sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Virkattu pipo ruutukuvioinnilla

Etsin sopivaa ja hieman erilaista virkkausmallia pipoon. Kriteerini olivat hauska, erilainen, kiva virkata ja tytölle sekä pojalle sopiva virkkausmalli. Et-lehden sivuilta löysin Tsu -pipon, johon muodostuu ruudukkokuvio kohopylväillä ja puolipylväillä. Kun virkkaustyössä voi vaihdella eri silmukoita, niin se ei ole niin yksitoikkoinen tehdä. Pipon voi tehdä yksivärisenä tai raidallisena.

virkkausmalli pipoon


Pipon ruutukuvio muodostuu vuorottelemalla siis koho- eli reliefipylväitä ja puolipylväitä. Kohopylväät virkataan edellisen kerroksen pylvään etupuolelta. Puolipylväät virkataan edellisen kerroksen pylvään takapuolelta. Kun huomaat mistä välistä edellisen kerroksen pylvästä lanka koukataan koukulle, niin sen jälkeen virkkaaminen onkin helppoa.

Teinkin avuksesi ohjevideon Kangaskorjaamon fb-sivuille miten nuo pylväät virkataan. Pääset sujuvasti alkuun pipon virkkaamisessa, eikä tarvitse miettiä mistä välistä koukku työnnetään edelliseen kerrokseen.

Ohjevideo koho- ja puolipylvään virkkaamiseen


ohje virkattuun pipoon
Kohopylvään virkkaaminen


Suosittelen virkkaamaan ensin mallitilkun. Mallitilkun perusteella muokkasin alkuperäistä pipon ohjetta suuremmaksi. Pipon virkkaus aloitetaan päälaelta. Tein aloitusrenkaaseen 12 puolipylvästä. Pipon ympärykseen tulee näin ollen 12 ruutua. Valmiiseen pipoon tulee siis saman verran ruutuja, kuin aloitusrenkaaseen virkataan pylväitä.

Pipon päänympärystä voi hienosäätää virkkaamalla johonkin ruutuun 5 ja johonkin ruutuun 6 pylvästä. Yhden silmukan eroa ei huomaa valmiissa pipossa.

Ruutukuvio muodostuu 4+4 kerroksesta. Aivan hyvin voit virkata 5 pylvään korkuisia kerroksia, niin pipon alareunaan ei tule puolikasta raitaa, niin kuin minulla.

virkkausmalli pipoon
Tältä näyttävät silmukoiden lisäykset pipon päälaella.


Virkkausohje pipoon, jossa on ruudukkokuvionti

  • Virkkausohje on muokattu Et-lehdestä löytyneestä ohjeesta: virkattu Tsu-pipo
  • Virkkauslankani oli kaksinkertainen Sandness Garn Sisu ja virkkuukoukkuni oli nro 4. 
  • Pipon koko on 5-vuotiaalle sopiva, päänympärys on 54 cm. Ohje on helposti muokattavissa pienempään tai suurempaan päähän.  
  • Silmukkatiheys: 14 pylvästä 10 cm:llä

Aloitus: Virkkaa 4 kjs. ja kiinnitä renkaaksi.
1. krs. Virkkaa aloitusrenkaaseen 12 puolip.

2. krs. Virkkaa *2 kohop. seuraavaan puolip:n, 2 puolip. seuraavaan puolip:n*. Toista *-* yhteensä 6 kertaa = 24 pylvästä.

3. krs. Virkkaa jokaiseen kohopylvääseen 2 kohopylvästä ja jokaiseen puolipylvääseen kaksi puolipylvästä. Kerrokselle tulee siis 4 kohopylvään ja 4 puolipylvään ryhmiä = 48 pylvästä.

4. krs. Virkkaa *2 kohopylvästä 1. kohop:n, 3 kohop. Virkkaa 2 puolipylvästä 1. puolip:n ja 3 puolip.* Toista *-* yhteensä 6 kertaa. Kerrokselle tulee siis 5 + 5 pylvään ryhmiä = 60 pylvästä.

5. krs. Virkkaa *2 kohopylvästä 1. kohop:n, 4 kohop. Virkkaa 1 puolip. jokaiseen puolipylvääseen*. Toista *-* yhteensä 6 kertaa. Kerrokselle tulee siis 6 + 5 pylvään ryhmiä = 66 pylvästä. Seuraavalla kerroksella ruudut vaihtavat paikkaa.

6.-9. krs. Aloita kerroksen virkkaaminen puolipylväillä. Kuuden kohopylvään yläpuolelle virkataan 6 puolipylvästä ja viiden puolipylvään yläpuolelle virkataan viisi kohopylvästä.
*Virkkaa 6 puolip, 5 kohop.* Toista *-* yhteensä 6 kertaa. Vaihda langan väriä.

10.-13. krs. Ruudut vaihtavat paikkaa. Kerros alkaa kohopylväillä. *Virkkaa 6 kohop, 5 puolip.* Toista*-* yhteensä 6 kertaa.

14.- 17. krs. Kerros alkaa puolipylväillä. Virkkaa 6 +5 pylvään ryhmiä.

18.-25. krs. Vaihda langan väriä. Toista kerrokset 10.-17.

Sovita pipoa ja virkkaa tarvittaessa lisäkerroksia. Minulla oli 2 lisäkerrosta.

Viimeistele pipon reuna virkkaamalla 1 krs. kiinteitä silmukoita. Kiristin pipon alareunaa kaventamalla kolme pylvästä tasaisesti pois. Näin pipon reuna asettuu hyvin päätä myöten.

virkattu pipo


Alunperin virkkasin pipon 2 vuotta sitten 3-vuotiaan päähän sopivaksi. Silloin ompelin pipon sisälle bambutrikoosta vuorin. Nyt pipo ei enää mahtunut käyttäjälleen ja suurensin pipoa hieman. Poistin trikoovuorin ja virkkasin kaksi kerrosta lisää, näin helpolla tuli tarvittava suurennnus. Nyt kelpaa pipoa taas käyttää pakkasella.
 
