perjantai 28. lokakuuta 2016

Merenneitopuku

Ajattelin että esikouluvuosi tuo tullessaan myös naamiaisia, joten päätin aloittaa pukuompelun hyvissä ajoin. Viime viikolla tulikin jo lappu kotiin, että lapsen oikeuksien päivänä (20.11.) pidetään esikoulussa naamiaiset. Meillä on leikitty paljon merenneitoa, ja nyt on merenneidolla aito pyrstökin. Asun tekemiseen sai lapsi osallistua itse maalamalla kankaan ja kutomalla laukun hihnan.

ompele merenneitopuku naamiaisiin

Kaikki tarvikkeet asuun löytyivät valmiina kaapista. Merenneidon hame on tehty vanhasta lakanasta, joka on maalattu ruiskuemulsiolla ja väripigmenteillä sinisen ja violetin sävyillä. Tyttö sai maalata kankaan itse. Piparkakkureunat piirsin muovikuppien avulla. Käytin kolmea eri kokoa: alhaalla ovat pienet puoliympyrät ja ylhäällä suuret puoliympyrät. Aluksi meinasin tehdä kaikki piparkakkureunat samankokoisiksi, mutta kun nukuin yön yli, niin keksin paremman tavan.

suomujen ompelu merenneidon hameeseen

Merenneidon pyrstön sisällä on kovikehuopaa tukena. Ompelin pyrstöön muutaman koristehelmenkin.
Tässä sämpyläkori -postauksessa kerroin kovikehuovasta tarkemmin.

ompele merenneitoasu


Merenneidon toppiin sopi tämä pitsikuosi täydellisesti. Poimutin olkaimet kiinnityskohdistaan. Tein kuminauhalla poimutuksen myös keskelle eteen.

merenneidon toppi

Merenneidolla on laukku, johon voi kerätä simpukoita ja muita aarteita. Tyttö kutoi laukun hihnan itse käsityöpajassa pienellä neuleharpulla. Laukun muoto ja koristeompeleet jäljittelevät simpukkaa.

simpukan muotoinen laukku

Sovituskuvista tuli ihania. Merenneito halusi itse takapihan kivelle istumaan, eikä valittanut yhtään kylmyyttä, vaikka ei siellä lämmin pääse tulemaan tähän vuodenaikaan. Hameessa on halkio vasemmalla sivulla, jotta kävely on mahdollista. Merenneito valitsi asuaan täydentämään kukkaseppeleen. Ompelin kukkaseppeleen ja muita päähineitä lasten roolileikkeihin viime kesänä.

merenneito valmiina naamiaisiin

naamiaiset merenneitoasu


Barbielle vielä samisteluasu, niin leikki voi alkaa.
Lisää vaihekuvia ompelusta löytyy Kangaskorjaamon Facebook-sivuilta.

merenneidon hame


Lisää ompelemiani naamiaisasuja:

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Hedelmä-pähkinäleipä, mustikkaleipä ja puolukkaleipä

Meillä on säilötty syksyn satoa talven varalle. Olemme varautuneet omenahillolla, puolukoilla ja mustikoilla. Lasten mielestä omenahillo on aivan parasta puuron päälle. Minun herkkuani on hedelmä-pähkinäleipä, johon taikinaan tarvitaan omenahilloa.

hillopurkin kansien koristelu
 Askartelin muutaman hillotölkin päälle kangaskannet.


Lapsille oli mieluista puuhaa rakentaa omenarobotteja hammastikkujen avulla. Lopuksi robotit joutuivat hirviön kitaan pala palalta.

välipalaksi omenarobotteja


Tässä postauksessa ei sitten enempää käsitöitä olekaan, vaan ajattelin jakaa meidän perheen suosikkileivät, joissa hyödynnetään syksyn satoa. Ne ovat hedelmä-pähkinäleipä, mustikkaleipä ja puolukkaleipä. Leivän leipominen on helppoa, aineet vain sekoitetaan, vaivataan ja kohotetaan. Aluksi kannattaa satsata pariin leipävuokaan, niin taikinan saa kaataa vain vuokaan, eikä tarvitse muotoilla siitä pitkoa.

