiat toistuvat minunkin kuvissani, mutta yllättävällä  tavalla. Halusin näyttää nämä syksyiset asiat erilaisessa valossa. Harmaan eri sävyt voivat olla hyvin herkkiä ja kauniita. Toivottavasti viihdyit kuvien äärellä.


Hyppää mukaan seuraamaan Kangaskorjaamon ompeluniksejä

 

perjantai 6. lokakuuta 2017

Kenin vaatteet ja tulostettavat kaavat

Lapsi sai synttärilahjaksi miesbarbin. Kenillä oli vain uimahousut päällä saapuessaan. Tilanteen korjaamiseksi ryhdyin kaavoittamaan, leikkaamaan ja ompelemaan. Jos teillekin muuttaa puolialaston miesbarbi, niin ei hätää, tässä on tulostettavat kaavat hänen vaatettamisekseen. Nyt meillä on salonkikelpoinen unelmien herrasmies, saanko esitellä Ken Carson.

ompele Kenin vaatteet


Kenin vaatekaappiin mahtuu hyvin erilaisia vaatekappaleita. Sieltä löytyy kiltti, t-paitoja, musta puku, farkut. Ommellessani lisäilin vaatteisiin koristeita, leikittelin kuvioilla ja tekniikoilla, yhdistinpä paidan ja housujen kaavat hauskaksi haalariksikin. Näistä ideoista voit napata vinkkejä myös lapsen tai aikuisen vaatteisiin.

Aikaisemmin kesällä Ruoka-alkemisti blogista tuttu Jenni kirjoitti minulle vieraspostauksen, jossa annettiin vinkkejä miten ommella hame ilman kaavoja. Ompelin näillä Jennin ohjeilla Kenille kiltin, vaikka ohjeet onkin suunnattu lapsen ja aikuisen hameen ompeluun.

ompele miesbarbin vaatteet


Hulluttelin poimutuksilla ja ompelin Kenille ja Barbille yhteensopivat haalariasut.
Tämä kuva on samalla ompelijan persoonallisuustesti. Lue vaihtoehdot ja mieti miten sinä tulkitsisit kuvan.

A) Ken ja Barbi ovat viettämässä sunnuntaipäivää siirtolapuutarhassa kävellen ja ihastellen kauniita pelargonioita.
B) Sauli Niinistö ja Jenni Haukio osallistuvat valtiovierailullaan Puerto Ricossa paikallisiin naamiaisiin.
C) John Travolta ja Uma Thurman filmaavat Pulp Fictionin jatko-osaa salaa paparazzeilta Itä-Suomessa.

Persoonallisuustestin tulkinnan löydät postauksen lopusta. Pahoittelen mallien kankeaa olemusta, en saanut heitä rentoutumaan ja irrottelemaan kameran edessä.

ompele barbin naamiaisasu


Takin kaavan muokkasin paitakaavasta, lisäsin ke-kohtaan 1 cm:n ja kauluksen leikkasin suorakaiteen muotoisesta palasta, jonka taitoin kaksinkerroin pääntielle. Juhlahousujen sivusaumassa on kultalangalla ommellut smokkiraidat.

Kenin juhlapuku kaavat


Tämän revityn näköisen paidan ompeluun sai syntymäpäiväsankarikin osallistua. Ensin ommeltiin suoralla ompeleella ihan vapaasti ristiin rastiin kahden kangaskerroksen päältä. Sitten ratkottiin ratkojalla päällimmäinen kangas ompeleiden välistä auki. Ratkojan käyttö aivan ensimmäistä kertaa oli lapsesta mukavaa. Ratkomisen jälkeen pesin tilkun, että ratkotut kankaan reunat pehmenevät ja rullaantuvat, jolloin alempi kangas pääsee enemmän esille. Lopuksi leikkasin tilkun etukappaleen kaavan muotoiseksi. 

Tämä reikäinen alikeompelu sopisi hyvin pieneksi tehostekohdaksi paitaan esim. rintataskuun tai applikaation osaseksi.

alikeompelu


Kaikissa paidoissa on takana tarrakiinnitys. Housujen vyötärölle ompelin kuminauhan. Miesbarbinvaatteiden kaavat ovat enemmän vartalonmyötäisiä kuin väljiä malliltaan. Joten aivan pienen lapsen on helpompi pukea vaatteet, jos lisäät lahkeisiin ja hihoihin väljyyttä. 