Ruudukkovirkkaus on monipuolinen, olen virkannut tällä mallikuviolla myös pienen korin. 


 
Tämä postaus kuuluu sarjaan tervetuloa talvi. Olemme yhdessä Blogisisarten kanssa kirjoittaneet inspiroivaa luettavaa talven kunniaksi. Laitan alle linkit käsityöaiheisiin postauksiin sitä mukaan, kun ne ilmestyvät. Kaikki Tervetuloa talvi -teemapostaukset löytyvät koottuna Oranssia -blogista.

Maisan elämää luonnossa ja muualla: Neulotut säärystimet
Craft Candidate: Vauvan ensilapaset
Katamarian proosallinen arki ja räpellykset: Lehtikuvioinen alpakkaneule

Lopuksi haluan vielä esitellä talvisen ja helpon kranssin. Pakkasherran avustuksella tein puutarhaamme kauniita jäätaideteoksia. Muotteina käytin vanhoja alumiinisia kakkuvuokia ja koristeina käytin havunoksia ja muita luonnnon antimia.

Tervetuloa seuraamaan Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Housut frillalahkeilla

Mikä neuvoksi, jos kangas on 5 cm liian kapea ja 10 cm liian lyhyt housuihin?  Ratkaisu: lisätään takakappaleen haarakaareen pieni jatkopala. Housun lahkeeseen tuleva jatkopala koristeellaan frilloilla.

Kurkkaa myös ratkaisu housupulmaan, mitä tehdä kun kangas on 5 cm liian kapea ja 20 cm liian lyhyt. Pupuhousut

frillahousut


Takakappaleen haarakaareen ommeltu jatkopala on aivan huomaamaton käytössä. Jatkopalan kiinnitykseen käytän suoraa ommelta, jossa on lyhyt piston pituus. Silitän ja tikkaan jatkopalan saumanvarat litteiksi. Näin jatkopala tuntuu mukavalta käytössä. Opin tämän niksin mummiltani. Kaupan housuissakin tätä jatkopalaa haarakaaressa näkee käytettävän.

jatkopala haarakaareen


Käyttämäni housujen kaava on Ropina -legginssikaava. (Ottobre 6/2012) Pidennys on helppo tehdä, koska tässä kaavassa ei ole ollenkaan sivusaumaa. Jatkopala ommellaan ensin kiinni lahkeeseen ja lahkeen suu käännetään.

Seuraavaksi tehdään frillat. Leikkasin pinkistä trikoosta 4 suikaletta, joiden pituus oli 60 cm ja leveys 4 cm. Lahkeen leveys on nilkan kohdalta 30 cm, joten suikale poimuttuu puoleen mittaansa. Ompelin suikaleiden keskelle kaksi poimutuslankaa ja poimutin suikaleet. Ompelin frillat poimutuslankojen välistä siksakilla kiinni jatkopalaan. Lopuksi purin poimutuslangat pois.

frillan ompelu


Arvaapa miten lopulta kävi. Lahkeen 10 cm:n jatkopalassa on liikaa pituutta 2 cm. Tein taas korjausliikkeen. Pujotin lahkeen käänteeseen kuminauhan, näin saimme kiristettyä lahkeet nilkan ympärille, eivätkä ne roiku kantapään alla. Joskus tällä kuminauhakiristyksellä lahkeeseen saa tarkoituksella upotettua kasvunvaraa ja lisää pituutta.

housujen lahkeiden jatkaminen


Tätä jämäkangasta olen hautonut kaapissa varmaan 6 vuotta. Nyt kankaasta tuli oikein kivat housut. Harlekiiniruudut sopivat yhteen frillojen kanssa.

Mehukekkerit -blogissa etsitään tammikuussa vinkkejä jämäkankaiden käyttöön. Frillat ja röyhelöt ovat minun vinkkini #jämätammikuulle. Frillan/ röyhelön voi lisätä vaatteen keskelle tai helmaan. Sillä voi korostaa värin vaihtumiskohtaa tai piilottaa sauman. Koko hameen tai paidan etukappaleen voi kasata röyhelöistä. Jämätilkkuja kuluu sitä enemmän, mitä tiheämpään poimuttaa!

Jos sinullakin on kaapissa jämäkankaita, jotka eivät riitä yksinään vaatteeseen, niin näistä teksteistä löydät lisää ideoita miten jatkaa kangasta.

Tervetuloa seuraamaan Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä



lauantai 6. tammikuuta 2018

Suomi100-teemalla syntyneet käsityöt

Suomi100 -juhlavuosi innoitti minua tekemään oman "käsityömallistoni" Suomi-teemalla. Uusi käsityövuosi onkin hyvä aloittaa esittelemällä kaikki nämä Suomi-aiheiset käsityöni. Jokaiselle kuukaudelle keksin Suomea/ suomalaisuutta ilmentävän teeman, jonka sisällytin käsityöhöni. Viime vuoden saldona oli 20 erilaista Suomi-teemalla tehtyä käsityötä. Tästä voit poimia ideoita omien käsityöprojektien kuviointiin tai yksityiskohtiin.

Tämä kaikille avoin käsityöhaaste oli nimeltään #suomi100_käsityö. Suomi100-käsityö välilehdeltä pääset tutustumaan muiden käsityöbloggaajien tuotoksiin. Olen kirjoittanut sinne koonnin blogiteksteistä.

Ompele polvisuojat
Syyskuun luonto-teemaan ompelin polvisuojat marjastajalle.