Hedelmä-pähkinäleipä, nam. Näin hyvää leipäreseptiä saa kyllä hakea, eikä sitä Google ainakaan löytänyt. Pidämme kovasti leivän sisältä löytyvistä sattumista, joten laitamme pähkinöitä ja hedelmiä runsaalla kädellä, jopa 3 dl kumpaakin, vaikka reseptissä on pienempi määrä. Kuivahedelmät leikkaan saksilla pieniksi paloiksi. Omenahillo saa olla huoneenlämmintä, muuten se kylmettää taikinan. Yleensä lämmitän omenahillon samassa astiassa yhtä aikaa veden kanssa.

Hedelmä-pähkinäleipä

2 dl pilkottuja pähkinöitä (esim. hasselpähkinärouhetta, mantelilastuja, pellavansiemeniä)
2 dl pilkottuja kuivattuja hedelmiä (aprikooseja, karpaloita, luumuja, rusinoita, taateleita, viikunoita)
5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 dl omenasosetta
2 tl suolaa
½ - 1 dl siirappia
2 dl kaurahiutaleita
3 dl ruissihtijauhoja
n. 1 l hiivaleipävehnäjauhoja

Lämmitä vesi 42 asteeseen. Sekoita kulhossa vesi ja jauhotilkkaan sekoitettu hiiva. Lisää kaikki muut aineet paitsi hiivaleipävehnäjauhot. Vaivaa lopuksi taikinaan hiivaleipävehnäjauhot. Taikina saa jäädä vähän löysäksi. Kohota peitettynä 1 tunti. Sekoita ja kaada taikina kolmeen leipävuokaan. Kohota 1 tunti. Paista 200 asteessa 30 - 60 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea ja leivät irtoavat vuoan reunoista. Meidän uunissa paistoaika on ollut n. 40 minuuttia.


Nyt syksyllä on ollut tullut syötyä kyllästymiseen asti mustikkapuuroa, mustikkapiirakkaa ja mustikkakiisseliä. Myös puolukasta olemme saaneet yliannostuksen. Kokeilin ihan mielenkiinnosta kirjoittaa Googleen hakusanat mustikkaleipä ja puolukkaleipä. Se oli täysosuma. Eli Suvi sur le vif -blogista löysin mustikkaleivän ohjeen. Tein ohjeesta oman näköisen ja suoristin mutkia.

Mustikkaleipä

4 dl pakastemustikoita soseutettuna
1 dl vettä
1 ps kuivahiivaa
1 dl siirappia
1 tl suolaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
4 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl mantelijauhoja
4 rkl oliiviöljyä

Soseuta mustikat haarukalla, survimella tai tehosekoittimella. Lisää mustikoihin vesi, jolloin nestettä on 5 dl. Lämmitä neste 42 asteiseksi. Lisää lämpimään nesteeseen kuivahiiva, siirappi ja suola. Alusta taikinaan jauhot ja öljy. Vaivaa taikinaa käsin 6 -8 minuuttia sitkon aikaansaamiseksi. Lisää tarvittaessa vettä tai jauhoja. Taikina saa jäädä hieman tahmaiseksi, mutta ei saisi olla liian vetistä. Voit myös öljytä kädet ja vaivaaminen luistaa paremmin. Kokeile erilaisia jauhoja esim. grahamjauhoja, jolloin saat taikinaan makua. Minä laitan yleensä koko jauhomäärän hiivaleipävehnäjauhoja.

Kohota taikinaa lämpimässä paikassa 1,5 tuntia tai kunnes taikina on tuplaantunut kooltaan. Sekoita taikinasta ilmakuplat pois ja jaa taikina kahteen voideltuun leipävuokaan. Nostata leipiä lämpimässä paikassa 45 minuuttia. Paista leipiä 185 asteessa 35 - 45 minuuttia. Tarjoile lämpimänä marmeladin, hilloin tai voin kanssa.