Kaavoihin lisätään 7 mm saumanvarat. Hihoihin, lahkeensuuhun ja pääntielle lisätään sopivasti kääntövaraa. Lahkeiden ja hihojen pituudet kannattaa tarkistaa kaavoista sopivan pituisiksi.

Tulostettavat kaavat Kenin vaatteisiin. Klik
T-paita, paita ja housut/ shortsit ovat kaikki yhdellä paperilla.

kaavat Kenin vaatteisiin


Persoonallisuustestin tulkinta

A) Olet järkevä ompelija. Osaat valita työhösi parhaiten sopivat työtavat ja työjärjestyksen. Jos joudut purkamaan työtäsi ymmärrät, että näin yllät vielä parempaan lopputulokseen. Sovitat taitotasosi hyvin yhteen suunnitelmiesi kanssa. Ompelusi rullaa eteenpäin kuin sunnuntaikävely puutarhassa. Kukalliset kankaat ovat uusin ihastuksesi.
B) Sinulla on pitkän tähtäimen suunnitelmia ja kunnianhimoa. Välillä löydät itsesi kokeilemasta uutta marokkolaisen ompelublogin innoittamana. Valmiit työsi ovat laadukkaita ja aikaa kestäviä. Kiinnität huomiota kokonaisuuksiin ja nytkin panit merkille Haukion teemaan sopivan kampauksen. Jonain päivänä saamme ihastella kättesi töitä itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla presidentinlinnassa. 
C) Olet taitava yhdistelemään erilaisia materiaaleja ja tekniikoita, näet ympärilläsi uusia mahdollisuuksia ja työtapoja. Improvisointi ja lennosta suunnitelmien vaihto on sinulle luontevaa. Tietenkin valmiit käsityöt kuvataan ja esitellään somessa.


kaavat miesbarbin vaatteisiin

Minä lähden ompelemaan seuraavaa projektiani C kohdan antamilla eväillä. Entä sinä?



Lisää ohjeita Barbien ja Kenin vaatekaappiin


Kun nyt nukkeleikeistä puhutaan niin aivan pakko kehua miten nukenvaunuista saa tosi näppärät tarjoiluvaunut. Kesällä juhlimme lapsen synttäreitä leikkikentällä ja nukenvaunuilla saimme kuljetettua herkut pikniksynttäreille.

Kangaskorjaamon idearikkaita käsitöitä voit seurata Facebookissa ja Instagramissa.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Lokakuun Suomi100-teemakäsityön aiheena on kirjallisuus

Kirjoitanko korulauseita, sepittäisinkö satuja vai näpyttelisinkö seuraavan teemakäsityön aiheen eetteriin. Pidemmittä puheitta julistan lokakuun #Suomi100_käsityön aiheeksi suomen kielen ja kirjallisuuden.

Suomen kieli on rikas, synonyymeja riittää sanalle kuin sanalle. Jos oikein rupeaa ajattelemaan niin onpa huippua, että meillä on oma kieli, jota maailman vaikeimmaksikin tituleerataan.  Mikä lentävä lausahdus voisi komistaa seuraavaa käsityötäsi? Löytyykö kirjallisuudesta jokin teema, jonka voit kutoa mukaan käsityöhösi. Lokakuussa etsimme juuri ne oikeat sanat, tai sen oikean kirjan, ja tehtailemme #Suomi100_käsityön suomen kieltä ja kirjallisuutta kunnioittaen.


lokakuun teemakäsityö



Idea näihin #Suomi100_käsitöihin syntyi tammikuun alussa, kun mietin millaisia tapahtumia tänä juhlavuonna onkaan tulossa ja mihin itse voisin osallistua. Tykkään tallentaa elettyjä asioita käsitöihin, näin käsitöilläni on jokin erityinen tarina kerrottavanaan. Näiden pohdintojen yhteen punoutuessa syntyi siis suomi100_käsityö -haaste. Tämä on yhteisöllinen projekti, johon sinäkin voit osallistua. Itse asiassa olisin tosi ilahtunut, jos kuulisin mitä suunnitelmia sinulla on ja näkisin valmiita kuvia käsitöistäsi. 