Keksin Suomi-aiheiset teemakäsityöt sen takia, että tykkään lisätä käsitöihini jonkun jujun. Teemojen avulla jujun löytäminen on helpompaa. Ideoin mieluummin käsitöihini kuvioita tai yksityiskohtia kuin värejä. Teemalla saan lisättyä käsityöhöni piristystä, persoonallisuutta, hauskuutta... Teeman avulla tehtyjä käsitöitä on hauska käyttää, koska vaatteella tai tuotteella on oma tarinansa kerrottavanaan ja tuotteet erottuvat edukseen. Suomalaisuudesta onkin riittänyt ideoita mitä erilaisimpiin käsitöihin.


Tammikuussa teemana oli kansallissymbolimme


Aloitin virkkaamalla marakassit karhun, kielon ja joutsenen kuvalla. Marakassin sisällä on pääsiäismunan muovimuna ja riisiä, makaronia tai herneitä. Näin kaikista kuuluu omanlaisensa ääni. Marakasseista on riittänyt iloa ja helinää koko vuodelle, varsinkin 2-vuotias on ollut innokas marakassien soittaja.

Vinkit ja niksit marakassien virkkaamiseen löytyvät tästä postauksesta.

virkatut marakassit


Tiesitkö, että kansallishyönteisemme on seitsenpistepirkko. Minä opin sen tämän teemakäsityön innoittamana. Otin uudenveroiset, mutta reikäiset samettihousut mukaan kirpputorin ilmaislaatikosta ja paikkasin ne leppäkertun muotoisella paikalla. Nämä olivat lapsen ensimmäiset farkut/ samettihousut, hänen mielestään ne olivat liian kankeat käyttöön. Housut jäivät pitämättä, vaikka paikasta tuli tosi hieno.

leppäkerttupaikka


Testailin uusia kangasvahaliituja ja piirtelin vaaleanvihertävälle farkkukankaalle kansalliskalamme. Ompelin tilkut ovaalinmuotoisiksi pussukoiksi. Nämä pussukat toimivat kankaisina kirjekuorina, kun tarvitsen jonkun pienen lahjan. Sisälle voi laittaa esim. ässäarvan. Yksi ahven on lähtenyt ylioppilaslahjaksi, muut uivat vielä kotivesissä.

Leppäkerttu-paikasta ja ahven-pussukoista  voit lukea lisää täältä. 

kankainen kirjekuori


Ompelin pari helppoa kansallissymbolikäsityötä valmiiksi kuvioiduista kankaista. Merinovillaisesta lapsen kypärälakista löytyy karhun kuva. Ensimmäisistä itse tehdyistä boxereista (104 cm) löytyy joutsenaiheinen kangas.


Helmikuussa teemana oli kansalliseepoksemme Kalevala


Lainasin kirjastosta lasten Kalevalan ja luimme sitä yhdessä lasten kanssa. Viimeisiltä sivuilta löytyi Iku-Turso, jonka applikoin lapsen saunatakkiin.

Tässä on lisää kuvia saunatakista ja ohjeet nopeaan tapaan applikoida iso kuvio nyörin tai puuvillalangan avulla. Siksakilla lonkeroiden kiertämiseen olisi mennyt Iku-Tursosti aikaa.

applikointiohje


Maaliskuussa teemana olivat mahtimiehet ja -naiset


"Pelle Hermannin hätäaputoimistosta halojata halloo. Onko millainen hätä?" Varauduin eskarilaisen vappunaamiaisiin ompelemalla pellen housut. Loppujen lopuksi tulikin hätä, sillä vaatteet piti olla valmiiksi jo ystävänpäivän naamiaisiin.

Housuihin tuli 12 erilaista hauskaa ja hassua taskua. Katso tästä kuvat kaikista taskuista. Voit hyödyntää näitä erilaisia taskuja yksi kerrallaan yksityiskohdaksi lapsen vaatteeseen. Meidän lapset ainakin tykkäävät taskuista. Niitä saisi ommella vaatteisiin paljon useammin.

ompele pellen housut


Huhtikuussa teemana oli oma maakunta


Tikkasin farkkucaprien takataskuun osan syntymäkuntani vaakunasta. Näistä tulikin kesän pidetyimmät housut.

Tässä on tarinaa takataskusta, juurista ja blogiystävän merkityksestä.

takataskun koristetikkaus


Ompelin myös etelä-pohjalaisen kansansävelmän innoittamana vaatteita lapsille. Kaksipa poikaa Kurikasta sävelmän pohjalta syntyi vaatteita, joissa punaiset oli resorit, sekä punahilkkakankaasta ommeltu tunika.

Lisäksi ompelin nykyisen kotimaakuntani maamerkin karkkipaperipussukkaan. Tästä tulikin oiva lahja ystävälleni.

Toukokuussa teemana oli sininen ja valkoinen, bonustehtävänä oli raha


Tallensin säästämäni pennit ja markat haikynäpenaalin silmiksi. 

Kolikoista kirjotut silmät


Kesäkuussa teemana oli Suomi runoin ja lauluin


Suomalainen kansansävelmä Minun kultani kaunis on innoitti ompelemaan tuubihuivit ja pipon. Nämä ompelukset ovat päässet tosi usein käyttöön. Tuo kurkkiva silmäpari tuubihuivissa on hauska yksityiskohta ja se sopii muuhunkin vaatteeseen.

Tässä on kuvia tuubihuiveista ja ohje pipoon. Tässä ohjeessa pipoon ei tarvitse ommella ollenkaan päälaelle muotolaskoksia.

pipo ja tuubihuivi


Virkkasin myös lasten lorun innoittamana sääennustaja etanan lasten leikkeihin.

Kuvaamaani videota etanan kotilon tekemisestä onkin katsottu monta kertaa.