Puolukkaleipä löytyy Pinjafin -blogista. Tämä resepti on tyypillinen teeleipä, se kohotetaan soodalla, eikä hiivalla. Tässä reseptissä on montaa eri jauhoa, ja niistä tuleekin leipään hyvin makua. Tapani mukaan lisäsin puolukan määrää meidän leipään, laitoin 2,5 dl, eikä leipä maistu vieläkään liian puolukkaiselle.

Puolukkaleipä

Puolukkaleipä

3dl täysjyvävehnäjauhoja
2dl grahamjauhoja
1,5dl ruisjauhoja
0,5dl vehnäjauhoja
2dl kaurahiutaleita
3dl kermaviiliä
2dl maitoa
1tl suolaa
1rkl soodaa
2rkl siirappia
n. 1,5dl puolukkasurvosta

Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin, lisää lopuksi puolukkasurvos, sekoita hyvin ja paista 180 asteessa noin tunti, tai kunnes leipä on pinnalta rapea ja sisältä pehmeä. Vuoka kannattaa voidella ennen paistamista, ettei leipä tarttuisi kiinni.


Lopuksi vielä kuva leipomastamme Gravity cake -kakusta. Sain kyllä apua tämän tekemiseen, itsellä ei olisi kärsivällisyys riittänyt noiden karkkien liimaamiseen. Illuusio siitä, että karkkipussista kaadetaan karkkeja kakun päälle ei ehkä ole vielä täydellinen. Parempia kuvia löytyy Googlesta ja ohjeita saa You Tubesta hakusanalla gravity cake. En tiedä  onko olemassa suomenkieleistä vastinetta, painovoima-kakku kuulostaa ainakin hassulta.

Gravity cake

tiistai 27. syyskuuta 2016

Miten jatkan kangasta

Kangasta tuli ostettua liian vähän, miten voisit tehdä jatkopalan huomaamattomasti. Kangas kutistui pesussa liikaa, eikä riitäkään enää tarkoitukseensa. Miten voisit säästää kangasostoissa? Mitä teet tursuavalle tilkkulaatikolle? Jos nämä ovat tuttuja ongelmia, niin tässä on muutama ratkaisuehdotus.

Idean tämän kirjoituksen koostamiseen sain, kun ompelin edellistä käsityötäni, hupparia ja housuja. Hupparin olalle tuli puolikuun muotoiset jatkopalat ja housun lahkeisiin tuli mutkittelevia saumoja. Kankaita leikatessa kävin läpi monta vaihtoehtoa, miten saisin kankaan riittämään. Ajattelinkin jakaa näitä vinkkejä myös Sinulle.


miten saada kangas riittämään


 
Lista alkaa vinkeillä siitä, miten sauman voi lisätä keskelle vaatetta huomaamattomasti. Voit myös kokeilla leikata kaavan pienempiin osiin ja koota kokonaan uudelleen. Leikkaamista ennen kannattaa kopioida kaava, jos tilkkupalapeli ei onnistukaan ensi yrittämällä.

Listan lopusta löytyy muutama leikkuusuunnitelmavinkki.  Kaikista tärkein työkalu on kuitenkin mielikuvitus: yhdistele kankaita ennakkoluulottomasti ja lisää sauma tai useampi, vaikka sitä ei kaavassa olisikaan. Kokonaisuus on usein enemmän kuin osiensa summa.


Miten jatkan kangasta:


1. Lisää paitaan olkakaarroke

Leikkaa olkakaarrokkeen sauma vinoksi tai suoraksi. Olkakaarrokkeen kangas voi olla samaa kuin hihassa tai sitten eriä. Saumaan voi lisätä vielä tehoa ompelemalla tereen.

Tarkemmat kuvat paitojen kuvioinnista ovat täällä. Piirsin kangastussilla etsi koiralle pari -tehtävän.

paidan olkakaarroke


2. Lisää housuihin takakaarroke

Takakappale on etukappaletta korkeampi, joten yleensä riittää lisätä pituutta vain takakappaleelle. Toisaalta olen kyllä ommellut etukappaleellekin kaarrokkeen. Ainakin sillä kerralla, kun ompelin itselleni legginssit metrin palasta.