Toimi näin:
  1.  Ideoi ja valmista suomi100 -teemakäsityö tai useampi, tekniikka on vapaa.
  2.  Kuvaa ja esittele käsityösi muillekin sosiaalisessa mediassa.
    •  Blogijuttusi voit linkittää tämän postauksen kommentteihin. Teen niistä yhteenvedon postauksen loppuun. 
    •  Kuvan voit julkaista myös Instagrammissa ja Facebookissa #suomi100_käsityö ja tagilla @kangaskorjaamolla.
    •  Kangaskorjaamon facebook sivuille voit lisätä kuvia.
  3. Ei olla turhan tarkkoja, eikä ainakaan stressata. Jos käsityösi ei valmistu juuri lokakuussa, niin esittele se myöhemmin. Aikaisempiin teemoihin voi myös palata koko vuoden ajan ja tehdä niihin sopivan käsityön.


Lokakuun teemakäsityön aiheeksi poimin kirjallisuuden, koska lokakuun 10. päivä vietämme Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää. Oletko miettinyt kuka olisi nykypäivän Aleksis Kivi. Minulle tulee mieleen Aamulehti, joka on lähtenyt nyt reippaasti kohentamaan suomenkieltä ja uudistamaan sanoja sukupuolineutraalimpaan suuntaan. Olisiko seitsemän veljestä nykyään seitsemän sisarusta. 

Seuraavaksi suomalaisista kirjailijoista minulle tulee mieleen Mauri Kunnas. Hänhän on kirjoittanut Seitsemän veljeksen mukaelman Seitsemän koiraveljestä. Mauri Kunnaksella on elävää ja kuvainnollista tekstiä. Kunnaksen kirjat ovat myös kauniita katsella, niissä on yksityiskohtaisia kuvia. Kuvaan nappasin mukaan Mauri Kunnaksen Hullunkurisen lintukirjan harakan ja Mutturallan piirtämän Pyryharakan. Ovatkohan molemmat harakkaveljekset hulluina kiiltäviin esineisiin. Tästä kankaasta lähtisi helposti yksi kullalla killotettu teemakäsityö käyntiin.


Hullunkurinen lintukirja

Haluaisin kuitenkin tavoitella teemakäsityöhöni jotain henkilökohtaisempaa elämystä. Seuraavaksi nappasinkin lasten kirjahyllystä Pikku Papun laulut. Kirjan runot on kirjoittanut Liisa Kallio ja säveliksi muuntanut Soili Perkiö. Kirjan mukana tulevaa cd:tä on kuunneltu meillä viiruille asti. Kertun mekosta olisi ainesta ihan oikeaksi vaatteeksi. Tunika täynnä pyöreitä taskuja ei olisi ollenkaan hassumpi.

"Kerttu koltun tuunasi, pilkut siihen ompeli. 
Mekko näyttää uudelta, voi tanssit alkaa kuudelta." 


Pikku Papun laulut


Lokakuun lopussa koittaa Halloween, joka tarkoittaa naamiasasujen ompelua. Voisiko naamiaispuvut toteuttaa niin, että niitä voisi käyttää myös tavallisina ei-naamiaispäivinä. Miltä kuulostaisi Outolan veljeskaksikon Tatun ja Patun yksinkertainen raitapaitatrendi. Vai olisiko Maltin ja Valtin sini-valkoinen tyyli sopivampi tähän Suomi100-juhlavuoteen. Kelpaako mukaan Herra Hakkaraisen yöpaitamuoti. Vai pitäiskö olla jotain karmivampaa.

Naamiaisasujen suunnittelua


Olen jo pitkään aikonut applikoida Kössi Kengurun lapsen paidan keulahahmoksi. Kössi Kenguru ja veturi (kirj. Heikki Prepula) oli ensimmäinen kirja, jonka lapsemme malttoi kuunnella alusta loppuun asti. Olihan tuo Kössi Kenguru minunkin lapsuudessani jo mukana. Inhosin lapsena Kössiä, koska se oli piirretty niin kömpelösti. Applikointiin sen kulmikas muoto sopisi loistavasti.