Virkattu etana


Lasten housujen polvet kaipasivat paikkaamista. Paikkaaminen oli aivan mahtavaa ja mukaansa tempaavaa, kun mietin millä lastenlaululla ne paikkaan. Täältä löytyy vielä lisää inspiraatiota paikkaamiseen, esim. Ihahaa-sävelellä parsitut juhlahousut.

housujen paikkaus


Heinäkuussa teemana oli Suomi kartalla, bonustehtävänä oli Suomi-neito


Minulla on heinäkuun t-paidat leikattuina edelleen ompelupöydällä odottamassa ompelua. Olen ommellut omaan tahtiini muun elämän ohella. Valmista tulee sitten kun tulee. Tämä olikin rento, hyvän mielen haaste. Valmiin käsityön saa julkaista sitten kun ehtii, ei ole pakko olla valmista juuri tietyssä kuukaudessa. 

Jos sinullakin on roikkumassa jokin Suomi-aiheinen käsityö, niin laita rohkeasti linkki tai kuva tulemaan. Kyllä sen voi vieläkin esitellä, et ole ollenkaan myöhässä.

Päivitys: Nyt on valmista. Nestori ja norppa Saimaan rannalla tulivat applikoiduksi t-paitaan. Tähän meni viimeiset tilkut Nestori ja norppa -kangasta, onneksi olin säästänyt viimeisetkin rippeet, tämä oli täydellinen kuvioiden kohdistus.

applikointi idea

Elokuussa teemana oli luonnetta peliin


Elokuun teemakäsityössä on sama juttu, kesken on. Piirrän kloriitilla ja siveltimellä hymynaamoja paitaan.


Syyskuussa teemana oli luonto, bonustehtävänä oli sää


Elokuussa kokeilin kloriittipainantaa t-paitaan. Saniaisen lehdestä tulikin näyttävä kuvio.

Tässä on vinkkejä kloriittipainantaan. Samasta postauksesta pääset myös katsomaan videon, jossa suihkin saniaisenlehteä kloriitilla.

kloriittivärjäys


Syyskuussa syntyi toinenkin luontoaiheinen käsityö, polvisuojat marjastajalle. Linkistä voit tulostaa kaavat polvisuojiin ensi kevään kasvimaahommia varten. Kuva polvisuojista olikin tämän koonnin alussa.


Lokakuussa teemana oli suomen kieli ja kirjallisuus


Yllätin ystäväni ompelemalla hänelle meikkipussin, jonka sisäpuolelle kirjoitin terveiset selvällä suomen kielellä. Kaupoista saa tavaraa vaan englanninkielellä koristeltuna. Arjessa ei tule aina sanottua tarpeeksi kauniita sanoja ystävälle, mutta ommellessa se onnistuu helpommin.

Samalla kun ompelin meikkipussin, niin esittelin helpon tavan ommella vetoketjun niin pussukkaan kuin penaaliinkin. Vetoketju ommellaan kankaan taitteelle.

meikkipussin ompelu ja helppo ohje vetoketjuun


Marraskuussa teemana oli mistä Suomi tunnetaan, bonustehtävänä oli mikä kansallissymboli meiltä puuttuu

 

Ompelin ystävän vauvalle neuvolakortin kannet karkkipapereista. Geishan käärepaperi on juuri sopivan hempeää tyttövauvalle. 

Neuvolakortin kansien vinonauhan silitin itse ja kuvasin ohjevideon. Itse silittämällä saa juuri sellaista vinonauhaa kuin tarvitsee. Vinonauhan silittämiseen riittää apuvälineeksi silmäneula.

ompele neuvolakortin kannet karkkipapereista


Joulukuussa teemana oli siniristilippumme, bonustehtävänä kultainen leikkaus


Innostuin lämmittelemään uudelleen perinteistä tekniikkaa, punoin sydänkoreja kuusenoksille. Ideoin Suomen lipun värisen sydänkorin vaihtoehdoksi perinteiselle lippunauhalle.

Tulostettavan sapluunan Suomen lipun muotoiseen sydänkoriin löydät tästä postauksesta. Lisäksi tarjolla on 4 erilaista sapluunaa punottuihin sydämiin.

Punottu sydänkori joulukuuseen



Hauskin Suomi-aiheinen käsityö on haipenaali, jolla on kolikkosilmät. Olen todella tyytyväinen, että keksin tavan ommella kolikon kiinni kankaalle. Myöhemmin löysin netistä samantapaisia ohjeita kolikkokirjontaan, kun sain apua oikean hakusanan käyttämiseen. Iku-Turso saunatakki ja pellen housut ovat jaetulla kakkossijalla.


Instagramissa voi ihastella lisää muiden tekijöiden Suomi-aiheisia käsitöitä #suomi100_käsityö hashtagin alta. Jotta näkee ne oikeat haasteeseen osallistuneet käsityöt, niin pitää selailla vähän alaspäin. Liityin vain kuukausi ennen käsityöhaasteen aloitusta Instagramiin, eikä minulla ollut tietotaitoa valita tarpeeksi erottuvaa hashtagia. Tämä #suomi100_käsityö tulikin kaapatuksi loppuvuodesta käsityöliikkeen käyttöön. 

Ajattelen, että jos asialle voi tehdä jotain niin kannattaa yrittää, muuten jatketaan elämää eteenpäin. Kirjoitinkin pari ystävällistä pyyntöä käsityöliikkeelle, ja sainkin pari kohteliasta vastausta. Mutta jostain syystä viestini ei tullut ymmärretyksi. Nyt olisin viisaampi valitessani haasteelle sopivaa hashtagia. Joten jos tarvitset Instagramiin erottuvan hashtagin, niin laita siihen erisnimi tai numerosarja mukaan. Varmuuden varalta kannattaa laittaa kaksi eri hashtagia, jos toisen menettää, niin jäljelle jää toinen. Esim. Suomi100vuottajuhlitaankangaskorjaamollakäsitöidenmerkeissä
 ja toinen Kangaskorjaamonhätävarahashtag2018


Suosittelen lukemaan myös Pikku Akan Tilkkuvakka -blogista koosteen Suomi100-käsitöistä. Niitä syntyi täysi tusina. Minun suosikkejani ovat Suomen muotoinen tyyny ja seinävaate maakuntalaulun sävelen mukaan.