Katso myös kohdan 4 kuva, siinä on vihreissä housuissa jatkopala, hienommin sanottuna kaarroke, etukappaleella.

3. Ompele housuihin isot polvipaikat

Tähän hommaan sopivat lapsen lempikankaan tilkut.

polvipaikat


4. Ideoi jatkopala teeman avulla

Joskus jatkopalojen ideointi voi olla helpompaa teeman avulla. Harmaissa housuissa on ralliteema. Housut on koottu harmaasta jatkopalasta, johon on tehty perunaleimasimella ruudukko kuin ruutulippu. Toista lahjetta on jatkettu punaisella kankaalla. Yhdistävä tekijä on punainen Salama McQueen applikaatio.

Vihreissä housuissa on sauma etukappaleen yläreunassa. Saumaa ei edes erota kirjavasta kankaasta. Siniset housut tulivat mukaan kuvaan muuten vaan.

housun lahkeen jatkaminen



Tämä lahje kuuluu housusarjaan, jonka teemana oli muumit. Jatkopala on muotoutunut mäeksi ja mäen päällä on Nipsu pelaamassa jalkapalloa.

Haarakoukkuun on ommeltu myös jatkopala. Kts. kohdan 9 selitys.

jatkopala housunlahkeeseen


5. Ompele raitoja tai kokoa kangassuikaleista uusi kangas

Suikalehousujen ompeluohje on täällä. Postauksessa on myös vinkkejä siihen, miten sauman voi ommella mahdollisimman litteäksi, ettei se hankaa ihoa.

hyödynnä kangassuikaleet



Tässä raitaa on vielä tehostettu ompelemalla vinoruutuja raidan päälle. Tiedättehän Jussi-villapaidan, tämä on nyt sen t-paitaversio :) Lisää miehen t-paitoja on täällä.

jatkopala t-paitaan



6. Leikkaa kaava osiin ja kokoa uudestaan tilkuista. 

Leikittele muodoilla, katso mihin kangas riittää ja leikkaa siitä poikki. Kokeile läpi ensin perusmuodot, kuten tähdet, ja etene sitten erikoisempiin muotoihin kuten Sepe Suteen.

sepe susi kuvio paitaan



Tähden avulla sain ommeltua yhden lahkeen kokonaan pienistä kangastilkuista. Tähden ompelussa tarvitaan vähän tarkkuutta, mutta kyllä se onnistuu. Kuvassa on housun lahje saumat ulospäin.
Tähtihousut löytyvät täältä.

housun lahkeen pidentäminen

Tässä paidassa on kaarevia saumoja ja höysteenä applikoidut tähdet.

paita tilkuista



Piirsin housujen kaavan ensin lakanakankaalle. Ompelin lakanakankaan sivu- ja sisäsauman ja lopuksi leikkasin lahkeen auki spriraalimaisesti. Uusi spiraali-housukaava on syntynyt, ja tähän kaavaan voi käyttää kaikki kangassuikaleet.

spiraalihousut



7. Leikkaa kangasta poikittaiseen langansuuntaan

Nämä housut on ommeltu velourista poikittaiseen langansuuntaan, eikä  niistä huomaa, että nukka kulkee vaakasuunnassa. Jatkopalojen saumat ovat juuri sen muotoiset kuin tilkut olivat eli kiemurtelevat. Housut-hupparisetti löytyy täältä.

Myös tämän velour-hupparin hihan leikkasin poikittaiseen langansuuntaan. Käytössä eri suuntaan oleva nukka ei erotu silmään.

housut tilkuista


8.Eripari hihat ja lahkeet

Isoimmat tilkut tilkkulaatikosta voi käyttää  eriparihihoihin.

eriparihihat


Kangasostoissa voi säästää, kun ompelee vain toisen lahkeen kuviokankaasta, yksivärinen kangas on yli puolet halvempaa.  Eriparilahkeet

eriparilahkeet



9.Ompele housujen takakappaleen haarakoukku jatkopalasta

Näin säästää paljonkin kankaan leveydestä. (katso myös kohdan 4 Nipsu-housut.) Tämä on jo vanha niksi ja kiertänyt suvussa, sillä mummini ompeli melkein aina housuihin haarat näin. Joskus tätä tapaa näkee ihan ostohousuissakin.