Kössi Kenguru ja veturi

Näistä kirjavinkkaus esimerkeistä voimme päätellä, että minulla ei ole aikaa lukea omalle ikätasolleni sopivia kirjoja. Mutta ei se haittaa, aina kun luen lapsille kirjoja tai sarjakuvia, niin inspiroidun valtavasti tarinoista ja kuvista. Kerran ompelin lapselle ratashousut, johon applikoin sarjan rattaita Aku Ankan taskukirjan tarinan inspiroima

Tämä kirjallisuus on jo laaja teema, mutta laajennetaan mukaan vielä suomen kieli. Marketeissa on vaikka millaisia t-paitoja tekstillä: Alabama University 57 tai California Surfing club 99. Mikä voisi olla suomessa käsityönä ommeltuun vaatteeseen sopiva suomenkielinen teksti. Minä tein perheen miehille tälläiset urheiluhousut, joissa lukee: paikoillenne, valmiit, HEP. Linkistä saat vinkkejä tekstin toteuttamiseen.

nykyaikaiset suomi verkkarit


Lopuksi loikkaan kirjallisuudesta kirjan sivuille. Kokeilin nokipainantaa ja siitä tulee niin kaunista jälkeä, etten malta lopettaa nokeamista ollenkaan. Näistä tulee persoonallisia tauluja, kortteja ja kirjekuoria. Jouluisen tervehdyksen voi tehdä joululaulukirjan tai joulurunokirjan sivuille. Nokipainannan työvaiheet avautuvat tässä postauksessa paremmin.

nokipainanta


Lasten kanssa pakerrettiin pari onnittelukorttia kirjansivuista.
kortti kirjan sivuista


Syyskuussa innostuin sienestämisestä. Pääsin mukaan järjestetylle sieniretkelle. Opin tunnistamaan tatit, rouskut ja haperot. Elämäämullistava oivallukseni sieniretkellä oli, että näiden ruokasienten lajia ei tarvitsekaan tunnistaa erilleen. Tieto siitä mihin sukuun sieni kuuluu riittää. Kirjoitin sieniretkeltä keräämäni opin muistiin blogisisareni Korpinkiven tupa -blogiin. Siitä taisi tulla kaikkien aikojen pisin blogitekstini.

Korpinkiven tupa -blogissa vinkataan myös syksyyn sopivia lastenkirjoja, jotka kertovat luonnonkierrosta ja puutarhan hommista. Tuo kirjavinkkaus sopii niin hyvin jatkoksi tälle kirjallisuus ja käsityö teemalleni, että suosittelen tutustumista.

Lokakuun yhteenveto:
Miina ja Manu -paita + muutama muukin paita 3-vuotiaalle/ Pikku Akan Tilkkuvakka blogi

Tällä yhteenvetosivulla voit tutustua kaikkiin Suomi100-teemakäsitöihin.
Instagramissa #suomi100_käsityö

Marraskuun teemaksi on suunnitteilla: Mistä Suomi tunnetaan. Tätä voi jo alustavasti lähteä miettimään.

torstai 21. syyskuuta 2017

Sormikkaiden tuunaus

Entäpä jos ei jaksa neuloa lapasia, pipoa tai varsinkaan sormikkaita alusta loppuun asti. Entäpä jos ei löydy aikaa  neulomiseen. Laiskuudesta ja ajanpuutteesta huolimatta ajatus itse tehdyistä ja persoonallisista syysneuleista olisi kuitenkin houkutteleva. Olisi mukava pukeutua itse tehtyihin neuletöihin syksyn tuulia vastaan.

Minä ratkaisin ongelman tuunaamalla mustat perussormikkaat virkatuilla koristeilla.

virkkaa perhonen


Koulussa lapsen mustat sormikkaat voivat sekoittua toisten omiin ja mennä hukkaan. Nämä persoonalliset, koristellut sormikkaat lapsi tunnistaa helposti omikseen. Huomasitko muuten, että oikeassa kädessä on oranssi perhonen ja vasemmassa kädessä on vihreä perhonen. Näillä sormikkailla pysyvät suunnatkin helposti selvillä.

sormikkaiden tuunaus


Yritin ehdottaa lapsen sormikkaisiin jotain syksyistä aihetta, kuten vaahteranlehti, sieni, kettu... (linkit johtavat Pinterestin virkkausohjeisiin) Lapsen mielipide oli kuitenkin vankkumaton, hän halusi perhosen.

Muokkasin oman virkkausmallini tämän perhosen ohjeen pohjalta. Ohjeessa virkataan ympyrä, joka taitetaan perhoseksi. Minä joudutin työtäni virkkaamalla pelkän puoliympyrän.

perhonen virkkausohje


Virkattu perhonen:
Virkkaa 6 kjs, sulje ketju renkaaksi.