Tästä tulevasta käsityövuodesta onkin tulossa jännittävä. Suunnitelmissa  on näyttely käsitöistäni. Näyttelytila on varattu heinäkuulle. Jos vain voin levittää iloa ja harrastuneisuutta käsitöideni avulla, niin mikäpä sen mukavampaa. Näyttelyyn tulee mukaan tietenkin näitä Suomi100-käsitöitäni ja lisäksi jotain muuta.

Kiitokset kaikille suomi100_käsityö haasteeseen osallistuneille.
Käsityörikasta Uutta vuotta 2018!


Tervetuloa seuraamaan Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä

lauantai 23. joulukuuta 2017

Joulutortusta on moneksi: ruokalahja vai seurapeli?

Tällä kertaa jaan inspiraatiota joululeivontaan, hyvää joulumieltä ja hauskoja oivalluksia joulutorttujen kautta. Olkoon tämä hyvän joulumielen -postaus. Jos olet nähnyt jo muutaman kuvan liikaa kahvista, jonka kyljessä on joulutorttu, niin tämä on juuri sopivaa luettavaa sinulle.

Idea näihin torttukuviin syntyi, kun päätimme yhdessä Blogisisarten kanssa tehdä Instagram-joulutorttukalenterin. Jokainen asia mihin koskin ja jokainen ajatus joka päässäni viipyili johti uuteen kuvakulmaan joulutortusta. Kuvasin yhdeksän erilaista joulutorttuasetelmaa, loput ideat säästin ensi vuodelle. Blogisisarten kalenteria voi seurata hashtagilla #joulutorttukalenteri17.


joulukranssit

Ruokalahja vai kranssilahja, kas siinäpä pulma. William Shakespeare aikoinaan jo pähkäili ongelman kanssa. Tässä on resepti kolmeen erilaiseen leipään, jotka voi tehdä joulutuliaisiksi. Tässä on puolestaan ohjeet suodatinpussikranssiin.


joulutortun taittelumalli

Tein ystävälle joulukalenterin. Kahdeksannen päivän luukkuun askartelin fleecetilkuista  kahdeksan erilaista joulutortun taittelumallia. Minä olen pitäytynyt tähän asti tähdissä, mutta voisihan sitä vaihtelun vuoksi kokeilla muitakin.


haipenaalit

Koko pitkän syksyn haikynäpenaalit ovat kulkeneet ahkerasti opintietä ja nyt joululoman koittaessa ne ovat kyllästyneet pureskelemaan tietoa ja lyijykynän pätkiä. Kaikki ahkerat koululaiset ja opiskelijat ovat lomansa ansainneet. Ahmikaa joulutorttuja. Ompelin heinäkuussa farkkutilkuista haipenaaleja lahjoiksi. Tässä ovat ohjeet ja kaavat haipenaaliin. Nyt on aika laittaa lahjat jakoon.


erilaisia vaihtoehtoja joulutortun täytteeksi

Olet jo varmaan kokeillut joulutortun täytteeksi vihreää kuulaa, Omar-karkkia, erilaisia tuorejuustoja ja nutellaa. Kaipaatko vielä vinkkejä joulutortun uusiin täytteisiin. Miltä kuulostaisivat lego-ukot tai barbien kengät?



poro joulukuusenkoriste vanhasta nahkatakista

Kuulostaako tutulta: Joulutortut, jotka paloivat poroksi. No ei hätää, nämä voi ripustaa vaikka koristeeksi kuusen oksalle. Porot sopivasti myös kirjekuoreen lähetettäväksi ystävälle joulumaistiaisiksi. Porot on ommeltu vanhan nahkatakin hihasta. Täältä löytyvät ohjeet ja sapluuna poron ompeluun.



joulutorttu piparkakkumuotilla

Jos muut ovat tähtiä ole sinä kukka. Uskalla olla oma itsesi. Piparkakkumuotilla saa myös kivoja joulutorttuja. Marmeladin voi levittää koko tortun päälle, niin ei tarvitse syödä kuivia voitaikinan sakaroita ollenkaan. Lisää luovia tapoja piparkakkumuottien käyttöön löytyy Mitäs Meille -blogista. Kirjoitin ystävälleni Lauralle vieraspostauksen noista harvoin käytetyistä keittiötarvikkeista.



joulutorttu kahvinporoista

Joku sinulla on torttuähky? Kelpaako kaljupääkahvit? Vai maistatko mieluummin jo viikunakakkua. Minä kyllästyin syömään jouluna taatelikakkuja, onhan se viikunakin hyvä makuvaihtoehto joulun kahvipöytään. Resepti munattomaan viikunakakkuun. No nyt jaksat kurkata vielä pari torttukuvaa. 



joulutorttu tontun vatsassa

Parempi torttu vatsassa kuin kymmenen lautasella. Perinteinen jouluinen sananlasku. Tämä kuva sopii myös kuvitukseksi joululauluun "Tonttujoukko silloin varpahillaan, varpahillaan, varovasti hiipi alta sillan, alta sillan. Tip-tap, tip-tap..."


joulutorttu seurapeli aattoillalle

Aattoillan uusi seurapeli. Kuka nappaa parhaimmat tortut? Kuka jää mustaksi pekaksi? Näihin torttuihin voi käyttää kaikki jääkaapin jämähillot, esim. karviais-banaanihillo, pihlajanmarjahillo, mustamarja-aroniahillo, kastanjahillo, mustikka-päärynähillo. Kyllä, meillä on ihan oikeasti kaikkia näitä hilloja jääkaapissa.