Käytössä ylimääräinen haarapala ei näy mihinkään, joten ihan huoletta sen voi ommella niin lasten kuin aikuistenkin kokoihin. Näissä farkkuleggingseissä on myös takakaarroke, se on tehty kolmesta osasta, koska muuten kangas ei olisi riittänyt. Pystysaumat ovat takataskujen yläpuolella, eikä perinteisesti keskitaka-kohdassa.

haarakaareen jatkopala



10. Käytä hetki leikkuusuunnitelman tekemiseen. 

Tässä on kohdasssa 10 olevien farkkujen leikkuusuunnitelma. Kaavat mahtuvat hyvin vierekkäin kun lahkeet ovat erisuuntiin. Takakappaleen haarakoukku tulee erillisestä tilkusta. Taskut ja kaarrokkeen mahtuu leikkaamaan lahkeiden vierestä.

Myös paidan hihat voi leikata yksitellen erisuuntiin, niin säästää kangasta.

Tässä on saunatakin (140 cm) leikkuusuunnitelma, josta ei jäänyt mitään jäljelle.



housujen leikkuusuunnitelma



11. Kangasostoissa säästää myös paikkaamalla

Eikä unohdeta sitä vaatteen paikkaustakaan, vaatteen elinkaari pitenee.


polvien paikkaus


12. Laskettu olkasauma

Tehtaamon blogissa voit käydä katsomassa paidan alaslaskettu olkapää -ohjetta. Tällä leikkuusuunnitelmalla saat paidan aikuiselle 60 cm kagasta.


Lisää kankaan jatkamisvinkkejä:


Mielelläni kuulisin sinunkin kankaan jatkovinkkisi, voit kirjoittaa sen kommenteihin, kiitos.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Huppari ja housut luovasti tilkuista

Tämä on tarina siitä, kuinka tilkkuja ja suikaleita olisi liikaakin,  mutta ei kuitenkaan riittävästi kokonaiseen vaatteeseen. Luovasti suikaleita yhdistellen ja jatkopalaa jatkaen toisella jatkopalalla sain ommeltua hupparin ja housut.


hupparin ompelu


Hupparin etukappaleesta jäi puuttumaan vain pieni kaareva pala olalta. Leikkasin takakappaleen olalle vastaavan kokoisen kolon ja leikkasin puoliympyrän muotoisen jatkopalan olalle.

ompele huppari tilkuista

Jatkopalan tein kaksinkertaisesta trikoosta, sillä ajatuksella, että mitä ei voi peittää, sitä kannattaa korostaa. Kirjailin ompelukoneen bsr-paininjalalla ja pronssinvärisellä metallilangalla kuvioita, jotka muistuttavat kissan häntiä. Voilà, itse tehty tikkitrikoo on valmis. Samalla tavalla tikatusta trikoosta ompelin kaulukseeen. Kolme samanlaista tikkitrikoo palaa luovat jo vähän yhtenäisyyttä huppariin, eivätkä ole vain irrallisia yksityiskohtia.

Tässä kuvassa olkapalat on ommeltu tukikankaalle ja tukikangas on pingoitettu ompelukehykseen kirjonnan ajaksi. Kuvan nurkassa näkyy bsr-paininjalka.

ompele itse tikkitrikoota


Housujen lahkeet ja hupparin hihat syntyivät suikaleita yhdistellen. En edes yrittänyt tehdä symmetrisiä hihoja tai lahkeita, vaan laitoin jatkopalat erilevyisinä ja erimuotoisina. Yksivärinen velour ei olisi riittänyt housuihin muuten kuin poikittaiseen langansuuntaan leikattuna. Kun housut ovat jalassa, niin yhtään ei kyllä huomaa, että velourin nukka on poikittain.