1. krs: Virkkaa renkaaseen 3 kjs, 2 pp, * 2 kjs, 3pp* toista *-merkkien väli 4 kertaa. Kerrokselle tulee 5 pylväsryhmää, joiden välissä on 2 kjs.
Vaihda työhön eri värinen lanka. Aloita 2. kerroksen virkkaaminen samasta kohden kuin 1.kerros. Älä käännä työtä.

2. krs: Virkkaa kjs-kaareen 6 pp, 3 kjs, 1 ps ensimmäisen kjs:n juureen, 5 pp, tämä on ensimmäinen siipi. Virkkaa 1 ks seuraavaan pylväsryhmään, siipi kiinnittyy.
Toinen siipi:Virkkaa toiseen kjs- kaareen 4 pp, 3 kjs, 1 ps ensimmäisen kjs:n juureen, 4pp.Virkkaa 1 ks seuraavaan pylväsryhmään.
Kolmas siipi: Virkkaa kolmanteen kjs-kaareen 4 pp, 3 kjs, 1 ps ensimmäisen kjs:n juureen, 4pp. Virkkaa 1 ks seuraavaan pylväsryhmään.
Neljäs siipi: Virkkaa neljänteen kjs-kaareen 5 pp, 3 kjs, 1 ps ensimmäisen kjs:n juureen, 6 pp. Virkkaa 1 ks kerroksen loppuun, samaan kohtaan kuin edellinen kerros loppui.

Perhosen vartalo: pyöritä lankaa perhosen keskustan ympäri. Solmi langanpäät yhteen pään kohdalla ja jätä toinen lanka pitkäksi, niin voit virkata tällä langalla pään.

Perhosen pää: Virkkaa 2 kjs. Virkkaa 4 yhteen virkattua pylvästä.

Kiinnitä perhonen sormikkaisiin tai muuhun asusteeseen käsin ommellen seuraillen perhosen muotoja. Jos ompelee pelkästään vartalon keskeltä, niin perhosen siivet pääsevät käpristymään ihan kippuralle.




Vielä helpommin asusteiden tuunaus onnistuisi, jos leikkaisi huovasta kuvion, jonka ompelisi paikoilleen, esimerkiksi syksyisiä lehtiä.

Tervetuloa syksy, näkemiin kesä ja perhoset. Me olemme nyt valmistautuneet syksyn tuloon.  Nämä olivat tämän kesän viimeiset saippuakuplatkin. Pakkasimme kesäisimmät ulkolelut jo pois pihalta.

koristele sormikkaat


Tämä blogitekstini kuuluu sarjaan: Tervetuloa syksy. Kirjoitan yhdessä Blogisisarteni kanssa syksyisistä aiheista. Joka päivälle on oma kirjoittajansa ja oma aiheensa. Syksyiset teemapostaukset jatkuvat lokakuun puoliväliin asti.


Huomenna syksyisen teemahetken tarjoilee Kivempi blogi ämpärilistan myötä. Miten voit rauhoittua ja kokea syksyn kaikilla aisteillasi.
Kaikki Tervetuloa syksy -teemapostaukset löydät Oranssia blogista

Lopuksi haluan jakaa vielä lisää ideoita miten asusteita voisi tuunata. Moni markettivaate onkin saanut meillä persoonallisemman ulkonäön.



Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä voit seurata Facebookissa ja Instagramissa.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Polvisuojat marjastajalle sis. kaavat

Nämä polvisuojat ovat hyötyompelun kärkikastia. Innokkaana marjastajana olenkin jo pitkään suunnitellut polvisuojien ompelua. Puolukoiden poimintaan polvisuojat lähtevät nyt ensimmäisenä kaveriksi. Mustikat ovat jo turvallisesti pakastimessa ja selkä kiittää kumartelusta. Josko nyt marjojen poiminta-asento olisi selälle parempi, kun kosteutta pitävien polvisuojien ansiosta voin poimia marjat polviseisonnassa.

polvisuojat marjastajalle


Valokuvaava ystäväni toivoi myös polvisuojia itselleen, koska sammakkoperspektiivistä kuvatessa polvet likaantuvat. Instagrammissa voit ihastella ystäväni @Hannanelimarkka:n valokuvia luonnosta, kaupunkiympäristöstä ja konserteista.