Jos tarvitset persoonallisia ja erottuvia kuvia joulutortuista, niin laitahan tilausta tulemaan. Myös muut teemat onnistuvat. Voin ideoida persoonallisia kuvia erilaisiin käyttötarkoituksiin. Olen näet miettinyt uutta aluevaltausta. ;)


Vuoden lopussa ynnäsin vielä kaikki ompeluni yhteen. Tämän kuluneen käsityövuoden aikana olen ommellut pakalta leikattua kangasta 6,25 m. Sitäkin enemmän olen tehnyt tilkuista kaikenlaisia käsitöitä. Tilkkulaatikko onkin tyhjentynyt tosi lupaavasti.

Näillä kuvilla ja tunnelmilla toivotan leppoisaa joulua ja idearikasta sekä luovaa uutta vuotta 2018.

  Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä voit seurata:

perjantai 15. joulukuuta 2017

Virkatut lumihiutaleet ja ohje perunajauhoilla tärkkäämiseen

Unelmoin joulukuusesta, jonka kaikki koristeet olisivat virkattuja. Voisin virkata sydämiä, lumihiutaleita ja enkeleitä. Aloitinkin jo virkkaamisen näistä lumihiutaleista. 

tärkkääminen ohje


Virkatut lumihiutaleet valmistuivat nopeasti parissa illassa ja seuraavaksi aloin miettimään tärkkäystä. Minulla on muutama epäonnistunut kokeilu takana pitsiliinojen ja -korien tärkkäämisestä sokerivedellä. Oli kuuma kesä ja koko virkkaustyö tuntui hikoilevan, eikä sokerivesi kovettanut koria muotoonsa.

Löytämässäni tärkkäysohjeessa neuvottiin laittamaan sokeria niin paljon kuin veteen saa liuotettua. Olisiko sokeri painanut liikaa valmiissa pitsikorissa, koska kantokahva painui lintalleen. Vai mikähän sokerivedessä oli vikana, etten onnistunut tärkkäämään sillä.

virkkaustyön tärkkääminen


Nyt olen siirtynyt tärkkäämään perunajauhoilla. Tämä on onnistunut aina ensimmäisestä kerrasta alkaen. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy lopputulos on täysin jämäkkä, eivätkä lumihiutaleen sakarat roiku yhtään. Enimmäkseen olen tärkännyt joulukuusen koristeita perunajauhoilla, enkä noin vaativia töitä kuin aikaisemmin yritin.

Ohjeet perunajauhoilla tärkkäämiseen

  1. Sekoita kattilassa 1 dl kylmää vettä ja 1 tl perunajauhoja.
  2. Kiehauta seos koko ajan sekoittaen.
  3. Anna jäähtyä, etteivät sormet pala.
  4. Uita virkkaustyö perunajauholiisterissä ja puristele ylimääräiset liisterit pois.
  5. Pingota virkkaustyö kuivumaan.
Vinkki, jos et saa puristeltua käsin perunajauholiisteriä pois virkkaustyöstä, niin imeytä liisteri talouspaperien väliin.

Minä käytin lumihiutaleen pingottamiseen ja kuivattamiseen tällaista sinistä stryroxlevyä tai routaeristettä, miksi tätä nyt kutsutaankaan. Se on tiivis ja nuppineulat pysyvät siinä hyvin. Lumihiutaleen alle laitoin palasen kelmua.

perunajauhoillla tärkkääminen ohje

Tämän lumihiutaleen virkkausohje on Omakoppa -blogista. Samassa blogissa on myös yhteenveto erilaisista tärkkäysvaihtoehdoista.

Arvaatko miksi lumihiutaleita ei ole kuvattu kuusen oksilla? Siinä kävikin niin, että annoin jo virkatut lumihiutaleet lahjaksi. Joulukuusi ei ollut vielä valmiina, kun halusin ottaa kuvat itselleni muistoksi ennen lumihiutaleiden postittamista. Minulla on vielä lankaa jäljellä, kyllä minä vielä sitten joskus teen itsellenikin.


helppo virkattu lumihiutale
Tämä superhelpon lumihiutaleen virkkausohje on Arkimamman  arkiralli -blogista. 


virkattu lumihiutale
Tämän tähden muotoisen lumihiutaleen ohjeen löysin Kässämartat -blogista.

Jos joulukuusen haluaisi koristella nopeammin niin kannattaa metsästää sopiva pitsiliina tai pitsikangas, josta voi leikata palasia. Palaset tärkätään ja ripustetaan joulukuuseen lumihiutaleiksi. Pakettikoristeiksikin nämä kovetetut lumihiutaleet kelpaisivat.

Pitsiliinojen tai lumihiutaleiden tärkkäys onnistuu myös vesi-erikeeper-seoksella. Tilkkutuvan -blogista löytyy yksi ohje: virkattu ja tärkätty tähtönen.


Muita persoonallisia tapoja hyödyntää pitsiliinoja käsitöissä:


Mainostan samalla kirjoittamaani vieraspostausta Mitäs meille -blogiin: Luovia tapoja käyttää piparkakkumuotteja. Piparkakkumuotit pääsevät meillä ainakin liian harvoin käyttöön.

Tervetuloa seuraamaan Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Punotut sydämet joulukuuseen sis. kaavat

Tämä on käsityöblogien joulukalenterin 6. luukku. Täällä Kangaskorjaamolla punomme sydämiä joulukuusen koristeeksi. Perinteisesti nämä sydämet on punottu paperista, tällä kertaa käytän puuvillakangasta. Ohje on helppo, eikä vaadi ompelua. Piirtelin omiakin punontamalleja ja punoin joulukuuseen siniristilipun mallisia sydämiä. Kivaa vaihtelua lippunauhalle!

Tanskan sydämet


Lapsena askartelin monena jouluna punottuja sydämiä. Näitä kutsuttiin nimellä tanskan sydämet, ilmiselvästi lipun värien mukaan. Silloin en ymmärtänyt miten sakarat saisi pujoteltua niin, että sydämen saisi avattua ja siitä muodostuisi kori. Näppäränä tyttönä pujottelin yksinkertaisia papereita ja teippasin läpinäkyvällä teipillä kaksi sydäntä yhteen. Lopputulokseen olin tosi tyytyväinen, olinhan onnistunut ongelmanratkaisussa.


punottu sydän joulukoriste


Mitä materiaaleja voi käyttää sydänten punomiseen?

Minä käytin sydänten materiaalina puuvillatilkkuja. Tässä on oiva tilaisuus kierrättää vanhat joulupöytäliinat ja -verhot. Työhön kannattaa valita tiivis sidoksinen puuvillakangas.

Näitä sydämiä voi punoa monenlaisista materiaaleista, esimerkiksi paperista, kartongista ja huovasta. En ole vielä ehtinyt tutustua hiljattain markkinoille tulleisiin korkkipapereihin, voisivatko ne myös sopia sydänten punontaan. Tai mitä näitä muita nyt on: vegaaninahka, Snap Pap. Jos sinä kokeilet näitä materiaaleja, niin kerrohan miten onnistui.


Punottu sydänkori


Ohje kankaasta punottuihin sydämiin

Yhteen sydämeen tarvitaan kahta eri kangasta. Yhden tilkun koko on 14 cm x 22 cm. Jos haluat tehdä sarjatyönä useamman sydämen, niin leikkaa kankaasta suikale, jonka leveys on 14 cm ja pituus on jaollinen 22:lla. Saumanvaroja ei tarvita, kun leikkaa tarkasti.

Tilkku taitetaan kaksinkerroin ja väliin silitetään kaksipuoleinen liimakangas. (Tilkun koko on taittamisen jälkeen 7 cm x 22 cm.) Näin sydämistä tulee tarpeeksi jämäkät. Liimakangas estää myös kankaan reunojen rispaantumisen, joten kankaan reunoja ei tarvitse huolitella. Testasin myös liimaharsoa kankaiden väliin, sekin on sopivan jämäkkää.

Ennen leikkaamista sydämen pohjaan tuleva taite kannattaa silittää teräväksi. Sapluunan avulla kankaasta leikataan taitteelta sydämen puolikkaat ja leikataan niihin viillot. Toinen puolikas leikataan erivärisestä kankaasta. Sitten ollaankin valmiita punomaan. Minä asettelin kankaat niin päin, että taitereuna tulee sydämen pohjaan, vaikka ei tällä taida olla merkitystä.

Sydän punotaan pujottamalla sakarat vuorotellen toisen sisään ja ulkopuolelle.

askartele sydänkori


Tällä videolla näytetään miten sydänten punominen onnistuu.
Tässä on kuvasarja miten punonta etenee.

Lopuksi pujotin silmäneulalla satiininauhan ripustuslenkiksi.

Vinkit sydänten punontaan:

  • Kiinnitä huomiota siihen, ettet lisää yhtään millimetriä sapluunan leveyteen. Punoskohdan tulee pysyä tarkasti neliönä.
  • Pujottelua helpottaaksesi voit leikata viillot 2 mm pidemmiksi. Varsinkin paperisten sydänten pujottelu helpottuu tällä niksillä.
  • Pujottelussa voit käyttää apuna pinsettejä.
  • Voit leikata viiltojen kohdista 1 mm levyisen suikaleen pois, tämä auttaa paksuissa materiaaleissa kuten kartongissa. Katso kuva alla.

Punottu sydän ohje


Tässä on tulostettavat kaavat punottuun sydämeen.

Voit suurentaa tai pienentää kaavaa halutessasi. Huomioi, että punoskohdan tulee säilyä neliönä.

Minun sapluunani ovat pahvista, niin ne kestävät pitkään käytössä. Olen pistänyt neulalla reiän viillon loppumiskohtaan. Viillon alkamiskohdan olen lovennut. Näin saan merkittyä näppärästi haihtuvalla kangastussilla viiltojen oikeat paikat. Nyt tein vielä yhden uuden sapluunan, johon kokosin kaikki erilaiset variaatiot punonnasta. Tässä kuvassa on kaikki sapluunat ja niistä syntyvät sydämet vierekkäin.

Punottu sydän kaava



Näitä sapluunoita on helppo piirtää itsekin. Minä piirsin sinivalkoisen Suomen lipun. Siniristilipun punomiseen tarvitaan kaksi erilaista sapluunaa. Toinen leikataan sinisestä ja toinen valkoisesta kartongista. Sillä ei ole väliä kumminpäin värit leikkaa, lopullinen väritys syntyy punomisvaiheessa.

siniristilippu joulukuusenkoriste



Blogissani on ollut koko vuoden käynnissä Suomi100-teemakäsityöhaaste. Joulukuun teemana oli siniristilippumme. Tämä pieni askartelutyö sopii mukaan joulukuun teemaan oikein hyvin. Sinäkin voit osallistua tähän käsityöhaasteeseen. Osallistumisohjeet löytyvät joulukuun ensimmäisestä postauksessa.

Innostuin toden teolla ja ideoin samalla erilaisia käyttötarkoituksia punotuille sydämille:

  • Lähetä kankainen punottu sydän joulukorttina tuomaan hyvää mieltä. Vastaanottaja taatusti ilahtuu erilaisesta ja käytännöllisestä joulukortista.
  • Lapset olivat mukanani leikkaamassa ja punomassa yksinkertaisia sydämiä paperista, sellaisia mitkä eivät avaudu. Liimasimme nämäkin sydämet kartongille joulukorteiksi. 
  • Perinteinen käyttötarkoitus: laita sydämen sisälle piparkakku tai makeinen ja ripusta joulukuuseen koristeeksi.
  • Laita sydänkoriin makeisia mukaan ja ojenna pieni muistaminen päiväkodin tädille tai opettajalle.
  • Sydänkoreista kasattu joulukalenteri. Täältä löydät tehtäviä ja puuhaa lasten joulukalenteriin.
  • Suurenna sapluunaa niin isoksi, että voit kerätä sydänkoriin joulukortit.
  • Suuremmasta sydämestä saat vaihtoehdon joulukranssille: laita sisälle jotain vihreää, karkkikeppejä, tonttu-ukko, mitä nyt keksitkin...

Hupsista. Menin kurkkaamaan Pinterestiä, jos siellä olisi kivoja punontamalleja. No olihan siellä aivan tajuttoman hienoja malleja, joita haluaisin heti kokeilla kaikkia. Hakusanalla tanskan sydämet/ "weaving danish hearts"/ julehjerte löytyy toinen toistaan ihastuttavampia ja taitavampia punontamalleja. Tässä esimerkiksi yksi.

 
Huomenna käsityöblogien joulukalenterin 7. luukku avautuu Kettuja Unissa -blogissa/ rumat jouluvillapaidat joulukorteissa.
 
Eilisen 5. päivän luukussa oli ohjeita ja inspiraatiota paketointiin. Kototeko -blogissa on esittelyssä kirja  nimeltään Kaikki paketissa.

Villa Nannan blogissa on listattuna kaikki kalenterin koostamiseen osallistuvat käsityöblogit, joista löytyy jouluisia käsityöideoita. Instagramissa joulukalenteria voi seurata hashtagilla #kässäjoulukalenteri2017.


Hyvää itsenäisyyspäivää ja onnittelut 100-vuotiaalle Suomelle. 

Tervetuloa seuraamaan Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä

lauantai 2. joulukuuta 2017

Ripusta poro kuusen oksalle, vanhasta nahkatakista joulukoriste

Löysin Kototeko-blogista näppärän kierrätysvinkin vanhalle nahkatakille. Kaksinkertaisesta nahasta syntyy hauska poro joulukuusen oksalle roikkumaan.

poro joulukuusenkoriste


Vintillämme olikin valmiina jo sopivan vanha nahkatakki tuunattavaksi. Hyödynsin nahan oikeaa ja nurjaa puolta. Yhden nahkatakin hihasta tuli 6 poroa. Ompelu ja leikkaaminen tuntuivat alkuun hitailta, mutta tehdessä sorminäppäryys lisääntyi.

Ensin jäljensin poron hahmon kaavapaperille. Sitten leikkasin kaksi poron kokoista nahkapalaa. Neulasin kaavapaperin nahkapalojen kanssa nipuksi. Ompelin tarkasti poron ääriviivoja pitkin. Ompelun jälkeen revin kaavapaperin irti. Langanpäät solmin yhteen ja pujotin neulalla nahkapalojen väliin. Lopuksi leikkasin poron hahmon irti nahkapalasta ompeleiden muotoja seuraillen. 

ompele joulukuusenkoriste


Vinkit joulukuusenkoristeen ompeluun nahasta

  • Testaa onko nahka sopivan tukevaa. Pysyykö kaksinkertainen nahkapala tukevasti pystyssä.
  • Käytä ompelussa paksua tikkauslankaa, niin ommeljälki erottuu hyvin.
  • Paksun nahan ompeluun tarvitset nahkaneulan, ohuen nahan ompelu voi onnistua tavallisella paksulla neulalla. Testaa tilkulle.
  • Käytä ompelussa avointa applikaatiopaininjalkaa, tai jotain muuta paininjalkaa, josta näet kaavapaperin viivan hyvin.
  • En leikannut poron sarvien alimpia sakaroita erilleen, vaan jätin ne yhteen. Näin sarvet ovat tukevammat, eivätkä lerpata.
  • Varo leikkaamasta ompeleita poikki, kun leikkaat poron muotoa.
  • Yksinkertaiseen nahkaan sakset pystyvät paremmin. Tarkat kohdat voi leikata ensin päällimmäiseen nahkaan, sitten alimmaiseen nahkaan. Näin menetellen ei ole vaaraa, että leikkaisi ompeleita poikki.

joulukuusenkoriste kierrätysmateriaali


Kannattaa miettiä millaisen poron haluaa piirtää, samat muodot tulevat myöhemmin ommeltavaksi ja leikattavaksi. Liian isoa poroa ei kannata lähteä tekemään, koska päästä ja sarvista tulee liian painavat, eivätkä ne pysy pystyssä. 

Tästä voit tulostaa sapluunan poro joulukuusenkoristeeseen.


Leikkuujätteen säästin vielä. Leikkuusilpusta voi ommella nahkaisia merkkejä farkun taskuun tai pipon reunaan.

ompele vanhasta nahkatakista

Kototeko -blogissa on lisää vinkkejä porokoristeen ompeluun sekä omatekoiseen tuotelappuun, jos poron haluaa antaa lahjaksi joulukortin mukana. Kototeko-blogissa on myös muita jouluohjeita, esim. tässä syntyy moderni kuusiryijy vanhasta nahkatakista.

Näillä poroilla osallistu Blogisisarten joulutorttukalenteriin. Toinen luukku aukeaa tänään Instagramissa. Joulutorttukalenterissa on luvassa  muutakin herkuttelua, ideoita ja hyvää mieltä. Tervetuloa seuramaan #joulutorttukalenteri17 ja #blogisisaret.

Nyt on juuri sopiva aika aloittaa joulukorttiaskartelut. Näihin kortteihin on käytetty myös kierrätysmateriaalia, joulukortit on tehty vanhan kirjan sivuista.

Viimeinen Suomi100-teemakäsityöhaaste on käynnissä. Tervetuloa mukaan, Joulukuussa kässäilemme teemalla siniristilippumme.


Tervetuloa seuraamaan Kangaskorjaamon persoonallisia ja idearikkaita käsitöitä