Tässä on housut kuvattuna edestä ja takaa. Jatkopalojen epäsymmetrisyys näkyy hyvin.

ompele housut tilkuista

Tältä näyttävät vaatteet käyttäjänsä päällä. Housut ovat sivusaumattomalla kaavalla tehdyt, koska yritin välttää turhia saumoja.

huppari ja housut ommellen

Sieniretki velour



Lopuksi huomasin, että ostamani vetoketju oli liian lyhyt huppariin.  Ratkaisin pulman ompelemalla tampin ja napin vetoketjun jatkoksi.

liian lyhyen vetoketjun jatkaminen

Tässä kuvassa näkyy hupparin hihojen jatkopalat.

miten jatkan kangasta


Kangas on Selian sieniretki -velour ja hupparisetin koko on 128 cm.

Seuraavalla kerralla ajattelin kirjoittaa tänne blogiin parhaat kankaan säästövinkit. Kangaskorjaamon arkistoista saa jo kerättyä kattavan koosteen siitä, miten vaatteiden ompelu sujuu jatkopaloilla. Tästä voit lukea 11 vinkkiä kankaan säästämiseen ja jatkamiseeen.

torstai 8. syyskuuta 2016

Kankaanpainantaa kengällä

Ompeluryhmissä leviää uusi villitys: kankaanpainantaa kaivonkannella, vai onko se viemärinkansi. No, ei meillä maalla kuitenkaan ole sellaisia. Keksin sitten oman versioni, levitin kangasväriä kengänpohjaan. Kengän kuva oli juuri sopiva aihe urheilua harrastavan miehen t-paitaan.


kankaanpainantaa kengällä


Ihan uusia kenkiä en kangasväriin tohtinut tuhrata, vaan valitsin kaapista käytetyimmät. Kangasväri levittyi hyvin kengänpohjaan superlonista tehdyllä töpöttimellä. Kengän pohjan kuvionti toistui tarkasti trikoolle. Kangasväri lähti kaikki pesussa pois, seuraavalla kerralla uskallan kokeilla parempiinkin kenkiin. Kangasvärinä käytin Emo-tuotannon mustaa väriä.

kankaanpainantaa t-paitaan

Ompelin vielä toisenkin t-paidan lyijykynistä miehelle. Takakappale ja hihat ovat mustaa trikoota. Aikaisemin olen ommellut tästä trikoosta hupparin.

ompele miehelle t-paidat


Tein blogiini uuden tunnisteen: miesten vaatteet, kun miehen vaateparsia on tullut ommeltua jo aika monta. Aika hyvin olen onnistunut tuomaan väriä ja kuvioita mustaan tykästyneelle miehelleni.

Hyppäähän mukaan Kangaskorjaamon idearikkaalle käsityömatkalle.





lauantai 3. syyskuuta 2016

Tehtäväpaidat

Jutun juoni on se, että  mäyräkoirakangasta oli himpun verran liian vähän lahjapaitoihin. Tässä on kolmen paidan kooste siitä, miten jatkopaloilla voi lisätä pituutta paitaan.

1. Lisää vinot jatkopalat olalle ja helmaan suora kaitale.
2. Valitse raglanhihainen paitakaava, sillä sen etukappale vaatii vähemmän kangasta kuin paita, jossa on istutettu hiha.
3. Lisää suora jatkopala etukappaleen yläreunaan.
jatkopala paitaan

Jutun lisäjuoni on paitojen rintamukseen applikoitu luu sekä kangastussilla piirretyt mutkittelevat viivat, koukerot ym. rekvisiitat. Tehtävänä on selvittää kuka koirista saa luun. Entä löydätkö toisille koirille parin.
piirrä kangastussilla

Tässä kuvat vielä jokaisesta paidasta erikseen, koska viivoista tuli jokaisella piirustus kerralla erilaiset.
jatkopala paitaan

etsi pari tehtävä

Nosh mäyräkoirat

Kangas: Nosh Mäyräkoirat
Paitojen koot: 110, 128, 134 cm

Aikaisemmin olen ommellut tehtäväpaitoja, joissa on kolme pientä porsasta, Sepe Susi ja labyrintti.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kalanruoto ja muita esimerkkejä muovirasioiden kierrättämiseen