Oletpa sitten innokas marjastaja, valokuvaaja tai puutarhuri, laitan polvisuojan kaavan jakoon sinullekin. Ensin mietin, että kannattaako A5 kokoista paperinpalaa edes jakaa. Mutta olen piirtänyt polvisuojan kaavaan sopivankokoiset muotolaskokset, joten pääset suoraan leikkaamaan kankaita ja ompelemaan, eikä sinun tarvitse asetella muotolaskoksia oikeille paikoille.

Tulostettavat kaavat polvisuojiin tästä linkistä.

 

ompele polvisuojat

Ompelin polvisuojat kolminkertaisesta kankaasta. Päällimmäinen, näkyvä osa on farkkukangasta.  Sisällä on vaippaompeluista ylijääneet pul-kosteussulkukankaat. Polvea vasten tulee pellavatilkkuja. Tähän ompeluprojektiin sain kulutettua hyvin tilkkuja. Enää en pelkää saumaa keskellä tuotetta, vaan rohkeasti yhdistelin palaset suurimmiksi, jos eivät yksinään riittäneet. Vielä minulla on erivärisen langan pelko eli vaihdan aina kankaan värisen ompelulangan, vaikka ommel ei jäisikään näkyviin. Kannattaa muuten vilkaista mitä kaikkea olen tehnyt tilkuista, niin saat vinkkejä jämäkankaiden hyödyntämiseen.

Polvisuojat kiinnnitetään jalan ympäri kuminauhalla ja tarralla. Marjapoimurin laitoin tarkoituksella kuvaan, mutta marjastushuivini tuli näköjään vahingossa mukaan kuvaan.

kaavat polvisuojiin


Testasin ommella kolmansien polvisuojien pehmukkeeksi retkipatjaa. Retkipatjasta kannattaa leikata muotolaskosten kokoiset palat pois. Muotolaskokset ommellaan kiinni laittamalla erillinen tilkku muotolaskosten alle ja tikkaamalla retkipatjan reunat tilkkuun kiinni. Näihin tuli kangaspäälliset.

polvisuojat retkipatjasta


Vahakangas voisi olla myös hyvä vaihtoehto polvisuojiin. Farkunlahkeesta saisi myös ilmeikkäät ja rennot polvisuojat, kun leikkaisi sivusaumat mukaan koristeeksi ja jättäisi polvisuojien reunat huolittelematta risareunoiksi. Harmi, kun sain tämän idean liian myöhään, mutta kokeile sinä.

Hei, haluatko kuulla puujalkavitsin: Kaksi mummoa meni marjaan, mutta toinen ei mahtunutkaan :D Tehtiin yksi tälläinen hassuttelukuva lasten kanssa.

polvisuojat kankaasta


Aivan meinasi unohtua, tämä käsityö kuuluu sarjaan #Suomi100_käsityö. Syyskuun teemana on luonto. Luonnossa liikkuminen on mukavampaa, kun pukeutuu asianmukaisesti. Suomiaiheiset teemakäsityöt aloitin jo tammikuussa juhlistaakseni 100-vuotiasta Suomea. Sinäkin olet tervetullut mukaan talkoisiin tekemään suomiaiheisia käsitöitä. Palkinnoksi saat itsellesi tusinan ajatuksella tehtyä, persoonallista käsityötä, jotka muistuttavat tästä Suomi100-juhlavuodesta.

Jos ihmettelet mitä kuvioita noissa polvisuojissa on, niin ne ovat epäonnistuneita kloriittivärjäyskokeiluja, tämä farkkulaatu ei vaan vaalentunut kloriittikylvyssä. Onnistuneita kloriittivärjäyksiäni voit sen sijaan katsella edellisessä postauksessani, jossa tein saniaisen lehdellä kuvion paitaan.

Jos sieltä metsästä tulee hyvä puolukkasato, niin keräsin tähän reseptejä valmiiksi:
Puolukkaleipä (samassa postauksessa myös mustikkaleipä ja hedelmäpähkinäleipä)
Kinuskipuolukkapiirakka
Puolukka-kinuski trifle
Mascarponevaahdolla maustettu puolukkakiisseli
Vaahtokarkeilla ja puolukalla päällystetty kakku


Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä voi seurata Facebookissa ja Instagramissa.