Ryhdyimme valmistamaan leikkiruokaa lasten kanssa ja saimme saaliiksi kalapaistia. Kalanruodon leikkasimme muovista. Siinä sivussa tulin huomanneeksi, että käytän aika moniin käsitöihin muovia. Joten esittelen tässä samalla kahdeksan eri tapaa kierrättää kana- tai lihapakkauksia, einespakkauksia, italiansalaattirasioiden kansia ym. Muovi on ohutta, joten sitä voi leikata hyvin saksilla. Valmiin tuotteen voi pestä muoveineen pyykin mukana, se ei kastu niin kuin pahvi.


1. Leikkaa muovista kalanruoto leikkikeittiöön.

Kalan nahka on tehty farkusta ja perkaus onnistuu leikiten, kun ompelee kalan vatsaan vetoketjun. Toisen puolen kalasta sai tyttö itse värittää kangasliiduilla, minä väritin toisen puolen. Kalanruodon voi pujottaa kahden lihakerroksen väliin. Tästä tulee mainiota leikkiruokaa, jolla voi oikeasti leikkiä, eikä vain asettaa tarjolle. Vetoketjun vedin on metallia, joka tarttuu magneettionkeen, niin kalan voi ensin onkia.
leikkiruokaa

muovinen kalanruoto

leikkikala

2. Tee onkipeli leikkaamalla muovista mereneläviä.

Kiinnitä merenelävät  narulla oksanpätkään. Me kalastimme merenrannassa kesän aikana kaloja ja mustekaloja.
muovista leikatut eläimet

muovista leikatut eläimet

3. Leikkaa muovisabluuna,

jota voit hyödyntää piirtämisessä, kankaanpainannassa tai askartelussa.
muovisabluuna
Muovisabluuna

4. Laukun tukeminen muovilla

Kuvassa on kameralaukku, jonka päällisen ja vuorin väliin olen laittanut muovia suojaamaan kameraa kolhuilta. Myös laukkujen pohjaan voi laittaa muovinpalan, niin laukku pysyy paremmin muodossaan, eikä pohja lysähdä alas.
tsi kameralaukku
Kameralaukku


5. Leikkimuffinssien pohja pysyy tasaisena tällä konstilla:

Ennen kuin täytät muffinssit vanulla, leikkaa muffinssien pohjalle muovista ympyrä. Nyt muffinssien pohja ei pullistu puolipalloksi vaan pysyy tasaisena.
virkatut muffinssit
virkatut muffinssit

6. Virkatun helistimen tueksi

Kappaleet on virkattu ensin tasona ja sitten ommeltu kaksinkertaisen muovin päälle. Näin lelusta tulee vähän tukevampi. Lisää kuvia.
virkattu helistin
virkattu helistin


7. Kakkutuki/ kakkulautanen

Tein tyttärelle prinsessan linnan muotoisen kakun, jossa oli kaksi kerrosta. Painoin alimmaisen kakun keskelle hunajapurkin, josta olin leikannut pohjan pois. Sen päälle laitoin muovista leikatun ympyrän, jonka päälle rakensin kakun toisen kerroksen. Näin päällimäinen kakku pysyy tukevasti paikoillaan ja sen leikkaaminen on helppoa. Kuvasta puuttuu vaan se muovinen kakkulautanen. 
tsi kakkutuki
tsi kakkutuki

Tältä prinsessalinnakakku näytti valmiina. Tornit on tehty kaupan kääretortusta ja jäätelötuuteista.
prinsessan linna kakku
Prinsessan linna -kakku

Tälläisesta valkoisesta muovilaatikosta saa leikattua hyvän kakkulautasen.

8. Henkareita barbien vaatteille.

Muistan että minulla oli lapsena muovista leikattuja henkareita barbien vaatteille. Kauraryynilaatikosta oli tehty vaatekaappi vaatteiden säilytykseen. Barbien vaatteita ja henkareita saisikin jo tehtailla.


Lisää ideoita mihin muovia voi käyttää: